Uutiset

Itsenäistä työskentelyä ja arvokasta ohjausta diplomityöhön

Länsimetrossa on ainutlaatuista osaamista modernin ja aikaa kestävän metroinfran omistamisesta, kehittämisestä ja rakentamisesta. Asiantuntijoita esittelevässä juttusarjassa ääneen pääsee Nelli Huttunen, joka teki diplomityönsä Länsimetroon.

Kuka olet? Mitä teet Länsimetro Oy:ssä?

Olen Nelli Huttunen. Tein diplomityöni Länsimetrolle.

Nellin suosikkiasema on Tapiola metroasema, koska Tapiola on hänen suosikkinsa Espoon kaupunginosista. Nellin mielestä Tapiolassa yhdistyvät kivasti kulttuuri, luonto ja kaupunkitunnelma.

Tapiolan metroasema sijaitsee Tapiolan ytimessä. Tutustu Tapiolan metroasemaan.

 

Kerro opinnostasi ja diplomityöstäsi

Olen juuri valmistumassa Aalto-yliopistosta. Pääaineeni on georakentaminen. Diplomityöni aihe oli ”tunnelin ruiskubetonin kalliotartunnan tarkastusmenetelmien selvittäminen ja ehdotukset käytäntöjen kehittämiseksi”. Tunnelin ruiskubetonin kalliotartunta viittaa siihen, miten ruiskubetoni tarttuu kallioon tunnelin seinämissä. Ruiskubetoni on betoniseos, joka ruiskutetaan paineella kallion pinnalle, ja sen tarkoitus on lujittaa tunnelin seinämiä ja lukita mahdolliset irtolohkareet paikalleen. Kalliotartunta on kriittinen tekijä, koska se vaikuttaa tunnelin rakenteelliseen kestävyyteen ja turvallisuuteen. Diplomityössäni olen selvittänyt nykyisiä menetelmiä, joilla ruiskubetonin kalliotartuntaa tarkastetaan. Esitän työssäni myös parannusehdotuksia nykyisiin tarkastusmenetelmiin.

Mielestäni aihe on mielenkiintoinen, sillä näin ”pienellä” ja spesifillä toimella voi olla suuri vaikuttavuus. Ruiskubetonin tartunta on merkittävä tekijä tunnelin turvallisuudessa ja käytettävyydessä.

Millainen kokemus diplomityön tekeminen Länsimetroon on ollut?

Diplomityön tekeminen Länsimetroon oli erittäin mukava kokemus. Arvostan sitä, että sain tehdä työtä itsenäisesti. Itseohjautuva työskentely sopii minulle erittäin hyvin. En kuitenkaan jäänyt yksin diplomityöni kanssa, vaan sain apua ja ohjausta aina kun sitä olen tarvinnut. Esimerkiksi diplomityön tutkimusmenetelmien valinnassa ohjaajana toimineesta Juhani Penttilästä oli suuri apu!

Miten palaudut diplomityön tekemisestä?

Palauduin diplomityön tekemisestä nukkumalla ja syömällä hyvin. Diplomityön tekemisen ja vapaa-ajan raja katoaa helposti ja päivät venyvät pitkiksi, joten pyrin priorisoimaan palautumisen ”peruspilarit”. Lisäksi harrastan monipuolisesti urheilua.

Mitä haluaisit tehdä diplomityön jälkeen?
Diplomityön valmistumisen jälkeen ensimmäisenä mielessäni on pieni loma. Lomailun jälkeen odotan innolla uusia työtehtäviä, joiden luonteesta en vielä osaa sanoa tarkemmin.

Haemme kiinteistöjen ylläpidon ja talotekniikan asiantuntijaa

Länsimetro etsii nyt motivoitunutta kiinteistöjen ylläpidon ja talotekniikan asiantuntijaa monipuoliseen rooliin Espooseen! Hae viimeistään 13.5.2025.

Mitä tulet tekemään?

Roolissasi toimit Länsimetron kiinteistöjen oman vastuualueesi teknisten järjestelmien asiantuntijana. Osallistut aktiivisesti järjestelmien hallinnointiin, ylläpidon palveluverkoston johtamiseen sekä toiminnan kehittämiseen. Työskentelet erityisesti LVI-järjestelmien parissa, varmistaen niiden toimivuuden ja elinkaarenhallinnan osana metron järjestelmäkokonaisuutta. Arvostamme kokemusta palonsammutus- ja savunhallintajärjestelmistä toimintavarmuuskriittisessä toimintaympäristössä. Tehtävän tarkempi painotus muotoutuu valittavan henkilön osaamisen ja vahvuuksien mukaan.

