Länsimetron jatkeen taideteokset valmistuneet – liikenne alkamassa 2023

Länsimetron uusien asemien taide on valmistunut. Jokaisella viidellä asemalla on aseman arkkitehtuuriin sopiva teos. Taiteen avulla halutaan lisätä asemien vetovoimaisuutta, viihtyisyyttä ja tunnistettavuutta. 

Tällä hetkellä Matinkylä-Kivenlahti-osuuden asemilla ja metrolinjalla on käynnissä eri järjestelmien toiminnallisuuden testaaminen erilaisissa poikkeustilanteissa. Liikenteen Matinkylästä Kivenlahteen arvioidaan alkavan vuoden 2023 aikana. Metroliikenne Matinkylään alkoi tasan neljä vuotta sitten 18.11.2017.

Taideteokset edustavat taiteen eri muotoja. Teoksen on myös istuttava aseman arkkitehtuurin ja oltava helposti ylläpidettävä ja huollettava. Taide lisää asemien viihtyisyyttä ja vetovoimaisuutta, mutta sillä on myös koko aseman suunnitteluun liittyviä tehtäviä – se parantaa metrossa suunnistamista auttamalla matkustajaa erottamaan asemat toisistaan.

”Kymmenet tuhannet ihmiset käyttävät metroa joka päivä. Myös yhä useampi matkailija tulee Espooseen metrolla. Metroasema on käyntikorttimme ulospäin ja tuo arkeen viihtyisyyttä. Taiteella on hyvin vahva rooli asemien vetovoimaisuuden ja viihtyvyyden tuojana”, kertoo kulttuurijohtaja Susanna Tommila Espoon kaupungilta.

Teokset toteutettiin taiteilijoiden, arkkitehtien ja asemaurakoitsijoiden yhteistyönä osana asemien rakennusurakoita.

”On ollut hienoa olla mukana taidehankkeessa. Prosessi on ollut pitkä ja kiinnostava alkaen taiteilijavalinnoista ja päättyen teosten valmistumiseen. Yhteistyö asemien arkkitehtien kanssa on sujunut mallikkaasti”, toteaa hankkeen taidekoordinaattori Jaakko Niemelä. 

Teokset sijoittuvat pääosin asemalaiturille, jossa ne ovat nähtävillä myös metrojunasta.

”Pidimme tärkeänä saada länsimetron kakkosvaiheen asemille taiteen eri muotoja ja etsimme kultakin taiteilijalta uudenlaisia avauksia. Samalla teokset edustavat kiinnostavalla tavalla tekijöidensä muuta tuotantoa. On hienoa, että taide haluttiin tuoda näin merkittäväksi osaksi länsimetron Matinkylä-Kivenlahti-osuutta”, toteaa EMMAn museonjohtaja Pilvi Kalhama.

Tutustu asemien taiteilijoihin ja teoksiin.

Kivenlahti–Matinkylä-osuudella metroliikenne alkaa vuonna 2023. Jokaisella uudella asemalla on taidetta osana aseman arkkitehtuuria. DESIGN. TUNNE. METRO. -videoilla katsoja saa ensikosketuksensa uusiin ainutlaatuisiin metroasemiin. Videot ovat katsottavissa myös YouTubessa.

Lisätietoja:

Länsimetro Oy:n viestintäjohtaja, Satu Linkola, satu.linkola(at)lansimetro.fi

Länsimetro Oy:n tehtävänä on rakentaa metro Ruoholahdesta Kivenlahteen. Länsimetron Matinkylä–Kivenlahti-osuudelle rakentuu 7 km pitkä ratalinja ja 5 asemaa. Sammalvuoreen rakennetaan maanalainen metrovarikko. 2017 valmistui 14 kilometriä pitkä ratalinja Ruoholahdesta Matinkylään ja kahdeksan uutta asemaa. Länsimetro Oy omistaa osuuden asemat ja radan teknisine järjestelmineen. Osuus on luovutettu liikennöitsijälle lokakuussa 2017. www.lansimetro.fi  @metrorakentuu

 

”Asemat kertovat alueen tarinaa” – Länsimetrossa on meneillään jättimäinen julkisen taiteen projekti

Länsimetron uudet asemat tarjoavat käyttäjilleen myös taidetta eri muodoissa. Teoksilla halutaan tuottaa iloa, kertoa asemien ympäristöstä ja tukea alueen identiteettiä.

