Ainutlaatuiset asemat: Finnoon metroasema

Metroliikenne Matinkylä–Kivenlahti-osuudella alkaa lauantaina 3.12.2022. Silloin uusien asemien ovet avautuvat matkustajille. Ennen kuin pääset astumaan asemille, haluamme esitellä ne vielä kerran ja nostaa esiin mielenkiintoiset yksityiskohdat rakennuttajan silmin.

Finnoon metroasema sijaitsee Espoon uudessa kaupunginosassa Finnoossa. Kun liikennöinti Matinkylästä Kivenlahteen alkaa 3. joulukuuta, on Finnoon kaupunginosan rakentaminen vielä kesken. Finnoosta rakentuu merellinen ja luonnonläheinen asuinalue, josta on hyvät yhteydet julkisilla liikennevälineillä. Lue lisää kaupunginosasta Espoon sivuilta.

Asemalla on kaksi sisäänkäyntirakennusta: Finnoonsillan ja Meritien sisäänkäynnit. Finnoonsillan sisäänkäynnillä neljä rinnakkaista hissiä kulkevat sisäänkäynnin ja välitason välillä. Hissit ovat ns. läpikuljettavia hissejä, joihin matkustajat kulkevat sisälle toiselta puolelta ja poistuvat toiselta puolelta. Välitasolta on hissi- ja liukuporrasyhteys asemalaiturille.

Metro Kivenlahteen

HSL:n Metro Kivenlahteen -sivulta löydät lisätietoa uudesta osuudesta, sisäänkäyntien ja bussipysäkkien sijainneista, liityntäpysäköintipaikoista ja liityntälinjastosta. HSL suunnittelee ja hankkii toiminta-alueensa joukkoliikenteen.

Finnoonsillan sisäänkäynnillä matkustajien käytössä on neljä tilavaa hissiä. Sisäänkäynnillä ei ole lainkaan liukuportaita. Kuva: Kusti Manninen.

 

Meritien sisäänkäynnillä on hissi- ja liukuporrasyhteys välitasolle. Sisäänkäynnillä on Suomen pisimmät liukuportaat, joiden nostokorkeus on noin 34,5 metriä ja runkojen pituus noin 78 metriä. Liukuportaiden vieressä kulkevat vinohissit.  Välitasolta on hissi- ja liukuporrasyhteys asemalaiturille.

Välitasolta Meritien sisäänkäynnille matkustajien käytössä on niin liukuportaat kuin hissit. Suomen pisimpien liukuportaiden vieressä kulkee kaksi vinohissiä.  Kuva: M. Partanen.

Finnoon metroaseman rakennusurakan toteutti GRK Infra Oy:n ja Aki Hyrkkönen Oy:n muodostama työyhteenliittymä. Finnoon metroaseman rakennusurakka valmistui toukokuussa 2022.

Finnoon aseman arkkitehtuurissa on vaikutteita Espoon merellisyydestä ja lähiluonnosta. Metroaseman lasi-, metalli- ja betonipintoja pehmentävät rannikon ja lintukosteikon luonnosta inspiraationsa saaneet sävyt. Julkisivujen lasipintoihin on painettu lintukosteikon kasvillisuudesta muistuttavaa graafista kuviointia, sisätilojen värimaailmassa taas on vaikutteita meren ja rannikon lämpimistä sävyistä.

Finnoossa sisäänkäyntirakennusten julkisivujen lasipinnoissa on läheisen lintukosteikon kasvillisuutta muistuttavaa graafista kuviointia. Kuva: M. Partanen.

Aseman suunnittelusta vastaa PES-Arkkitehdit Oy. Merellisyyteen ja luontoon viittaa myös aseman taideteos Leena Nion ”Haavekuvia”. Lue lisää asemataiteesta.

Finnoossa kummallekin metroaseman sisäänkäynnille kuljetaan asemalaiturin länsipäästä. Asemalaiturin taideteoksessa on yksityiskohtia merenrannan luonnosta. Kuva: M. Partanen.

Suunnittelusta totta

Matkustajaliikenne Matinkylä­-Kivenlahti-osuudella alkaa lauantaina 3.12.2022. Seitsemän kilometriä pitkän ratalinjan ja maanalaisen metrovarikon lisäksi osuudella on viisi uutta metroasemaa: Finnoo, Kaitaa, Soukka, Espoonlahti ja Kivenlahti. Alla olevien kuvaparien avulla voit vertailla, millaisia Länsimetron asemista suunniteltiin ja millaisina ne toteutuivat. Valmiit asemat ovat hyvin yhdenmukaisia havainnekuvien kanssa.

