Kivenlahden metroaseman lasiseinän vauriosyy selvillä

Kivenlahden metroaseman liukuportaat olivat poissa käytöstä 14.3.2025 alkaen turvallisuussyistä, koska liukuporraskuilun seinälaseissa havaittiin liikkumaa. Kuilun liukuportaista kahdet otettiin jälleen matkustajien käyttöön 1.4.2025. Yksi, lasiseinän viereinen liukuporras on pidetty poissa käytöstä, koska seinälaseja on poistettu ja seinälasien liikkumisen syytä on selvitetty.

Selvitysten perusteella seinälasit ovat liikkuneet, koska lasien asennusura on liian suuri ja kiinnityslevyn ruuvit ovat antaneet periksi. Tämä on johtanut siihen, että seinälaseja on päässyt liikkumaan.

Neuvottelut korjaustoimenpiteistä ja tarvittavien uusien seinälasien hankinnasta ovat käynnissä. Tarvittavien uusien seinälasien toimitusaikataulu määrittää korjaustöiden aloittamisajankohdan.

Kivenlahden asemalla matkustajien käytössä on kahdet liukuportaat ja kaksi hissiä. Tehtävät selvitys- ja asennustyöt aiheuttavat vain rajoitettua paikallista häiriötä, eivätkä aiheuta merkittävää haittaa aseman liikennekäytölle.

 

Opi huoltamaan pyöräsi itse – maksuton korjauspaja Matinkylän metroaseman pyöräparkissa 19.–23.5.

Espoon kaupunki ja RD Physics Oy järjestävät maksuttoman pyöränkorjauspajan Matinkylän metroaseman pyöräparkissa, joka sijaitsee metroaseman Suomenlahdentien puoleisella A-sisäänkäynnillä. Korjauspaja on metroaseman pyöräparkissa 19.–23.5.2025 klo 8–16.

Pajassa opit huoltamaan omaa pyörääsi käytännössä – esimerkiksi paikkaamaan renkaan, säätämään vaihteita ja voitelemaan ketjut. Tavoitteena on tehdä pyöränhuollosta helppoa ja innostavaa, madaltaa kynnystä pyöräilyn aloittamiseen sekä edistää kestävää liikkumista.

Pyöräily ja joukkoliikenne ovat kätevä pari. Tiedäthän, että pyöräparkkeja on jokaisella metroasemalla. Katso pyöräparkkien sijainnit HSL:n liityntäpysäköintikartasta.

Tapahtuma Espoon tapahtumakalenterissa.

HSL tiedottaa: Muutoksia bussipysäkkeihin ja kulkuyhteyksiin metroasemalle Finnoossa 19.5. alkaen

Meritie suljetaan Finnoossa tietyömaan takia jalankululta ja liikenteeltä. Töiden aikana Meritie nostetaan lopulliseen korkeuteensa ja metroaseman sisäänkäynnin eteen rakennetaan uusi aukio. Sulku aiheuttaa muutoksia bussipysäkeissä ja kulkuyhteyksissä metroasemalle ma 19.5. alkaen. Töiden arvioidaan päättyvän vuoden 2026 lopussa.

Bussin 533 pysäkit Finnoo (M) (E4408 ja E4409, laiturit 21 ja 22) Meritiellä poistuvat tilapäisesti käytöstä. Bussi 533 siirtyy kulkemaan poikkeusreittiä Kaitaantie-Hyljetie-Lapintilankatu-Syväsalmenkatu.

Bussi ottaa käyttöön uudet pysäkit Syväsalmi (E4471 ja E4472) Syväsalmenkadulla sekä pysäkit Hyljetie (E4453) ja Peijinkatu (E4454 ja E4455) Kaitaantiellä.

Muutokset kulkuyhteyksissä metroasemalle

Metroasema pysyy käytössä normaalisti, mutta kulkuyhteydet aseman Meritien sisäänkäynnin edustalla muuttuvat. Jatkossa reitti metroon Meritien kiinteistöistä ja Hylkeenpyytäjäntieltä kulkee aiempaa etelämpää, Hylkeenpyytäjäntien varressa metron sisäänkäynnin lähellä olevan metsikön eteläpuolelta. Työmaa tuo metroon vievän reitin varrelle opasteita.

Jatkossa myös kulkuyhteys Kaitaantieltä Finnoon metroasemalle on käytössä vain aseman pohjoisen sisäänkäynnin eli Finnoonsillan sisäänkäynnin kautta. Metron pohjoinen sisäänkäynti on Finnoonsillan alikulkutunnelin toisessa päässä lähellä tunnelin pyöräparkkia.