Kun liikenne Länsimetron kakkosvaiheessa käynnistyy vuonna 2023, valot heijastuvat Espoonlahden aseman katossa kuin väreilevän veden pinnasta. Ajoittain matkustajat kuulevat myös äänitaidetta: hyräilystä lauluksi kasvavaa ihmisääntä tai aaltojen ääntä muistuttavaa kuoroa.

”Mietin, mikä voisi tuoda tilaan lisämerkityksen: minua kiehtoo ihmisääni, sen lämpö ja läsnäolo”, kertoo Espoonlahden valo- ja ääniteoksen Varjot veden pinnalla suunnitellut taiteilija Hans Rosenström.

Hans Rosenströmin valo- ja ääniteos liittyy kiinteästi aseman sinisävyiseen arkkitehtuuriin. Asema kuvattu maaliskuussa 2021. Kuva: J-P. Olli.

 

Rosenström on yksi viidestä taiteilijasta, joiden töitä parhaillaan toteutetaan rakenteilla oleville metroasemille. Vuonna 2018 käynnistetty projekti on merkittävä julkisen taiteen hanke sekä Espoon että koko valtakunnan mittakaavassa.

”Tämähän on ihan jättimäinen verrattuna niihin julkisen taiteen hankkeisiin, joita yleensä teemme. Metroon pääsee niin moni ihminen, se on aidosti kaikille mahdollinen tapa kohdata taidetta. On tärkeää tuoda ihmisten arkeen tätä kädenjälkeä”, sanoo Espoon kulttuurijohtaja Susanna Tommila.

Espoossa on hyväksytty vuosi sitten julkisen taiteen periaatteet, joissa käsitellään esimerkiksi julkisen taiteen roolia, laatuvaatimuksia ja rahoitusmalleja. Länsimetron taiteen kustannusarvio on 1,2 miljoonaa euroa.

”Länsimetron yhteydessä puhutaan promillesta hankkeen kustannuksista, ja silläkin on saatu mahtavia teoksia. Yritämme kaikin tavoin tehdä ihmisten liikkumisesta, elämästä ja arkiympäristöstä viihtyisää taiteen avulla”, Tommila kertoo.

Länsimetron kakkosvaiheen aikataulu pitää

Länsimetron kakkosvaiheen eli Matinkylän ja Kivenlahden välin rakentamisen kokonaisvalmius oli kesäkuussa jo 89 prosenttia.

Testausvaihe on alkanut yksittäisten komponenttien pistetestauksista, joista edetään vähitellen kokonaisten järjestelmien testaamiseen. Eri järjestelmiä kuuluu Länsimetroon kaikkiaan 52.

Tähän mennessä on testattu esimerkiksi varavoimakoneita ja savunpoistopuhaltimia.

Liikennöinti alkaa suunnitelmien mukaan 2023, ja Länsimetro luottaa aikataulun pitävyyteen.

”Kulkijat” asennettuna ja suojattuna Kivenlahden asemalla. Teospari muodostuu Kalle Mustosen puisista humoristisista hahmoista.

Länsimetron taidehankinnat ovat omassa mittaluokassaan myös saavuttamansa yleisön perusteella. Yhteen metrojunaan mahtuu kolmen ison raitiovaunun, kymmenen kaupunkibussin tai 300 henkilöauton verran matkustajia. Länsimetron asemilla liikkuu siis päivittäin kymmeniä tuhansia ihmisiä.

Taideprojektia pohjustettiin jo Länsimetron ykkösvaiheessa Tapiolassa, Keilaniemessä ja Niittykummussa. Näistä vahvimmin on noussut esiin Tapiolan metroasemalle hankittu Kim Simonssonin Emma-veistos, josta on tullut toivotunlainen Tapiolan symboli.

Suunnistusapua ja yhteistä identiteettiä

Metroasemien taiteella on monenlaisia vaikutuksia, sekä korkealentoisia että käytännöllisiä. Käytännöllisimmillään taideteokset auttavat asemien käyttäjiä suunnistamaan maan alla. Tutkimuksista tiedetään, että taide-elämykset jopa edistävät ihmisten fyysistä terveyttä.
Taide on Länsimetron arkkitehtipääsuunnittelija Hannu Mikolan mukaan oleellinen osa asemakokonaisuutta eli sitä mitä matkustajille tarjotaan kyydin lisäksi.

”Meillä on erityinen vastuu siitä, että ympäristön pitää olla korkealuokkainen ja viihtyisä. Se voi ehkä ajan oloon tarjota myös uusia näkökulmia rakenteita ja teoksia katsellessa”, sanoo Mikola.