Vasemmalla Espoonlahden asema valmiina, oikealla havainnekuva. Espoonlahden aseman suunnittelusta vastaa ALA-Architects. Lue lisää Espoonlahden metroasemasta.
Vasemmalla Soukan asema valmiina, oikealla havainnekuva. Soukan aseman suunnittelusta vastaa ALA-Architects. Lue lisää Soukan metroasemasta.
Vasemmalla Kaitaan asema valmiina, oikealla havainnekuva. Kaitaan aseman suunnittelusta vastasi PES-Arkkitehdit. Lue lisää Kaitaan metroasemasta.
Vasemmalla Finnoon asema valmiina, oikealla havainnekuva. Finnoon aseman suunnittelusta vastaa PES-Arkkitehdit Oy. Lue lisää Finnoon metroasemasta.

 

Katso myös Ruoholahti–Matinkylä-osuuden havainnekuvat ja toteutuneiden asemien kuvat.

Ensikosketuksia metroasemiin – asukkaat pääsivät kurkistamaan uusille asemille

Kivenlahden, Espoonlahden, Soukan, Kaitaan ja Finnoon metroasemien rakennusurakat päättyivät toukokuussa 2022.  Osana Espoo 50 vuotta kaupunkina -juhlaa Espoon kaupunki, Länsimetro-projekti, HSL ja Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy toteuttivat vierailuja metroasemilla. Vierailut alkoivat Kivenlahdesta Espoo Juhlii! -viikolla elokuun lopussa ja etenivät Espoonlahteen, Soukkaan, Kaitaalle ja Finnooseen syyskuun alkupuolelle mennessä.

– Uudet asemat houkuttivat asemaympäristöjen asukkaita tutustumaan omaan metroasemaansa ja kurkistamaan mitä maan alla on. Kullekin vierailulle mahtui mukaan noin 30 osallistujaa, jotka arvottiin ilmoittautuneiden joukosta. Kamerat välkkyivät vierailuilla ja tunnelmia asemilta haluttiin jakaa myös muille esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, kertoo asemaoppaana vierailulla toiminut Länsimetro Oy:n viestintäpäällikkö Marianne Partanen.

Soukan aseman täytti vilkas puheensorina, kun asukkaat pääsivät tutustumaan metroasemaan 30.8.2022. Espoon kaupungin projektinjohtaja Kimmo Leivo kertoi asukkaille Soukanalueen kehittymisestä ja vastasi osallistujien kysymyksiin. Paikalla oli myös HSL:n, Kaupunkiliikenteen ja Länsimetron edustajat.

Asematilat hohtivat uutuutta, kun osallistujat pääsivät kulkemaan sisäänkäynneiltä maanalaisille metrolaitureille. Ainutlaatuisen kokemuksen lisäksi osallistujille tarjottiin tietoa kaupunkiympäristön kehityksestä asemaseudulla, alueen joukkoliikenneyhteyksistä matkustajaliikenteen alkaessa vuonna 2023 sekä asema-arkkitehtuurista ja -taiteesta.

Matkustajaliikenne Matinkylä-Kivenlahti-osuudella alkaa vuoden 2023 aikana. Länsimetro-rakennusprojekti luovuttaa osuuden Kaupunkiliikenteelle syksyllä, jolloin Suomen suurin infra-, talotekniikka- ja automaatioprojekti päättyy. Rakentamisen jälkeen Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenteellä ja HSL:llä on käynnissä valmistelevia töitä matkustajaliikenteen alkamiseen liittyen. Liikenteen alkamisen ajankohta tarkentuu näiden töiden edetessä.

Länsimetron asemien ja ratalinjan rakennusurakat ovat päättyneet

Jäljellä olevat työt on aikataulutettu siten, että Länsimetro Oy voi luovuttaa Matinkylä–Kivenlahti-osuuden Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:lle syksyllä 2022. Samalla päättyy Suomen suurin infra-, talotekniikka- ja automaatioprojekti. HSL päättää matkustajaliikenteen aloittamisesta.