Reitit metroon ja Meritietä lähimmät bussin 533 pysäkit kartalla

Oranssit nuolet kuvaavat 19.5. käytössä olevia kulkureittejä metroon Meritieltä ja Kaitaantieltä.

Meritien käytöstä poistuva osuus on merkitty karttaan punaisena laatikkona.

Bussi 533 pysähtyy myös Kaitaantiellä pysäkillä Hyljetie, joka ei näy kartassa.

Haemme Financial Controlleria

Länsimetro etsii kokenutta ja motivoitunutta Financial Controlleria vahvistamaan taloustiimiään Espooseen!

Mitä tulet tekemään?

Financial Controllerina vastaat konsernin ulkoisen laskennan kokonaisuudesta ja siihen liittyvästä raportoinnista sekä tuet sisäisen laskennan kehittämistä. Työpöydälläsi ovat erityisesti tilinpäätös, verotuksen koordinointi ja konserniraportointi. Teet tiivistä yhteistyötä ulkoistettujen pääkirjanpitäjän ja reskontranhoitajan kanssa varmistaen kirjanpidon oikeellisuuden. Lisäksi ohjaat ja kehität kirjanpidon kokonaisuutta sekä toimit yhteistyössä tilintarkastajan kanssa tilinpäätösprosessin yhteydessä.

Taloushallinnon tiimi koostuu lisäksesi talouspäälliköstä ja talousassistentista, ja keskeisiä talousprosessien toteuttajia ovat myös ulkoistetut kumppanit. Roolisi vastuukenttä on laaja ja toiminnan kannalta merkittävä. Kehität ulkoisen laskennan toimintatapoja ja järjestelmiä sekä osallistut sisäisen laskennan kehitysprojekteihin. Tehtävässäsi pääset vaikuttamaan siihen, että talouden prosessit tukevat organisaation toimintaa tehokkaasti ja luotettavasti.

Millaista osaajaa etsimme?
Etsimme analyyttista ja oma-aloitteista taloushallinnon asiantuntijaa, jolla on vahva kokemus tilinpäätöksistä ja valmius kantaa vastuuta laajoista kokonaisuuksista. Olet tottunut työskentelemään itsenäisesti ja viemään asioita määrätietoisesti maaliin saakka. Arvostamme erityisesti yhteistyökykyä, joustavuutta ja kehittämismyönteistä otetta.

Hakijalta odotetaan:

  • Soveltuvaa koulutusta (esim. merkonomi, tradenomi, KTM)
  • Vähintään muutaman vuoden kokemusta ulkoisen laskennan tehtävistä, erityisesti tilinpäätösten laatimisesta (FAS)
  • Kykyä toimia itsenäisesti ja vastuullisesti sekä joustavuutta ja hyviä yhteistyötaitoja
  • Vahvoja Excel-taitoja ja kykyä omaksua uusia taloushallinnon järjestelmiä
  • Hyvää suomen kielen taitoa

Lisäksi eduksi katsotaan:

  • Konsernitilinpäätösten ja/tai verotuksen osaaminen
  • Kokemus kiinteistöosakeyhtiöiden taloushallinnosta

Tarjoamme sinulle:

  • Monipuolisen ja vastuullisen roolin merkityksellisessä ja vakaassa yrityksessä. Länsimetro on modernin ja aikaa kestävän metroinfran omistaja. Vastuullisuus on metroinfran omistamisen ytimessä. Metro on keskeinen osa omistajakaupunkien, Espoon ja Helsingin, hiilineutraalisuustavoitteiden saavuttamista.
  • Pienen, ketterän ja matalahierarkisen organisaation
  • Mukavan työyhteisön – Länsimetrolla on hyvä yhteishenki ja henkilöstö viihtyy yhdessä
  • Mahdollisuuden kehittyä taloushallinnon osaajana ja laajentaa omaa osaamistasi
  • Mahdollisuuden osittaiseen etätyöskentelyyn sekä joustavat työajat
  • Kattavat työsuhde-edut: lounas- ja puhelinedun lisäksi monipuolisesti muita etuja, joilla Länsimetro huolehtii työntekijöidensä hyvinvoinnista.

Käytännön asiat:

Tässä vakituisessa ja kokoaikaisessa tehtävässä työllistyt suoraan asiakasyrityksemme Länsimetron palvelukseen. Tehtävässä aloitus on mahdollisimman pian. Länsimetron toimisto sijaitsee Espoon Keilaniemessä sujuvien liikenneyhteyksien varrella ja työssä on mahdollisuus osittaiseen etätyöhön. Länsimetrolla työskennellään kuitenkin useampana päivänä viikossa toimistolla.