Antti Tantun teos ”Juurtuminen” Kaitaan asemalla toukokuussa 2021.

Metroasemien taide lisää myös käyttäjien turvallisuuden tunnetta ja vahvistaa paikallista identiteettiä.

”Taide peilaa asuinympäristöä ja siellä asuvia ihmisiä, mutta myös synnyttää yhteistä identiteettiä”, sanoo kulttuurijohtaja Tommila.

Taiteen on siis istuttava alueen ja sen metroaseman arkkitehtuuriin, korostaa Länsimetron viestintäjohtaja Satu Linkola.

”Kerromme näillä asemilla alueen tarinaa ja taiteen pitää sopia tähän tarinaan. Haluamme luoda viihtyisyyttä ja vau-efektiä sekä herättää tunteita – mielihyvää, ylpeyttä ja iloa”, listaa taidevalinnat tehneeseen työryhmään kuuluva Linkola.

Taidetyöryhmässä ovat olleet mukana Länsimetron Oy:n edustajien lisäksi kakkosvaiheen asemien pää- ja arkkitehtisuunnittelijat, Pilvi Kalhama Espoon modernin taiteen museo EMMAsta, kulttuurijohtaja Susanna Tommila ja taidekoordinaattorina hankkeessa toimiva kuvataiteilija Jaakko Niemelä.

Niemelän mukaan taiteilijoita alettiin valita siinä vaiheessa, kun asemien pintaratkaisut alkoivat olla selvillä.

”Arkkitehdeiltä tuli ehdotuksia taiteilijoista, työryhmä toi esiin omia ehdotuksiaan. Tavoitteena oli, että joka asemalle tulisi vähän erilaista toteutustekniikkaa. Mukaan haluttiin myös espoolaisia taiteilijoita”, kertoo Niemelä.

Ideaalitilanteessa taiteilija ja aseman rakentaminen pystyvät pelaamaan yhteen, kuvaa Hannu Mikola.

”Se puoli onkin onnistunut hienosti: kun työt on esitelty omasta kohteestaan kiinnostuneille ja vähän mustasukkaisille rakentajille, he ovat ottaneet ne hienosti vastaan ja lähteneet viemään eteenpäin”, Mikola sanoo.

Maalauksia, veistoksia, tilataidetta

Länsimetron asemat on teemoitettu lähtien alueen maanpäällisestä historiasta, nykyisyydestä tai tulevaisuudesta. Näin esimerkiksi Finnoon asemalle on poimittu luontoaiheita ja sinne on tulossa Leena Nion teos Haavekuvia, jonka aihepiiri liittyy läheiseen lintukosteikkoon.

Finnoon asemalaiturilta löytyy Leena Nion teos ”Haavekuvia”, jonka yksityiskohdat löytyvät merenrannan luonnosta.

Taidekoordinaattori Niemelän mukaan asemalle haluttiin teos 90 metriä pitkälle seinäpinnalle.

”Leena tunnetaan kerroksellisesta, abstraktia ja esittävää yhdistävästä tyylistä. Arkkitehti ehdotti teokseen leikkaustekniikkaa, jolla työ toteutettiin”, kertoo Niemelä.

Kaitaan aseman on suunnitellut sama arkkitehtitoimisto PES-arkkitehdit kuin Finnoon, ja seinäpinnat ovat samantyyppiset. Aseman taideteos on Antti Tantun Juurtuminen.

”Juurtuminen tapahtuu hitaasti, kun ihmiset muuttavat alueelle. Juuret maan alla ovat myös yksi työn ajatus. Antti on graafikko ja piirtäjä, hän alkoi tehdä graafista kuvaa, joka valaistaan sisältä päin”, Niemelä kuvaa.

Metroasema on valtava rakennus, josta vain kolmannes näkyy matkustajille. Jos vaikkapa Soukan metroasema sijoitettaisiin Helsingin Senaatintorille, se ulottuisi Tuomiokirkosta kaupungintalon yli Esplanadille. Soukan asemalla matkustajat kohtaa Taneli Rautiaisen tilataideteos Sfäärit.

”Teos on levittäytynyt laajasti, neljään eri tasoon asemalla. Siinä mennään led-valoilla tehdyn tähdenlennon läpi, siihen kuuluu valolla tehty pilviverho ja alimpana kallioleikkaus.”

Yksityiskohta Taneli Rautiaisen teoksesta ”Sfäärit” Soukan asemalla. Teoksen eri osat ulottuvat aseman eri tiloissa metrolaiturilta sisäänkäynnille asti.