Länsimetron Matinkylä–Kivenlahti-osuuden rakentaminen ja testaaminen on edennyt siihen vaiheeseen, että viiden metroaseman (Finnoo, Kaitaa, Soukka, Kivenlahti ja Espoonlahti) ja ratalinjan rakennusurakat päättyivät perjantaina 13.5.2022. Sammalvuoren metrovarikon rakennusurakka päättyi jo vuonna 2020. Huhtikuussa tehtiin viimeiset matkustajaturvallisuuden varmistavien järjestelmien testaukset ja toukokuussa viimeiset viranomaishyväksynnät.

Kivenlahden, Espoonlahden, Soukan, Kaitaan ja Finnoon metroasemien sekä ratalinjan rakennusurakat päättyivät perjantaina 13.5.2022.

Koko hankkeen aikana eri urakoissa on perehdytetty noin 30 000 henkilöä. Henkilötyövuosia kertyi noin 2 100. Suurimmillaan työmaavahvuus oli marraskuussa 2019, jolloin työmailla työskenteli 1 174 henkilöä. Yrityksiä eri urakoissa oli 905 kappaletta.

Finnoon metroaseman rakennusurakan toteutti GRK Infra Oy:n ja Aki Hyrkkönen Oy:n muodostama työyhteenliittymä, Kaitaan YIT Suomi Oy:n ja Are Oy:n työyhteenliittymä, Soukan YIT Suomi Oy:n ja Are Oy:n työyhteenliittymä, Espoonlahden SRV Rakennus Oy ja Kivenlahden Skanska Infra Oy. Ratalinjan urakan toteutti GRK Infra Oy. Varikon louhinta ja rakennusurakan toteutti työyhteenliittymä Sammalvuori (Kalliorakennus-Yhtiöt Oy, EM Pekkinen Oy, Terrawise Oy ja Aro-Systems Oy).

Tarkastusraiteen ja junien yösäilön muutostyöt käynnissä Matinkylän aseman länsipuolella

– Rakennamme yhtä maailman turvallisimmista metroista. Jäljellä olevat työt on aikataulutettu niin, että voimme alkusyksystä 2022 luovuttaa osuuden liikenneoperaattori Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:lle. Samalla päättyy Suomen suurin infra-, talotekniikka- ja automaatioprojekti, kertoo Länsimetro Oy:n toimitusjohtaja Ville Saksi.

Toukokuussa 9.5.2022 käynnistyivät metron nykyisen läntisen pääteaseman Matinkylän länsipuolella olevan tarkastusraiteen ja junien yösäilön muutostyöt. Metroliikenteen jatkuessa Matinkylästä Kivenlahteen kyseisen tilan käyttö metrojunien huolto- ja säilytysalueena päättyy, ja alue tulee olemaan metroliikenteen käytössä. Työt kestävät 20.7.2022 saakka. Muutostöiden jälkeen syksyllä Länsimetro Oy luovuttaa MatinkyläKivenlahti-osuuden metroasemien, ratalinjan ja varikon lopullisen hallinnan liikennettä operoivalle Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:lle.

Lisäksi Länsimetro Oy rakennuttaa Kivenlahden liityntäpysäköintilaitosta, joka valmistuu vuoden 2023 alkupuolella. Pysäköintilaitoksen rakentaminen alkoi marraskuussa 2021.

Matkustajille uusi rataosuus tuo suoran metroyhteyden Kivenlahteen asti. Uusia metroasemia ovat Finnoon, Kaitaan, Soukan, Espoonlahden ja Kivenlahden metroasemat. Matkustajaliikenteen käytössä olevan rataosuuden pituus on 7 kilometriä. Lisäksi Sammalvuoressa on maanlainen metrovarikko. HSL päättää matkustajaliikenteen aloittamisesta Matinkylä–Kivenlahti-osuudella.

Lisätietoja
Länsimetro Oy:n toimitusjohtaja Ville Saksi, etunimi.sukunimi@lansimetro.fi
Länsimetro Oy:n viestintäpäällikkö Marianne Partanen, etunimi.sukunimi@lansimetro.fi

Matinkylässä, Finnoossa ja Kaitaalla testataan savunpoistopuhaltimia 15.–16.2.2022 välisenä yönä

Matinkylän, Finnoon ja Kaitaan metroasemien savunpoistopuhaltimia testataan 15.–16.2.2022 välisenä yönä klo 23.45–5.00. Testattavat savunpoistopuhaltimet sijaitsevat asemien yhteydessä seuraavissa osoitteissa

  • Kaitaan metroasemalla Iivisniemenkatu 5,
  • Finnoon metroasemalla Suomenlahdentie 64,
  • Finnoon metroasemalla Suomenlahdentie 62 ja
  • Matinkylän metroasemalla läntisen sisäänkäynnin yhteydessä olevassa korttelissa Suomenlahdentie 9.