Kiinnostuitko?

Lähetä ansioluettelosi sekä motivaatiokirjeesi PDF-muodossa suomen kielellä viimeistään sunnuntaina 25.5.2025 aTalentin hakujärjestelmän kautta. Kerrothan hakudokumenteissasi myös palkkatoiveesi ja aikaisimman mahdollisen aloituspäivän. Emme vastaanota hakemuksia sähköpostitse, vaan käsittelemme ainoastaan hakujärjestelmän kautta saapuneet hakemukset.

Itsenäistä työskentelyä ja arvokasta ohjausta diplomityöhön

Länsimetrossa on ainutlaatuista osaamista modernin ja aikaa kestävän metroinfran omistamisesta, kehittämisestä ja rakentamisesta. Asiantuntijoita esittelevässä juttusarjassa ääneen pääsee Nelli Huttunen, joka teki diplomityönsä Länsimetroon.

Kuka olet? Mitä teet Länsimetro Oy:ssä?

Olen Nelli Huttunen. Tein diplomityöni Länsimetrolle.

Nellin suosikkiasema on Tapiola metroasema, koska Tapiola on hänen suosikkinsa Espoon kaupunginosista. Nellin mielestä Tapiolassa yhdistyvät kivasti kulttuuri, luonto ja kaupunkitunnelma.

Tapiolan metroasema sijaitsee Tapiolan ytimessä. Tutustu Tapiolan metroasemaan.

 

Kerro opinnostasi ja diplomityöstäsi

Olen juuri valmistumassa Aalto-yliopistosta. Pääaineeni on georakentaminen. Diplomityöni aihe oli ”tunnelin ruiskubetonin kalliotartunnan tarkastusmenetelmien selvittäminen ja ehdotukset käytäntöjen kehittämiseksi”. Tunnelin ruiskubetonin kalliotartunta viittaa siihen, miten ruiskubetoni tarttuu kallioon tunnelin seinämissä. Ruiskubetoni on betoniseos, joka ruiskutetaan paineella kallion pinnalle, ja sen tarkoitus on lujittaa tunnelin seinämiä ja lukita mahdolliset irtolohkareet paikalleen. Kalliotartunta on kriittinen tekijä, koska se vaikuttaa tunnelin rakenteelliseen kestävyyteen ja turvallisuuteen. Diplomityössäni olen selvittänyt nykyisiä menetelmiä, joilla ruiskubetonin kalliotartuntaa tarkastetaan. Esitän työssäni myös parannusehdotuksia nykyisiin tarkastusmenetelmiin.

Mielestäni aihe on mielenkiintoinen, sillä näin ”pienellä” ja spesifillä toimella voi olla suuri vaikuttavuus. Ruiskubetonin tartunta on merkittävä tekijä tunnelin turvallisuudessa ja käytettävyydessä.

Millainen kokemus diplomityön tekeminen Länsimetroon on ollut?

Diplomityön tekeminen Länsimetroon oli erittäin mukava kokemus. Arvostan sitä, että sain tehdä työtä itsenäisesti. Itseohjautuva työskentely sopii minulle erittäin hyvin. En kuitenkaan jäänyt yksin diplomityöni kanssa, vaan sain apua ja ohjausta aina kun sitä olen tarvinnut. Esimerkiksi diplomityön tutkimusmenetelmien valinnassa ohjaajana toimineesta Juhani Penttilästä oli suuri apu!

Miten palaudut diplomityön tekemisestä?

Palauduin diplomityön tekemisestä nukkumalla ja syömällä hyvin. Diplomityön tekemisen ja vapaa-ajan raja katoaa helposti ja päivät venyvät pitkiksi, joten pyrin priorisoimaan palautumisen ”peruspilarit”. Lisäksi harrastan monipuolisesti urheilua.

Mitä haluaisit tehdä diplomityön jälkeen?
Diplomityön valmistumisen jälkeen ensimmäisenä mielessäni on pieni loma. Lomailun jälkeen odotan innolla uusia työtehtäviä, joiden luonteesta en vielä osaa sanoa tarkemmin.

Haemme kiinteistöjen ylläpidon ja talotekniikan asiantuntijaa

Länsimetro etsii nyt motivoitunutta kiinteistöjen ylläpidon ja talotekniikan asiantuntijaa monipuoliseen rooliin Espooseen! Hae viimeistään 13.5.2025.