Soukan, Espoonlahden ja Kivenlahden asemien arkkitehtisuunnittelusta vastaa arkkitehtitoimisto ALA, jonka töitä ovat Keilaniemen ja Aalto-yliopiston metroasemien lisäksi myös keskustakirjasto Oodi Helsingissä.

Kivenlahden pääteaseman tyyli on viileän rauhallinen, ja viileyden vastapainoksi matkustajia odottaa siellä Kalle Mustosen puinen veistos Kulkijat. Veistoksessa esiintyy kaksi humoristista abstraktia hahmoa, joille on tarkoitus järjestää nimikilpailu.

 Kivi herää eloon valon avulla

Espoonlahden asema sijoittuu suoraan kauppakeskuksen alapuolelle. Sen arkkitehtuurissa on heijasteltu ympäröiviä urheilutiloja ja -alueita.

”Arkkitehtitoimisto ALA haki teemoitusta nimenomaan uimahallista. Sain briiffauksen arkkitehtien ajatuksista, ja niistä syntyi kaksi kantavaa ideaa tunnelmasta. Jo toimeksiannossa lähtökohtana oli, että työtä lähestyttäisiin ääniajatuksella”, kuvaa taiteilija Rosenström.

Äänen käytöllä julkisessa tilassa on hänen mukaansa omat haasteensa: toistuva ääni voi olla enemmän häiritsevä kuin rauhoittava.

Niinpä Martin Ehrencronan ja Amanda Bergmanin laulu tulee pyörimään asemalla, mutta ei jatkuvasti vaan arvaamatta silloin tällöin. Myös kuoron ihmisäänillä tuottama aaltoääni tulee vuorotellen ilmestymään ja katoamaan.

”Äänen kanssa olen tehnyt paljon töitä, mutta en mitään tällaista. Olen aina käyttänyt säveltäjiä apuna, ja Espoonlahden työ on inspiroinut minua myös uusiin teoksiin.”

Asemalla oli Rosenströmin mukaan hieman kolkko tunnelma, jota hän halusi lämmittää. Heijastavan lipan yläpuolella on louhittu katto, jonne on mielekästä heijastaa valoa.

”Valon avulla leikimme stabiilin kiven kanssa, se alkaa elää ja muodostuu veden pinnaksi. Katto valaistaan maagisesti, valo ja ääni vaihtavat paikkaa, ilmestyvät ja katoavat. Näin ne, jotka käyttävät asemaa päivittäin eivät koe sitä samankaltaisena. Joka aamu kello kahdeksan asema on joko vähän erilainen tai neutraali.”

Taideteosten toteutuksessa on omat haasteensa, kun työt pitää yhdistää valtavan monitahoiseen infrastruktuuriprojektiin. Länsimetro ei ole pelkästään massiivinen rakennus- vaan myös talotekniikka- ja automaatiohanke.

Rosenströmin mukaan hänen työnsä on sujunut ihan hyvin ottaen huomioon, kuinka suuri hanke on kyseessä. Työ on tarkoitus masteroida metroaseman tilaan kesäkuussa, kun aseman muut työt ovat valmistuneet. Äänitykset ja valokuviomateriaali ovat jo valmiina.

Kuulostaa mielettömän hienolta, kommentoi kulttuurijohtaja Tommila kuullessaan Rosenströmin kuvauksen.

”Mutta siitä ei ollut epäilystäkään, kun tiesi kyseessä olevat taiteilijat.”

Teksti: Heidi Hammarsten

Artikkeli julkaistu 9.6.2021 MustReadissä.

Kurkkaa metrotyömaalle: Taide näkyy jo metroasemilla

Jokaiselle Matinkylä-Kivenlahti-osuuden metroasemalle tulee taidetta osaksi aseman arkkitehtuuria. Taiteen avulla halutaan lisätä asemien vetovoimaisuutta, viihtyisyyttä ja tunnistettavuutta. Asemille tulee taidetta eri muodoissa: valoa, ääntä, maalauksia ja kuvanveistoa. Lue lisää asemataiteesta ja tutustu teoksiin. Katso myös video taideteoksista.

Taideteokset alkavat jo näkyä tulevilla metroasemilla. Alta pääset kurkistamaan, mille metroasemilla näyttää taiteen osalta.

Kuvassa näkyy Leena Nion Haavekuvia-teos, jonka paneeleissa on mm. joutsen, kukka ja simpukka.