Testaamisen aikana voi kuulua ajoittaista hurinaa asemien lähiympäristöön. Savunpoistopuhaltimia testataan myös täydellä teholla. Testaaminen tehdään yöllä, kun metro ei liikennöi.

Savunpoistopuhaltimia käytetään tulipalotilanteessa puhaltamaan savu pois maanalaisista tiloista savuosastoituja reittejä pitkin ulkoilmaan. Savunpoistopuhaltimia on metrolinjan pystykuiluissa ja metroasemien itä- ja länsipäissä. Savunpoistopuhaltimien koekäyttö liittyy Länsimetron Matinkylä–Kivenlahti-osuuden testaamiseen. Järjestelmien toiminnallisuutta testataan aina myös viereisen aseman osalta eli Finnoon tapauksessa myös Matinkylän jo liikenteellä olevan metroaseman järjestelmiä testataan. Yhteensä savunpoistopuhaltimia on asennettu Matinkylä–Kivenlahti-osuudelle 15 kappaletta. Ruoholahti–Matinkylä-osuudella savunpoistopuhaltimia on 32.

Pahoittelemme testauksesta mahdollisesti aiheutuvaa häiriötä.

Lisätietoja

Länsimetro-projektin talotekniikkainsinööri Saija Tomppo, puh. 040 736 4286
Länsimetron palautepuhelin (ma–pe klo 9–13) 050 377 3700

Katso video moderneista savunpoistopuhaltimista alta tai YouTubesta.

Matinkylässä, Finnoossa ja Kaitaalla testataan savunpoistopuhaltimia öisin viikolla 50

Matinkylän, Finnoon ja Kaitaan metroasemilla sekä näiden välisillä kuiluilla (Tiistilän kuilu osoitteessa Suomenlahdentie 15, Suomenlahdentien kuilu osoitteessa Suomenlahdentie 22, Hyljetien kuilu osoitteessa Hyljetie 6) ja rataosuuksilla testataan savunpoistopuhaltimia yöaikaan viikolla 50.

  • 13.–17.12.2021 välisinä öinä testauksia tehdään välillä Matinkylä–Finnoo
  • 14.–15.12.2021 välisenä yönä testauksia tehdään välillä Finnoo–Kaitaa

Savunpoistopuhaltimien testaaminen tehdään öisin klo 23.45–5.00, kun metro ei liikennöi.

Testaamisen aikana voi kuulua ajoittaista hurinaa metroasemien itä- ja länsipäiden ja kuilurakennusten lähiympäristöön. Savunpoistopuhaltimia pyritään käyttämään testauksissa mahdollisimman pienellä teholla melun välttämiseksi.

Savunpoistopuhaltimia käytetään tulipalotilanteessa puhaltamaan savu pois maanalaisista tiloista savuosastoituja reittejä pitkin ulkoilmaan. Savunpoistopuhaltimia on metrolinjan pystykuiluissa ja metroasemien itä- ja länsipäissä. Savunpoistopuhaltimien koekäyttö liittyy Länsimetron Matinkylä–Kivenlahti-osuuden testaamiseen. Järjestelmien toiminnallisuutta testataan aina myös
viereisen aseman osalta eli Finnoon tapauksessa myös Matinkylän jo liikenteellä olevan metroaseman järjestelmiä testataan. Yhteensä savunpoistopuhaltimia on asennettu Matinkylä–Kivenlahti-osuudelle 15 kappaletta. Ruoholahti–Matinkylä-osuudella savunpoistopuhaltimia on 32.

Pahoittelemme testauksesta mahdollisesti aiheutuvaa häiriötä.

Lisätietoja

Länsimetro-projektin käyttöönottoinsinööri Janne Ilkanheimo, puh. 0400 896 672
Länsimetron palautepuhelin (ma–pe klo 9–13) 050 377 3700

Lähde metromatkalle – katso video Matinkylästä Kivenlahteen!