Mitä tulet tekemään?

Roolissasi toimit Länsimetron kiinteistöjen oman vastuualueesi teknisten järjestelmien asiantuntijana. Osallistut aktiivisesti järjestelmien hallinnointiin, ylläpidon palveluverkoston johtamiseen sekä toiminnan kehittämiseen. Työskentelet erityisesti LVI-järjestelmien parissa, varmistaen niiden toimivuuden ja elinkaarenhallinnan osana metron järjestelmäkokonaisuutta. Arvostamme kokemusta palonsammutus- ja savunhallintajärjestelmistä toimintavarmuuskriittisessä toimintaympäristössä. Tehtävän tarkempi painotus muotoutuu valittavan henkilön osaamisen ja vahvuuksien mukaan.

Työsi keskeisiä osa-alueita ovat oman vastuualueesi teknisten järjestelmien ylläpidon seuranta ja johtaminen, sidosryhmäyhteistyö sekä mahdolliset kehitysprojektit. Käytännön työssä osallistut palveluverkoston johtamiseen, laadit esityksiä ja selvityksiä, jalkaudut säännöllisesti Länsimetron asemille ja osallistut budjetointiin sekä vastuualueeseen liittyvien hankintojen valmisteluun. Metroinfran operatiivisesta huoltotoiminnasta vastaa Kaupunkiliikenne, ja tehtävässäsi seuraat, valvot ja kehität yhteistyötä heidän kanssaan varmistaen järjestelmien toimivuuden ja ylläpidon laadun. Kaupunkiliikenteen lisäksi teet tiivistä yhteistyötä myös muiden kumppaneiden kanssa. Osallistut myös projekteihin ja erilaisiin kehityshankkeisiin, jotka voivat liittyä esimerkiksi rakennushankkeisiin tai kiinteistöjen energiatehokkuuden parantamiseen.

Millaista osaajaa etsimme?

Etsimme kiinteistöjen ylläpidon ammattilaista, jolla on osaamista taloteknisistä järjestelmistä ja motivaatiota seurata ja kehittää metroympäristön teknisiä ratkaisuja. Tehtävässäsi työskentelet tiiviisti eri sidosryhmien kanssa, joten hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot ovat tärkeitä. Kyseessä on monipuolinen ja vastuullinen rooli, joten hallitset laajoja kokonaisuuksia, tuot rohkeasti esiin omat näkemyksesi ja viet asioita oma-aloitteisesti eteenpäin. Olet innokas kehittämään osaamistasi ja asiantuntijuuttasi sekä oppimaan uutta työsi parissa.

Hakijalta odotetaan:

  • Soveltuvaa teknistä koulutusta (esim. LVI tai automaatio)
  • Kokemusta teknisten järjestelmien (esim. LVI tai taloautomaatio) kunnossapidosta – kokemus vaativista teollisuus- tai kiinteistökohteista katsotaan eduksi.
  • Ymmärrystä taloteknisten järjestelmien toiminnasta ja niiden keskinäisistä riippuvuuksista
  • Hyviä yhteistyö- ja viestintätaitoja, raportointitaitoja sekä järjestelmällisyyttä hoitaa laajaa työnkuvaa
  • Tavanomaisten toimisto-ohjelmistojen hallintaa
  • Hyvää suomen kielen taitoa sekä englannin kielen ymmärrystä

 

Lisäksi eduksi katsotaan:

  • Kokemus huoltokirja- ja tiedonhallintajärjestelmistä
  • Kiinteistöjen elinkaaren hallinnan osaaminen
  • Kokemus kiinteistöjen hallinnoinnista ja johtamisesta
  • Rakentamiseen liittyvä asiantuntemus
  • Hankintamenettelyiden ja julkisten hankintojen tuntemus
  • Metron toimintaympäristön tuntemus

Tarjoamme sinulle:

  • Monipuolisen ja vastuullisen roolin merkityksellisessä ja vakaassa yrityksessä. Länsimetro on modernin ja aikaa kestävän metroinfran omistaja. Vastuullisuus on metroinfran omistamisen ytimessä. Metro on keskeinen osa omistajakaupunkien hiilineutraalisuustavoitteiden saavuttamista.
  • Pienen, ketterän ja matalahierarkisen organisaation
  • Itsenäisen ja vastuullisen roolin
  • Mahdollisuuden vaikuttaa ja kehittää Länsimetron omaisuuden hallintaa
  • Mukavan työyhteisön – Länsimetrolla on hyvä yhteishenki ja henkilöstö viihtyy yhdessä
  • Mahdollisuuden osittaiseen etätyöskentelyyn sekä joustavat työajat
  • Kattavat työsuhde-edut: lounas- ja puhelinedun lisäksi monipuolisesti muita etuja, joilla Länsimetro huolehtii työntekijöidensä hyvinvoinnista.