Finnoon metroasemalle tulee Leena Nion figuratiivinen ”Haavekuvia”-teos, jonka paneelit on asennettu asemalaiturille. Teoksen kuvia yhdistää meriaihe ja sen yksityiskohdat ovat merenrannan luonnosta. Nion teoksen etenemistä voi seurata Instagramissa (Leena Nion @Instagram) Kuva: Leena Nio.

Kuvassa näkyy Antti Tantun Juurtuminen-teoksen juuria metrolaiturin seinässä.

Kaitaan metroasemalle tuleva Antti Tantun ”Juurtuminen”-teos on jo asennettu. Teos on graafisesti tyylitelty juurien verkosto, joka kulkee lähes koko laiturialueen mitalla. Tanttua voi seurata Instagramissa  (Antti Tanttu @Instagram) Kuva: Länsimetro

Kuvassa näkyy Taneli Rautiaisen Sfäärit-teoksen valaistusta.

Taneli Rautiaisen ”Sfäärit”-tilataideteoksen valot näkyvät Soukan metroasemalla. Teos koostuu neljästä eri elementistä (sfääristä), jotka sijoittuvat vertikaalisesti metroaseman eri osiin laituritasolta lippuhalliin. Teos toteutetaan valoilla ja kallioleikkausta muistuttavilla metallilevyrakenteilla. Rautiaista voit seurata Instagramissa (Taneli Rautiainen @Instagram) Kuva: Länsimetro

Kuva on havainnekuva Espoonlahden metrolaiturilta, jossa näkyy Hans Rosenströmin Varjot veden pinnalla-teosta.

Havainnekuva Espoonlahden metroasemasta ja sinne tulevasta Hans Rosenströmin valo- ja ääniteoksesta ”Varjot veden pinnalla”. Teoksessa metrolaiturin keskiosan kattoon projisoidaan hitaasti liikkuva valokuvio, joka muistuttaa vedenpinnan kautta heijastuvaa valoa. Teokseen liittyy hyräilevä, hiljainen ihmisääni. Muun muassa teoksen ääniä on nauhoitettu vuodenvaihteessa. Rosenströmiä voi seurata Instagramissa (Hans Rösenström @Instagram)

Kalle Mustosen Kulkijat-veistos on aloittanut matkansa kohti Kivenlahden metroasemaa. Teoksen muodostaa kaksi noin kaksi ja kolme metriä korkeaa, metrolaiturin keskiosassa olevaa puista humoristista hahmoa. Mustosta voi seurata Instagramissa (Kalle Mustonen @Instagram) Kuva: Kalle Mustonen

Kuvassa näkyy kaksi oranssia osaa Kalle Mustosen Kulkijat-veistoksesta.

Lisäkuvia metrotyömailta löytyy kuvapankista, Flickristä.

Rakentamisen sivulla voit seurata muutamien keskeisten tilannehuoneesta poimittujen rakennustöiden ja asennusten etenemistä asemilla ja ratalinjalla. Lisäksi näet esimerkkejä valmistuneista asennuksista ja testaamisen etenemisestä.

Tee taidekierros metrotyömaiden ympärillä Espoo-päivästä alkaen

Metrotyömaa-aitoja Finnoosta Kivenlahteen elävöittävät 12 henkilön tai yhteisön teokset.

Katutaideteokset elävöittävät tulevien metroasemien ympäristöjä Espoo-päivästä 28.8.–29.8.2020 alkaen. Länsimetron matalan kynnyksen katutaideprojektissa 12 taiteilijaa tai yhteisöä pääsi toteuttamaan teoksensa metrotyömaa-aitoihin. Mukana on yksityisiä henkilöitä lapsista aikuisiin sekä erilaisia toimijoita kuten Espoon kirjailijat ry, partion lippukunta, espoolaisia päiväkoteja ja Diakonissalaitos.

Teoksia on yhteensä 14 kappaletta ja ne sijoittuvat metrotyömaiden aitoihin Finnoosta Kivenlahteen. Teokset on toteutettu erilaisilla tekniikoilla: aidoista löytyy muun muassa sprayauksia, akryylimaalauksia, tulostustyö ja tekstejä. Teokset piristävät asuinympäristöjä kesään 2021 saakka.

Esimerkiksi Mila Uleniuksen ja Katri Väätäsen teos löytyy Kivenlahden metroaseman Kivenlahdentien sisäänkäynnin työmaa-aidasta. Teoksen tekeminen työmaa-aitaan suurelle alustalle oli uusi kokemus taiteesta kiinnostuneille Uleniukselle ja Väätäselle, joten he lähtivät heittämällä katutaideprojektiin mukaan.