Metroliikenne Matinkylästä Kivenlahteen alkaa vuonna 2023. Nyt sinulla on ainutlaatuinen mahdollisuus nousta HKL:n koeajometron kyytiin ja nähdä vilaus jokaisesta uudesta metroasemasta. Matinkylästä Kivenlahteen on rakennettu 7 kilometriä ratalinjaa kahteen rinnakkaiseen tunneliin. Metro kulkee koko matkan maan alla. Koeajot osuudella alkoivat kesällä 2021 ja jatkuvat vuoteen 2022. Samanaikaisesti asemilla on käynnissä testaus, jolla varmistetaan metron turvallisuus kaikissa tilanteissa.

Uusia metroasemia on viisi: Finnoo, Kaitaa, Soukka, Espoonlahti ja Kivenlahti. Sammalvuoressa on maanalainen metrovarikko.

Lähde HKL:n koeajometron kyytiin. Video on katsottavissa myös YouTubessa.

Viisi näyttävää taideteosta: Leena Nion ”Haavekuvia” Finnoossa

Jokaiselle uudelle Matinkylä-Kivenlahti-osuuden metroasemalla on taidetta osana aseman arkkitehtuuria. Taiteen avulla halutaan lisätä asemien vetovoimaisuutta, viihtyisyyttä ja tunnistettavuutta. Viisi näyttävää taideteosta -juttusarjassa tutustutaan jokaisen aseman taideteokseen. Ensimmäisenä vuorossa on Finnoon metroaseman asemataide.

Finnoossa Espoon merellisyys ja läheinen lintukosteikko ovat aistittavissa myös metroasemalla. Finnoon metroaseman asemalaiturin seinää värittää Leena Nion figuratiivinen teos ”Haavekuvia”, joka pursuaa lähiympäristön yksityiskohtia. Taideteoksesta löytyy lintuja, kaloja, hyönteisiä ja kasveja. Yksityiskohdissa riittää tutkittavaa jokaiselle matkalle.

DESIGN. TUNNE. METRO. -videolla katsoja saa ensikosketuksensa Finnoon metroasemaan, arkkitehtuuriin ja taiteeseen. ”Luonnonläheinen Finnoo” on katsottavissa myös YouTubesta.

”Teos käy vuoropuhelua laiturialueen toisella puolella aaltoilevien muotojen kanssa ja muodostaa yhdessä virtaavan tilan, jossa myös ajatukset saavat matkustaa. Tärkeä osuus teoksessa on myös valolla ja varjolla. Mielenkiintoisin yksityiskohta on teoksen hienovireiset väriliukumat ja teoksen muuttuminen katsomiskulman ja etäisyyden mukaan”, Leena Nio kuvailee teoksensa tunnelmaa.

”Metroaseman valtava mittakaava on isoin erottava tekijä muista tekemistäni töistä. Teoksen suunnittelu tapahtui pitkälti tietokoneella ja erilaisten paperileikkausten ja pienoismallien avulla. Todellinen mittakaava oli kuitenkin aivan toisenlainen, joten prosessissa piti osata pitää suuri mittakaava mielessä, vaikka sitä työstettiinkin minikoossa”, Nio kiteyttää ajatuksiaan taiteen tekemisestä metroasemalle.

Merenranta ja lintukosteikko ovat aistittavissa myös Finnoon aseman arkkitehtuurissa. Lähiluonnosta poimitut värisävyt pehmentävät aseman arkkitehtuurin aseman lasi-, metalli- ja betonipintoja. Lintukosteikon kasvillisuus on päässyt julkisivun lasipintoihin.  Finnoon aseman arkkitehtuurisuunnittelusta vastaa PES-Arkkitehdit Oy.

Finnoon metroasemalla palokellon kilinää maanantaina 29.11.2021

Finnoon metroasemalla on käynnissä matkustajaturvallisuuden varmistavien järjestelmien testaaminen. Testeissä testataan järjestelmien toimintaa poikkeustilanteissa, joita ovat mm. tulipalot aseman eri osissa ja erimittaiset sähkökatkot.

Maanantaina 29.11.2021 klo 8–16 testataan myös palokelloa, joka aiheutuu kilinää aseman lähiympäristöön.