Käytännön asiat:

Tässä vakituisessa ja kokoaikaisessa tehtävässä työllistyt suoraan asiakasyrityksemme Länsimetron palvelukseen. Tehtävässä aloitus on sopimuksen mukaan. Länsimetron toimisto sijaitsee Espoon Keilaniemessä sujuvien liikenneyhteyksien varrella ja työssä on mahdollisuus osittaiseen etätyöhön. Länsimetrolla työskennellään kuitenkin useampana päivänä viikossa toimistolla, ja tässä tehtävässä liikut myös säännöllisesti Länsimetron asemilla.

Kiinnostuitko?

Lähetä ansioluettelosi sekä motivaatiokirjeesi PDF-muodossa viimeistään tiistaina 13.5.2025 aTalentin hakujärjestelmän kautta. Kerrothan hakudokumenteissasi myös palkkatoiveesi ja aikaisimman mahdollisen aloituspäivän. Käymme hakemuksia läpi jo hakuajalla niiden tulojärjestyksessä. Emme vastaanota hakemuksia sähköpostitse, vaan käsittelemme ainoastaan hakujärjestelmän kautta saapuneet hakemukset.

Voit tutustua Länsimetroon tarkemmin täällä https://www.lansimetro.fi/ ja Länsimetroon työpaikkana sekä Länsimetrossa työskentelevien asiantuntijoiden tarinoihin osoitteessa: https://www.lansimetro.fi/tietoa-meista/tyopaikkana/. Lisätietoa tehtävästä antaa Länsimetron Kiinteistö- ja infrajohtaja Juhani Penttilä ke 7.5. klo 10-11 tai to 8.5. klo 15-16 (044 0874 042). Hakuprosessia koskeviin kysymyksiin vastaa aTalentin Managing Recruitment Consultant Sara Juutinen (044 3023 518, sara.juutinen(at)atalent.fi).

Näyttely eläinavusteisesta pedagogiikasta Kaitaan metroasemalla

Metroaseman yhteisöllinen vitriini esittelee eläinavusteista toimintaan Kaitaan koulussa. Valokuvanäyttely on esillä 28.5.2025 saakka.

Näyttelyn on koonnut Kaitaan koulun eläinavusteisen oppimisen tiimi oppilasjäsenineen. Näyttelyn myötä pääsee tutustumaan eläinavusteisen pedagogiikan maailmaan ja kurkistamaan, mitä kaikkia eläimiä Kaitaan koulussa on käytetty oppimisen tukena.

Näyttelyvitriini sijaitsee Kaitaan metroaseman sisäänkäynnillä, katutasossa.  Sisäänkäynnin osoite on Kaitaantie 14. Näyttelyvitriini on maksualueen ulkopuolella. Maksualue alkaa leimauslaitteilta, jossa tulee aina olla voimassa oleva matkalippu.

Mikä on yhteisöllinen näyttelyvitriini?

Näyttelyvitriini Kaitaalla on tarkoitettu asemaympäristötoimijoiden, kuten koulujen, päiväkotien ja harrastusporukoiden näyttelytilaksi. Lisätietoja yhteisöllisestä näyttelyvitriinistä Länsimetron sivuilla.

Kivenlahden metroasemalla kahdet liukuportaat ovat matkustajien käytössä

Kivenlahden metroaseman liukuportaista kahdet ovat jälleen matkustajien käytössä, mutta yksi liukuportaista on vielä poissa käytöstä.

Kivenlahden metroaseman liukuportaat olivat poissa käytöstä 14.3.2025 alkaen turvallisuussyistä, koska liukuporraskuilun laseissa havaittiin liikkumaa. Tämän vuoksi liukuporraskuilusta poistettiin seinälaseja ja varmistettiin lasien kiinnitys. Puretun lasiseinän vieressä oleva liukuporras ei ole vielä matkustajien käytössä seinälasien väliaikaisen puuttumisen vuoksi. Seinälasien liikkumisen syyn selvittäminen jatkuu. Lisäselvitysten jälkeen päätetään uusien lasien kiinnittämisestä.