Mila Ulenius ja Katri Väätänen omistavat katutaideteoksensa Kivenlahdelle, asuinalueelle, jossa he molemmat ovat asuneet vuodesta 2001 alkaen.

– Olemme kuvanneet teoksessamme omia ajatuksiamme ja muistojamme Kivenlahdesta 19 vuoden ajalta. Kivenlahti tulee olemaan meille aina tärkeä osa elämäämme, eikä lapsuus täällä ikinä unohdu. Haluamme välittää sen teoksestamme. Jo teosta tehdessämme olemme saaneet keskustella teoksen teemasta ohikulkijoiden kanssa ja saaneet myönteistä palautetta teoksestamme, Ulenius ja Väätänen kertovat kokemuksestansa.

Katutaideteosten teemoina nousee vahvasti esille asuinympäristöille tunnusomaiset piirteet ja espoolaisille tärkeät asiat.  Espoon upea luonto metsineen ja eläimineen sekä merenläheisyys nousevat esille useammassakin teoksessa.

– Iivisniemen päiväkodissa innostuimme lasten kanssa kuvaamaan lapsille tärkeitä asioita lasten asuinympäristössä. Kivoina asioina lapset nostivat esiin niin Iivisniemen ihmiset kuin ihanan luonnon. Lasten teoksista löytyy ystäviä ja perheitä. Esiin pääsevät myös esimerkiksi kotimatkan varrelta löytyvät leikkipaikat, puistot, kiipeilypuut, kukat ja ötökät, varhaiskasvatuksen opettajat Elina Ekblad ja Liisa Kylänpää kertovat lasten taideprojektista. Päiväkotiryhmien työt ovat nähtävissä Kaitaan metrotyömaan Kaitaantien sisäänkäynnin työmaa-aidassa.

Työt etenevät aikataulussa – rakentaminen päättyy vuonna 2023

Länsimetro-projekti rakentaa viisi uutta asemaa (Finnoo, Kaitaa, Soukka, Espoonlahti ja Kivenlahti), seitsemän kilometriä pitkän ratalinjan ja maanlaisen metrovarikon. Rakentaminen on käynnissä kaikilla asemilla ja ratalinjalla. Varikolla ollaan jo testausvaiheessa. Työt etenevät aikataulussa. Rakentaminen päättyy, kun Matinkylä-Kivenlahti-osuus luovutetaan liikennettä operoivalle HKL:lle vuonna 2023. HSL päättää liikenteen aloittamisesta. Rakentamisen etenemistä voi seurata verkkosivuilla.

Taide on myös keskeinen osa jokaisen uuden Matinkylä-Kivenlahti-osuuden metroaseman arkkitehtuuria. Taiteen avulla halutaan lisätä asemien vetovoimaisuutta, viihtyisyyttä ja tunnistettavuutta. Taideteokset edustavat taiteen eri muotoja – valoa, ääntä, maalauksia ja kuvanveistoa.  Lue lisää asemien taiteesta.

Rakennustyöt täydessä vauhdissa kesällä 2020

Rakentaminen etenee länsimetron kaikilla viidellä uudella asemalla, ratalinjalla ja maanalaisella metrovarikolla. Rakennusurakoiden työt rungon osalta ovat loppusuoralla. Metroasemien sisäänkäyntirakennusten ja kuilujen rungot ja maanpäälliset osuudet ovat tänä vuonna nousseet maan pinnalle ja tulleet näkyviksi osiksi asuinalueita. Rakennustyöt ovat edenneet pinta- ja sisärakennustöihin sekä taloteknisiin asennuksiin. Talotekniset työt kuten LVI- ja sähkötyöt ovat käynnissä kaikilla asemilla. Metron eri järjestelmien asennukset myös käynnissä laajalla rintamalla. Metrovarikko Sammalvuoressa on puolestaan jo käyttöönottovaiheessa. Alla näet esimerkkien omaisesti, mitä työmailla tapahtuu kesällä 2020.

Liukuportaat

Finnoon asemalle tulee Suomen pisimmät liukuportaat.

Havainnekuva Finnoon metroaseman Meritien sisäänkäynnin liukuportaista.

Liukuportaat ovat keskeinen osa liikkumista metroasemalla. Esimerkiksi Finnoossa liukuportaiden haalaukset käynnistyvät kesäkuun lopulla. Suomen pisimpien liukuportaiden nostokorkeus on noin 34,5 metriä ja runkojen pituus noin 78 metriä.