Työsi keskeisiä osa-alueita ovat oman vastuualueesi teknisten järjestelmien ylläpidon seuranta ja johtaminen, sidosryhmäyhteistyö sekä mahdolliset kehitysprojektit. Käytännön työssä osallistut palveluverkoston johtamiseen, laadit esityksiä ja selvityksiä, jalkaudut säännöllisesti Länsimetron asemille ja osallistut budjetointiin sekä vastuualueeseen liittyvien hankintojen valmisteluun. Metroinfran operatiivisesta huoltotoiminnasta vastaa Kaupunkiliikenne, ja tehtävässäsi seuraat, valvot ja kehität yhteistyötä heidän kanssaan varmistaen järjestelmien toimivuuden ja ylläpidon laadun. Kaupunkiliikenteen lisäksi teet tiivistä yhteistyötä myös muiden kumppaneiden kanssa. Osallistut myös projekteihin ja erilaisiin kehityshankkeisiin, jotka voivat liittyä esimerkiksi rakennushankkeisiin tai kiinteistöjen energiatehokkuuden parantamiseen.

Millaista osaajaa etsimme?

Etsimme kiinteistöjen ylläpidon ammattilaista, jolla on osaamista taloteknisistä järjestelmistä ja motivaatiota seurata ja kehittää metroympäristön teknisiä ratkaisuja. Tehtävässäsi työskentelet tiiviisti eri sidosryhmien kanssa, joten hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot ovat tärkeitä. Kyseessä on monipuolinen ja vastuullinen rooli, joten hallitset laajoja kokonaisuuksia, tuot rohkeasti esiin omat näkemyksesi ja viet asioita oma-aloitteisesti eteenpäin. Olet innokas kehittämään osaamistasi ja asiantuntijuuttasi sekä oppimaan uutta työsi parissa.

Hakijalta odotetaan:

  • Soveltuvaa teknistä koulutusta (esim. LVI tai automaatio)
  • Kokemusta teknisten järjestelmien (esim. LVI tai taloautomaatio) kunnossapidosta – kokemus vaativista teollisuus- tai kiinteistökohteista katsotaan eduksi.
  • Ymmärrystä taloteknisten järjestelmien toiminnasta ja niiden keskinäisistä riippuvuuksista
  • Hyviä yhteistyö- ja viestintätaitoja, raportointitaitoja sekä järjestelmällisyyttä hoitaa laajaa työnkuvaa
  • Tavanomaisten toimisto-ohjelmistojen hallintaa
  • Hyvää suomen kielen taitoa sekä englannin kielen ymmärrystä

 

Lisäksi eduksi katsotaan:

  • Kokemus huoltokirja- ja tiedonhallintajärjestelmistä
  • Kiinteistöjen elinkaaren hallinnan osaaminen
  • Kokemus kiinteistöjen hallinnoinnista ja johtamisesta
  • Rakentamiseen liittyvä asiantuntemus
  • Hankintamenettelyiden ja julkisten hankintojen tuntemus
  • Metron toimintaympäristön tuntemus

Tarjoamme sinulle:

  • Monipuolisen ja vastuullisen roolin merkityksellisessä ja vakaassa yrityksessä. Länsimetro on modernin ja aikaa kestävän metroinfran omistaja. Vastuullisuus on metroinfran omistamisen ytimessä. Metro on keskeinen osa omistajakaupunkien hiilineutraalisuustavoitteiden saavuttamista.
  • Pienen, ketterän ja matalahierarkisen organisaation
  • Itsenäisen ja vastuullisen roolin
  • Mahdollisuuden vaikuttaa ja kehittää Länsimetron omaisuuden hallintaa
  • Mukavan työyhteisön – Länsimetrolla on hyvä yhteishenki ja henkilöstö viihtyy yhdessä
  • Mahdollisuuden osittaiseen etätyöskentelyyn sekä joustavat työajat
  • Kattavat työsuhde-edut: lounas- ja puhelinedun lisäksi monipuolisesti muita etuja, joilla Länsimetro huolehtii työntekijöidensä hyvinvoinnista.