Koosteet hallituksen kokouksista 23.1. ja 27.2.2025

Hallituksen kokous 23.1.2025

Kokouksen alussa käytiin läpi ajankohtaisia asioita. Vakuutuskilpailutuksen hankintapäätös on tullut lainvoimaiseksi ja sopimus allekirjoitetaan valituksi tulleiden vakuuttajien kanssa.

Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:n toimitusjohtaja Juha Hakavuori vieraili hallituksen kokouksessa. Hakavuori esitteli hallitukselle Kaupunkiliikenteen ajankohtaisia asioita. Hallitukselle esiteltiin myös Kaupunkiliikenne-yhteistyön ajankohtaiset hankinta-asiat.

Hallitukselle esiteltiin Länsimetron asemien matkustajamääriä vuodelta 2024. Talousasioista käytiin läpi tilinpäätöksen ja tilintarkastuksen tilannetta ja aikataulua. Henkilöstöasioista esiteltiin yhteenveto viimeisimmän henkilöstökyselyn tuloksista.

Seuraava hallituksen kokous on 27.2.2025.

Hallituksen kokous 27.2.2025

Kokouksen alussa käytiin läpi ajankohtaisia asioita. Metka-hankkeen (Metron kapasiteetin ja luotettavuuden parantaminen-hanke) viimeiset neuvottelukierrokset on pidetty helmikuussa. Helsingin puolella sijaitsevien metron tarvitsemien maanalaisten tilojen lunastustoimitusten käynnistämistä valmistelaan. Aiemmin kaupunki on toteuttanut maanalaisten käyttöoikeuksien hankkimisen pääosin rasitesopimuksilla kiinteistöjen kanssa. Espoon puolella lunastustoimitukset on lähes saatettu valmiiksi Ruoholahti–Matinkylä välillä, ja menettely on vielä kesken Matinkylä–Kivenlahti-osuudella. Länsimetro on käynnistänyt rekrytoinnin kiinteistöjen ylläpidon ja talotekniikan asiantuntijan tehtävään.

Hallitukselle esiteltiin Espoon kaupunkitekniikan konsulttipalveluiden puitesopimuksia koskevaa hankintaa. Espoon kaupunki on kilpailuttanut asiantuntijapalveluiden puitesopimuksia kaudelle 2025–2028, ja Länsimetro on liittynyt mukaan hankintaan. Espoo on tehnyt hankintapäätöksen 20.12.2024, joka on lainvoimainen. Hallitus päätti valtuuttaa (vt.) toimitusjohtajan allekirjoittamaan puitesopimukset valittujen toimittajien kanssa.

Hallitukselle esiteltiin tiedoksi Länsimetron hallinnoinnin ja ylläpidon tilannetta sekä investointien toteumaa ajalta Q3–Q4/2024. Samalla käytiin läpi riskienhallinnan katsaus.

Seuraava hallituksen kokous on 3.4.2025.

Lisätietoja
Länsimetro Oy:n hallituksen puheenjohtaja Olli Isotalo, puh. 050 593 3359
Länsimetro Oy toimitusjohtaja Matias Johansson, puh. 040 590 0313

Matinkylän metroasemalla seinälaattojen poistaminen jatkuu

Matinkylän metroaseman kauppakeskuksen ja bussiterminaalin puoleisella sisäänkäynnillä tarkastettiin helmikuussa seinäpintoja ja seinälaattojen kiinnitystä. Tarkastuksissa havaittiin, että osa seinälaatoista erityisesti sisäänkäynnin välitason ja bussiterminaalitason välisen liukuportaan sivuseinältä on heikosti kiinni. Jonkin verran heikosti kiinni olevia laattoja on myös muilla seinäpinnoilla.

Liukuportaiden viereiseltä seinältä poistetaan laatoitusta. Poistaminen alkoi viikolla 11, ja työt  jatkuvat vielä toistaiseksi. Samalla on jatkettu laattojen irtoamissyyn selvittämistä.

Laattojen poistamisen aikana Matinkylän metroaseman kauppakeskuksen ja bussiterminaalin puoleinen sisäänkäynti on matkustajien käytössä, mutta yksi liukuporras on yhä suljettu. Myös sisäänkäynnin alemman liukuporrasryhmän yhden liukuportaan käyttöä on rajoitettu välitason ruuhkautumisen välttämiseksi.

Matinkylän aseman läntinen sisäänkäynti on matkustajien käytössä normaalisti.

Uutinen julkaistu 10.3.2025
Tilannetieto päivitetty 25.3.2025