Dokumentit

Rakentamisen aikana syntyy valtava määrä erilaisia rakennusteknisiä dokumentteja, kuten toteutussuunnitelmia, urakoitsijan suunnitelmia, huoltodokumentteja ja tarkastusasiakirjan dokumentteja. Finnoon aseman rakentamiseen liittyen on jo syntynyt lähes 17 000 dokumenttia.

Sähkötyöt

Metrojärjestelmiä on yli 50.

Katonrajassa kulkee valkoisia ja oransseja kaapeleita.

Erilaisten sähköasennusten ja niihin tarvittavien komponenttien, kaapeleiden ja massojen lukumäärät ovat mittavia metroliikenteen ja metroasemien toiminnan kannalta. Yhdelle asemalle tulee noin 4 500 valaisinta, 13 000 sähkökaapelia ja  8 000  kytkintä ja sähkörasiaa. Esimerkiksi Kaitaan asemalla sähkötyöt ovat noin puolivälissä ja lopullisen sähkön vastaanottaminen oli mahdollista toukokuussa. Tämän jälkeen alkoi ensimmäisten testausten tekeminen.

Varavoimakoneet

Varavoimakone varmistaa metroaseman turvallisen käytön sähkökatkon sattuessa ja turvaa ihmisten poistumisen metroasemalta. Kaitaan varavoimakone asennetaan paikoilleen kesällä.

Sisäänkäynnit

Soukassa metroaseman sisäänkäynnit ovat jo näkyvä osa asemaympäristöä.

Soukan metroaseman Soukantorin sisäänkäynnillä on jo asennettu julkisivua, joka on erikoismaalattua, väriä vaihtavaa metallilevyä ja lasia.

Soukan sisäänkäynneillä tehdään julkisivu- ja vesikattotöitä ja taloteknisiä asennuksia. Soukantorin sisäänkäynnin julkisivun erikoismaalattua, väriä vaihtavaa metallilevyä ja lasia asennetaan kesäkuussa.

Hissit ovat keskeinen osa esteetöntä liikkumista asemalla. Hissien asennustyöt valmistuvat Soukassa alkusyksystä.

Savunpoistopuhaltimet

 

Kuvassa asennetaan savunpoistopuhaltinta metrotyömaalla.

Savunpoistopuhaltimia käytetään tulipalotilanteessa puhaltamaan savu pois maanalaisista tiloista savuosastoituja reittejä pitkin ulkoilmaan. Viimeinen asemille tuleva puhallin haalattiin ja asennettiin touko-kesäkuun taitteessa Espoonlahteen.

Paloliukuovet ja -rullaovet

Tulipalon sattuessa paloliukuovet ja -rullaovet osastoivat metroaseman tiloja paloilta suojatuiksi. Esimerkiksi Espoonlahdessa ovien asennustyöt alkavat kesän aikana.

Taide

Kaikille asemille tulee taidetta osaksi aseman arkkitehtuuria.

Havainnekuva Kivenlahden metroaseman asemalaiturille tulevista oransseista veistoksista. Teoksen nimi on Kulkijat. Taiteilija on Kalle Mustonen. Teoksen muodostaa kaksi noin kaksi ja kolme metriä korkeaa, puista humoristista hahmoa

Taiteilija Kalle Mustosen teos ”Kulkijat” asennetaan syksyllä pääteasemalle Kivenlahteen. Teoksen muodostaa kaksi noin kaksi ja kolme metriä korkeaa, metrolaiturin keskiosassa olevaa puista humoristista hahmoa. Pienempi hahmoista on kesäkuussa pintakäsittelyä vaille valmis, isompaa hahmoa pintalaudoitetaan.

Järjestelmien testaaminen

Kesäkuussa varikolla on käynnissä skenaariotestaukset.

Metrovarikolla on huoltomonttu, jossa on tasonvaihtotelineet

Kaikki varikolle asennetut järjestelmät on ensin testattu itsenäisestä, ja sen jälkeen varmistetaan, että järjestelmät toimivat yhdessä. Näissä skenaariotesteissä testataan eri järjestelmien väliset toiminnot poikkeustilanteissa, kuten tulipalon sattuessa huoltohallissa, ja varmistetaan, että järjestelmät toimivat kuten pitääkin.

Kiskojen asentaminen

Kiskoja asennetaan yhteensä 34 kilometriä.