Käytännön asiat:

Tässä vakituisessa ja kokoaikaisessa tehtävässä työllistyt suoraan asiakasyrityksemme Länsimetron palvelukseen. Tehtävässä aloitus on sopimuksen mukaan. Länsimetron toimisto sijaitsee Espoon Keilaniemessä sujuvien liikenneyhteyksien varrella ja työssä on mahdollisuus osittaiseen etätyöhön. Länsimetrolla työskennellään kuitenkin useampana päivänä viikossa toimistolla, ja tässä tehtävässä liikut myös säännöllisesti Länsimetron asemilla.

Kiinnostuitko?

Lähetä ansioluettelosi sekä motivaatiokirjeesi PDF-muodossa viimeistään tiistaina 13.5.2025 aTalentin hakujärjestelmän kautta. Kerrothan hakudokumenteissasi myös palkkatoiveesi ja aikaisimman mahdollisen aloituspäivän. Käymme hakemuksia läpi jo hakuajalla niiden tulojärjestyksessä. Emme vastaanota hakemuksia sähköpostitse, vaan käsittelemme ainoastaan hakujärjestelmän kautta saapuneet hakemukset.

Voit tutustua Länsimetroon tarkemmin täällä https://www.lansimetro.fi/ ja Länsimetroon työpaikkana sekä Länsimetrossa työskentelevien asiantuntijoiden tarinoihin osoitteessa: https://www.lansimetro.fi/tietoa-meista/tyopaikkana/. Lisätietoa tehtävästä antaa Länsimetron Kiinteistö- ja infrajohtaja Juhani Penttilä ke 7.5. klo 10-11 tai to 8.5. klo 15-16 (044 0874 042). Hakuprosessia koskeviin kysymyksiin vastaa aTalentin Managing Recruitment Consultant Sara Juutinen (044 3023 518, sara.juutinen(at)atalent.fi).

Näyttely eläinavusteisesta pedagogiikasta Kaitaan metroasemalla

Metroaseman yhteisöllinen vitriini esittelee eläinavusteista toimintaan Kaitaan koulussa. Valokuvanäyttely on esillä 28.5.2025 saakka.

Näyttelyn on koonnut Kaitaan koulun eläinavusteisen oppimisen tiimi oppilasjäsenineen. Näyttelyn myötä pääsee tutustumaan eläinavusteisen pedagogiikan maailmaan ja kurkistamaan, mitä kaikkia eläimiä Kaitaan koulussa on käytetty oppimisen tukena.

Näyttelyvitriini sijaitsee Kaitaan metroaseman sisäänkäynnillä, katutasossa.  Sisäänkäynnin osoite on Kaitaantie 14. Näyttelyvitriini on maksualueen ulkopuolella. Maksualue alkaa leimauslaitteilta, jossa tulee aina olla voimassa oleva matkalippu.

Mikä on yhteisöllinen näyttelyvitriini?

Näyttelyvitriini Kaitaalla on tarkoitettu asemaympäristötoimijoiden, kuten koulujen, päiväkotien ja harrastusporukoiden näyttelytilaksi. Lisätietoja yhteisöllisestä näyttelyvitriinistä Länsimetron sivuilla.

Kivenlahden metroasemalla kahdet liukuportaat ovat matkustajien käytössä

Kivenlahden metroaseman liukuportaista kahdet ovat jälleen matkustajien käytössä, mutta yksi liukuportaista on vielä poissa käytöstä.

Kivenlahden metroaseman liukuportaat olivat poissa käytöstä 14.3.2025 alkaen turvallisuussyistä, koska liukuporraskuilun laseissa havaittiin liikkumaa. Tämän vuoksi liukuporraskuilusta poistettiin seinälaseja ja varmistettiin lasien kiinnitys. Puretun lasiseinän vieressä oleva liukuporras ei ole vielä matkustajien käytössä seinälasien väliaikaisen puuttumisen vuoksi. Seinälasien liikkumisen syyn selvittäminen jatkuu. Lisäselvitysten jälkeen päätetään uusien lasien kiinnittämisestä.

Koosteet hallituksen kokouksista 23.1. ja 27.2.2025

Hallituksen kokous 23.1.2025

Kokouksen alussa käytiin läpi ajankohtaisia asioita. Vakuutuskilpailutuksen hankintapäätös on tullut lainvoimaiseksi ja sopimus allekirjoitetaan valituksi tulleiden vakuuttajien kanssa.

Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:n toimitusjohtaja Juha Hakavuori vieraili hallituksen kokouksessa. Hakavuori esitteli hallitukselle Kaupunkiliikenteen ajankohtaisia asioita. Hallitukselle esiteltiin myös Kaupunkiliikenne-yhteistyön ajankohtaiset hankinta-asiat.

Hallitukselle esiteltiin Länsimetron asemien matkustajamääriä vuodelta 2024. Talousasioista käytiin läpi tilinpäätöksen ja tilintarkastuksen tilannetta ja aikataulua. Henkilöstöasioista esiteltiin yhteenveto viimeisimmän henkilöstökyselyn tuloksista.

Seuraava hallituksen kokous on 27.2.2025.

Hallituksen kokous 27.2.2025

Kokouksen alussa käytiin läpi ajankohtaisia asioita. Metka-hankkeen (Metron kapasiteetin ja luotettavuuden parantaminen-hanke) viimeiset neuvottelukierrokset on pidetty helmikuussa. Helsingin puolella sijaitsevien metron tarvitsemien maanalaisten tilojen lunastustoimitusten käynnistämistä valmistelaan. Aiemmin kaupunki on toteuttanut maanalaisten käyttöoikeuksien hankkimisen pääosin rasitesopimuksilla kiinteistöjen kanssa. Espoon puolella lunastustoimitukset on lähes saatettu valmiiksi Ruoholahti–Matinkylä välillä, ja menettely on vielä kesken Matinkylä–Kivenlahti-osuudella. Länsimetro on käynnistänyt rekrytoinnin kiinteistöjen ylläpidon ja talotekniikan asiantuntijan tehtävään.

Hallitukselle esiteltiin Espoon kaupunkitekniikan konsulttipalveluiden puitesopimuksia koskevaa hankintaa. Espoon kaupunki on kilpailuttanut asiantuntijapalveluiden puitesopimuksia kaudelle 2025–2028, ja Länsimetro on liittynyt mukaan hankintaan. Espoo on tehnyt hankintapäätöksen 20.12.2024, joka on lainvoimainen. Hallitus päätti valtuuttaa (vt.) toimitusjohtajan allekirjoittamaan puitesopimukset valittujen toimittajien kanssa.

Hallitukselle esiteltiin tiedoksi Länsimetron hallinnoinnin ja ylläpidon tilannetta sekä investointien toteumaa ajalta Q3–Q4/2024. Samalla käytiin läpi riskienhallinnan katsaus.

Seuraava hallituksen kokous on 3.4.2025.

Lisätietoja
Länsimetro Oy:n hallituksen puheenjohtaja Olli Isotalo, puh. 050 593 3359
Länsimetro Oy toimitusjohtaja Matias Johansson, puh. 040 590 0313

Matinkylän metroasemalla seinälaattojen poistaminen jatkuu

Matinkylän metroaseman kauppakeskuksen ja bussiterminaalin puoleisella sisäänkäynnillä tarkastettiin helmikuussa seinäpintoja ja seinälaattojen kiinnitystä. Tarkastuksissa havaittiin, että osa seinälaatoista erityisesti sisäänkäynnin välitason ja bussiterminaalitason välisen liukuportaan sivuseinältä on heikosti kiinni. Jonkin verran heikosti kiinni olevia laattoja on myös muilla seinäpinnoilla.

Liukuportaiden viereiseltä seinältä poistetaan laatoitusta. Poistaminen alkoi viikolla 11, ja työt  jatkuvat vielä toistaiseksi. Samalla on jatkettu laattojen irtoamissyyn selvittämistä.

Laattojen poistamisen aikana Matinkylän metroaseman kauppakeskuksen ja bussiterminaalin puoleinen sisäänkäynti on matkustajien käytössä, mutta yksi liukuporras on yhä suljettu. Myös sisäänkäynnin alemman liukuporrasryhmän yhden liukuportaan käyttöä on rajoitettu välitason ruuhkautumisen välttämiseksi.

Matinkylän aseman läntinen sisäänkäynti on matkustajien käytössä normaalisti.