Testauksien aikana aktivoituvat myös metroaseman evakuointikuulutukset. Kuulutukset voivat kuulua myös aseman ulkopuolelle maanantaista torstaihin 29.11.–2.12.2021 klo 8–16.

Lisätietoja
Länsimetron palautepuhelin (ma–pe klo 9–13) 050 377 3700

Länsimetron jatkeen taideteokset valmistuneet – liikenne alkamassa 2023

Länsimetron uusien asemien taide on valmistunut. Jokaisella viidellä asemalla on aseman arkkitehtuuriin sopiva teos. Taiteen avulla halutaan lisätä asemien vetovoimaisuutta, viihtyisyyttä ja tunnistettavuutta. 

Tällä hetkellä Matinkylä-Kivenlahti-osuuden asemilla ja metrolinjalla on käynnissä eri järjestelmien toiminnallisuuden testaaminen erilaisissa poikkeustilanteissa. Liikenteen Matinkylästä Kivenlahteen arvioidaan alkavan vuoden 2023 aikana. Metroliikenne Matinkylään alkoi tasan neljä vuotta sitten 18.11.2017.

Taideteokset edustavat taiteen eri muotoja. Teoksen on myös istuttava aseman arkkitehtuurin ja oltava helposti ylläpidettävä ja huollettava. Taide lisää asemien viihtyisyyttä ja vetovoimaisuutta, mutta sillä on myös koko aseman suunnitteluun liittyviä tehtäviä – se parantaa metrossa suunnistamista auttamalla matkustajaa erottamaan asemat toisistaan.

”Kymmenet tuhannet ihmiset käyttävät metroa joka päivä. Myös yhä useampi matkailija tulee Espooseen metrolla. Metroasema on käyntikorttimme ulospäin ja tuo arkeen viihtyisyyttä. Taiteella on hyvin vahva rooli asemien vetovoimaisuuden ja viihtyvyyden tuojana”, kertoo kulttuurijohtaja Susanna Tommila Espoon kaupungilta.

Teokset toteutettiin taiteilijoiden, arkkitehtien ja asemaurakoitsijoiden yhteistyönä osana asemien rakennusurakoita.

”On ollut hienoa olla mukana taidehankkeessa. Prosessi on ollut pitkä ja kiinnostava alkaen taiteilijavalinnoista ja päättyen teosten valmistumiseen. Yhteistyö asemien arkkitehtien kanssa on sujunut mallikkaasti”, toteaa hankkeen taidekoordinaattori Jaakko Niemelä. 

Teokset sijoittuvat pääosin asemalaiturille, jossa ne ovat nähtävillä myös metrojunasta.

”Pidimme tärkeänä saada länsimetron kakkosvaiheen asemille taiteen eri muotoja ja etsimme kultakin taiteilijalta uudenlaisia avauksia. Samalla teokset edustavat kiinnostavalla tavalla tekijöidensä muuta tuotantoa. On hienoa, että taide haluttiin tuoda näin merkittäväksi osaksi länsimetron Matinkylä-Kivenlahti-osuutta”, toteaa EMMAn museonjohtaja Pilvi Kalhama.

Tutustu asemien taiteilijoihin ja teoksiin.

Kivenlahti–Matinkylä-osuudella metroliikenne alkaa vuonna 2023. Jokaisella uudella asemalla on taidetta osana aseman arkkitehtuuria. DESIGN. TUNNE. METRO. -videoilla katsoja saa ensikosketuksensa uusiin ainutlaatuisiin metroasemiin. Videot ovat katsottavissa myös YouTubessa.

Lisätietoja:

Länsimetro Oy:n viestintäjohtaja, Satu Linkola, satu.linkola(at)lansimetro.fi

Länsimetro Oy:n tehtävänä on rakentaa metro Ruoholahdesta Kivenlahteen. Länsimetron Matinkylä–Kivenlahti-osuudelle rakentuu 7 km pitkä ratalinja ja 5 asemaa. Sammalvuoreen rakennetaan maanalainen metrovarikko. 2017 valmistui 14 kilometriä pitkä ratalinja Ruoholahdesta Matinkylään ja kahdeksan uutta asemaa. Länsimetro Oy omistaa osuuden asemat ja radan teknisine järjestelmineen. Osuus on luovutettu liikennöitsijälle lokakuussa 2017. www.lansimetro.fi  @metrorakentuu