Metrotunneliin on asennettua sepeliä, pölkkyjä ja kiskoja.

Kiskojen asentaminen on osa päällysrakenneurakkaa, jossa ensin asennetaan tärinäeste, tukikerrossepeli, pölkyt ja niiden päälle kiskot.  Päällysrakenneurakka alkoi kesäkuussa ja etenee Matinkylästä kohti länttä.

Espoo on ollut metrokaupunki jo kaksi vuotta

Länsimetro Oy:n tehtävänä on rakentaa, omistaa, ylläpitää ja kehittää Länsimetron metrojärjestelmää, rataa ja asemia Ruoholahdesta länteen. Osuus Ruoholahdesta Matinkylään avattiin liikenteelle marraskuussa 2017. Maanantaina 18.11. juhlitaan liikenteen alkamisen kaksivuotispäivää.

Liikenteellä olevalla Länsimetron osuudella Länsimetro Oy vastaa infran ja järjestelmien toimivuudesta ja turvallisuudesta ja valvoo, että tarvittavat huollot ja ylläpitotehtävät tehdään suunnitellusti. Huollosta ja ylläpidosta vastaa HKL, joka myös vastaa metroliikenteestä.

Länsimetro Oy myös rakentaa ykkösvaiheella. Matkustajille merkittävä parannus on Matinkylän läntisen sisäänkäynnin ottaminen käyttöön 2020 loppupuolella. Sisäänkäynti sijoittuu Tynnyripuiston alueelle Iso Omenan kauppakeskuksen länsipuolelle. Vastaavasti Tapiolan aseman eteläinen sisäänkäynti avattiin matkustajille keväällä 2019 muun rakentamisen alueella edettyä.

Länsimetro Oy toteuttaa parhaillaan uutta sisäänkäyntiä Urheilupuiston asemalle matkustajapalautteen pohjalta. Alun perin pelastuslaitoksen käyttöön suunniteltu sisäänkäynti avataan matkustajille tarvittavien viranomaisten vaatimien muutosten jälkeen talven aikana.

”Vastuullisena omistajana haluamme kehittää ja parantaa matkustajakokemusta jatkuvasti. Varmistamme, että osuutemme on yksi maailman turvallisimmista ja asemat ovat vetovoimaisia ja ikonisia alueensa tunnusmerkkejä,” kertoo Länsimetro Oy:n toimitusjohtaja Ville Saksi.

Metro on mahdollistanut uuden kaupunkirakenteen syntymisen asemien yhteyteen sekä Helsingissä että Espoossa. Esimerkiksi Tapiolassa rakentaminen on jatkunut kiivaana vielä metroliikenteen aloittamisen jälkeen. Investointien suuruutta kuvaa mm. Lähi-Tapiolan investoiminen Tapiolan aseman läheisyyteen noin 0,5 miljardilla eurolla. Ykkösvaiheen metroinvestointi on arvoltaan 1,2 miljardia euroa. Aalto-yliopiston aseman yhteyteen syntynyt kampusalue ei olisi kehittynyt ilman metropäätöstä ja Matinkylässä metroaseman yhteyteen on syntynyt kauppakeskuksen laajennus ja kaupungin palvelutori. Helsingin puolella Koivusaaren metroaseman yhteyteen on myös tulossa uutta kaupunkia. Kaiken kaikkiaan metron vaikutusalueelle arvioidaan saatavan noin 70 000 asukasta lähivuosikymmeninä.

Kakkosvaiheen rakentaminen Matinkylästä Kivenlahteen on käynnissä ja etenee aikataulun ja kustannusarvion mukaisesti. Myös toisen vaiheen asemien arkkitehtuuriin ja ilmeeseen panostetaan. Jokaiselle asemalle on tulossa aseman identiteettiä vahvistava taideteos. Metroasema on alueensa käyntikortti ja parhaimmillaan asukkaidensa ylpeydenaihe.

Lisätietoja:
Länsimetro, toimitusjohtaja Ville Saksi, ville.saksi(at)lansimetro.fi

Espoonlahden asemalaituri, alustavahavainne

Länsimetron tuleva Finnoon asema, jonka asemalaiturilla taiteilija Leena Nion teos ”Haavekuvia.” Teos käy vuoropuhelua vastakkaisen seinän aaltoilevien pinnanmuotojen kanssa.ksityiskohdat ovat merenrannan luonnosta ja sen halutaan kestävän useita katselukertoja. Metromatkustajalle teos luo kimmokkeen vapaaseen assosiaatioon tai haaveiluun