Uutinen julkaistu 10.3.2025
Tilannetieto päivitetty 25.3.2025

Kivenlahden metroasemalla poistetaan liukuporraskuilun seinälaseja

Kivenlahden metroaseman sisäänkäynnin liukuportaat pysyvät suljettuina vielä arviolta 2–3 viikkoa. Matkustajat ohjataan käyttämään sisäänkäynnin hissejä.

Liukuportaat poistettiin käytöstä turvallisuussyistä seinälasien havaitun liikkumisen vuoksi.

Rakennustelineiden pystyttämisen ja lasien irrottamisen takia liukuportaat ovat pois käytöstä vielä arviolta 2–3 viikkoa. Seinän uudelleen lasittaminen suoritetaan erikseen myöhemmin, kun lasien kiinnitysratkaisun luotettavuus sekä turvallisuus on varmistettu ja uusittavat tehdasvalmistetut lasit on toimitettu asennuspaikalle. Tällöin liukuportaat joudutaan sulkemaan uudestaan.

Hisseille voi valitettavasti syntyä ruuhkaa liukuportaiden ollessa pois käytöstä. Kivenlahden asemalla on käytössä vain yksi sisäänkäynti, Kivenlahdentori.

Kaupunkiliikenne Oy ja Länsimetro Oy pahoittelevat matkustajille aiheutuvaa haittaa!

Kivenlahden metroaseman liukuportaat suljettu lasilevyjen liikkumisen vuoksi

Kivenlahden metroaseman liukuportaat pysyvät edelleen suljettuina. Kaupunkiliikenne Oy ja Länsimetro Oy tekevät edelleen lisäselvityksiä. Liukuportaat avataan käyttöön sitten, kun liukuporraskuilussa liikkumisen turvallisuus on varmistettu.

Hisseille voi valitettavasti syntyä ruuhkaa liukuportaiden ollessa poissa käytöstä. Kivenlahden asemalla on käytössä vain yksi sisäänkäynti. Pahoittelemme matkustajille aiheutuvaa haittaa!

Liukuportaat poistettiin käytöstä turvallisuussyistä seinän lasilevyissä havaitun liikkumisen vuoksi. Lisäselvitysten tekemisen ja lasien kiinnityksen varmistamisen ajaksi liukuporraskuilu päätettiin sulkea.

Uutinen julkaistu 14.3.2025, päivitetty 17.3.2025 klo 13.

”Muuttuva Kaitaa”-näyttely Kaitaan metroasemalla 11.3. alkaen

Kaitaan metroasemalla pilotoidaan asuinalueen yhteisöllistä näyttelyvitriiniä. Ensimmäinen näyttely on Kaitaan yläkoulun toteuttama. Projektissa tehtiin yhteistyötä KAMUn kanssa.

Kaitaan koulun kahdeksannen luokan kuvataidepainotteinen ryhmä toteutti ”Muuttuva Kaitaa”-taideprojektin. Projektissa oli tavoitteena tutkia, pohtia ja tehdä taiteen avulla näkyväksi lähiympäristön historiaa ja muutosta. Projekti toteutettiin KAMUn (Espoon kaupunginmuseon) kanssa ja Länsimetro tarjosi metroasemalle näyttelyvitriiniin.

”Muuttuva Kaitaa” -näyttely avaa Kaitaan metroaseman yhteisöllisen näytteluvitriinin. Taideprojektin toteutti Kaitaan koulun kahdeksannen luokan kuvataidepainotteinen ryhmä. Näyttelyvitriini on tarkoitettu asemaympäristötoimijoiden, kuten koulujen, päiväkotien ja harrastusporukoiden, näyttelytilaksi. Kuva: M. Partanen.

Näyttely avattiin tiistaina 11.3.2025 ja se  on esillä huhtikuun loppuun saakka. Näyttelyvitriini sijaitsee Kaitaan metroaseman sisäänkäynnillä, katutasossa.  Sisäänkäynnin osoite on Kaitaantie 14. Näyttelyvitriini on maksualueen ulkopuolella. Maksualue alkaa leimauslaitteilta, jossa tulee aina olla voimassa oleva matkalippu.

Lähiympäristö ja paikallishistoria inspiroivat oppilaita

– Koulun taideprojekti alkoi lokakuussa Kaitaan paikallishistoriaan ja alueeseen tutustumisilla. Oppilaat vierailivat Villa Rulluddissa KAMUn museolehtoreiden Helena Heikkilän ja Iris Hyyrysen opastamina. Myöhemmin he pitivät inspiroivan luennon alueen historiasta. Oppilaat tutustuivat myös muihin Kaitaan alueisiin ja esimerkiksi uudempaan arkkitehtuuriin kävelyretkillä. Oman taiteellisen työskentelyn tueksi oppilaat tekivät visuaalisia muistiinpanoja valokuvaamaalla, kertoo kuvataiteen lehtori Maria Annala Kaitaan koulusta.

Oppilaat ideoivat ja toteuttivat taideteoksensa taustatutkimuksen pohjalta valitsemallaan tekniikalla. Teokset ovat lyijykynä- ja värikynäpiirustuksia, akvarelli- ja akryylimaalauksia sekä kolmiulotteisia pienoismalleja. Osa teoksista kuvaa tiettyä aikakautta, osa esittää lähiympäristön muutosta arkkitehtuurin kautta.

Kesällä 2025 valokuvia Muuttuva Kaitaa -projektin töistä voi nähdä myös Pentalan saaressa Lilla Villan -tilassa. Valokuvanäyttely toteutetaan yhteistyössä KAMUn kanssa.

Yhteisöllinen näyttelyvitriini metroasemalla kertoo alueen tarinaan

Oppilaiden teokset ovat nyt nähtävillä Kaitaan metroasemalla yhteisöllisessä näyttelyvitriinissä. Näyttely aloittaa yhteisöllisen näyttelytoiminnan pilotin metroasemalla.

– Etsimme Länsimetrossa uusia keinoja elävöittää asemia ja nostaa esiin asemia ympäröivä alueita. Jokaisella länsimetro-osuuden asemalla on ainutlaatuista arkkitehtuuria ja asemat heijastavat kunkin alueen kaupunkikuvaa. Näyttelytoiminta metroasemilla on herättänyt vuosien aikana kiinnostusta, ja päätimme pilotoida yhteisöllistä vitriiniä Kaitaalla aktiivisen opettajan innoittamana, Länsimetron viestintäpäällikkö Marianne Partanen tiivistää ajatuksia näyttelyvitriinin taustalta.

Näyttelyvitriini Kaitaalla on tarkoitettu asemaympäristötoimijoiden, kuten koulujen, päiväkotien ja harrastusporukoiden näyttelytilaksi. Lisätietoja yhteisöllisestä näyttelyvitriinistä Länsimetron sivuilla.

Lisätietoja
Kaitaan koulun taideprojektista, kuvataiteen lehtori Maria Annala (etunimi.sukunimi@opetus.espoo.fi)
Metroasemasta ja näyttelyvitriinistä, viestintäpäällikkö Marianne Partanen (etunimi.sukunimi@lansimetro.fi) puh. 043 825 9607)

Matias Johansson nimitetty Länsimetron toimitusjohtajaksi 1.3.2025 alkaen

Länsimetro Oy:n hallitus on nimittänyt Länsimetron toimitusjohtajaksi Matias Johanssonin 1.3.2025 alkaen. Johansson on toiminut Länsimetron talousjohtajana keväästä 2017 alkaen ja vt. toimitusjohtajana 1.1.2024. Johansson on koulutukseltaan filosofian maisteri. Aiemmin Johansson on toiminut kiinteistö- ja rakennusalan taloushallinnon, liiketoiminnan kehityksen ja johdon tehtävissä.

Länsimetro Oy on Espoon ja Helsingin kaupunkien omistama osakeyhtiö, joka omistaa modernia ja aikaa kestävää metroinfraa Helsingin Ruoholahdesta Espoon Kivenlahteen saakka. Länsimetron tehtävänä on omistaa ja kehittää metroasemia, rataa ja metrojärjestelmiä. Länsimetro varmistaa, että sen omistama metroinfra säilyy toimivana ja turvallisena koko elinkaarensa ajan.

Matias Johansson on Länsimetro Oy:n toimitusjohtaja 1.3.2025 alkaen. Kuva: Sami Siilin Photography

Yhteystiedot

Länsimetro Oy:n hallituksen puheenjohtaja Olli Isotalo, puh. 050 593 3359
Länsimetro Oy:n toimitusjohtaja Matias Johansson, puh. 040 590 0313, etunimi.sukunimi(at)lansimetro.fi