Metroliikenne Matinkylästä Kivenlahteen alkaa vuonna 2023. Nyt sinulla on ainutlaatuinen mahdollisuus nousta HKL:n koeajometron kyytiin ja nähdä vilaus jokaisesta uudesta metroasemasta. Matinkylästä Kivenlahteen on rakennettu 7 kilometriä ratalinjaa kahteen rinnakkaiseen tunneliin. Metro kulkee koko matkan maan alla. Koeajot osuudella alkoivat kesällä 2021 ja jatkuvat vuoteen 2022. Samanaikaisesti asemilla on käynnissä testaus, jolla varmistetaan metron turvallisuus kaikissa tilanteissa.
Uusia metroasemia on viisi: Finnoo, Kaitaa, Soukka, Espoonlahti ja Kivenlahti. Sammalvuoressa on maanalainen metrovarikko.
Länsimetron uusien asemien taide on valmistunut. Jokaisella viidellä asemalla on aseman arkkitehtuuriin sopiva teos. Taiteen avulla halutaan lisätä asemien vetovoimaisuutta, viihtyisyyttä ja tunnistettavuutta.
Tällä hetkellä Matinkylä-Kivenlahti-osuuden asemilla ja metrolinjalla on käynnissä eri järjestelmien toiminnallisuuden testaaminen erilaisissa poikkeustilanteissa. Liikenteen Matinkylästä Kivenlahteen arvioidaan alkavan vuoden 2023 aikana. Metroliikenne Matinkylään alkoi tasan neljä vuotta sitten 18.11.2017.
Taideteokset edustavat taiteen eri muotoja. Teoksen on myös istuttava aseman arkkitehtuurin ja oltava helposti ylläpidettävä ja huollettava. Taide lisää asemien viihtyisyyttä ja vetovoimaisuutta, mutta sillä on myös koko aseman suunnitteluun liittyviä tehtäviä – se parantaa metrossa suunnistamista auttamalla matkustajaa erottamaan asemat toisistaan.
”Kymmenet tuhannet ihmiset käyttävät metroa joka päivä. Myös yhä useampi matkailija tulee Espooseen metrolla. Metroasema on käyntikorttimme ulospäin ja tuo arkeen viihtyisyyttä. Taiteella on hyvin vahva rooli asemien vetovoimaisuuden ja viihtyvyyden tuojana”, kertoo kulttuurijohtaja Susanna Tommila Espoon kaupungilta.
Teokset toteutettiin taiteilijoiden, arkkitehtien ja asemaurakoitsijoiden yhteistyönä osana asemien rakennusurakoita.
”On ollut hienoa olla mukana taidehankkeessa. Prosessi on ollut pitkä ja kiinnostava alkaen taiteilijavalinnoista ja päättyen teosten valmistumiseen. Yhteistyö asemien arkkitehtien kanssa on sujunut mallikkaasti”, toteaa hankkeen taidekoordinaattori Jaakko Niemelä.
Teokset sijoittuvat pääosin asemalaiturille, jossa ne ovat nähtävillä myös metrojunasta.
”Pidimme tärkeänä saada länsimetron kakkosvaiheen asemille taiteen eri muotoja ja etsimme kultakin taiteilijalta uudenlaisia avauksia. Samalla teokset edustavat kiinnostavalla tavalla tekijöidensä muuta tuotantoa. On hienoa, että taide haluttiin tuoda näin merkittäväksi osaksi länsimetron Matinkylä-Kivenlahti-osuutta”, toteaa EMMAn museonjohtaja Pilvi Kalhama.
Kivenlahti–Matinkylä-osuudella metroliikenne alkaa vuonna 2023. Jokaisella uudella asemalla on taidetta osana aseman arkkitehtuuria. DESIGN. TUNNE. METRO. -videoilla katsoja saa ensikosketuksensa uusiin ainutlaatuisiin metroasemiin. Videot ovat katsottavissa myös YouTubessa.
Lisätietoja:
Länsimetro Oy:n viestintäjohtaja, Satu Linkola, satu.linkola(at)lansimetro.fi
Länsimetro Oy:n tehtävänä on rakentaa metro Ruoholahdesta Kivenlahteen. Länsimetron Matinkylä–Kivenlahti-osuudelle rakentuu 7 km pitkä ratalinja ja 5 asemaa. Sammalvuoreen rakennetaan maanalainen metrovarikko. 2017 valmistui 14 kilometriä pitkä ratalinja Ruoholahdesta Matinkylään ja kahdeksan uutta asemaa. Länsimetro Oy omistaa osuuden asemat ja radan teknisine järjestelmineen. Osuus on luovutettu liikennöitsijälle lokakuussa 2017. www.lansimetro.fi @metrorakentuu
Espoonlahden metroasemalla testataan savunpoistopuhaltimia 27.–29.10.2021 klo 8–16. Testaamisen aikana voi syntyä ajoittaista hurinaa ja pölyämistä metroaseman itä- ja länsipään kuilujen lähiympäristöön. Pahoittelemme mahdollisia häiriöitä.
Savunpoistopuhaltimia käytetään tulipalotilanteessa puhaltamaan savu pois maanalaisista tiloista savuosastoituja reittejä pitkin ulkoilmaan. Savunpoistopuhaltimia on metrolinjan pystykuiluissa ja metroasemien itä- ja länsipäissä. Yhteensä savunpoistopuhaltimia on asennettu Matinkylä–Kivenlahti-osuudelle 15 kappaletta. Lue savunpoistojärjestelmän toimintakokeista.
Työmaa-aidat ja -tukikohdat on jo purettu Soukasta ja Kaitaalta. Finnoossa ja ratalinjan työmaalla Hyljetiellä purkutöitä tehdään lokakuussa. Espoonlahdessa ja Kivenlahdessa purkaminen on ajankohtaista keväällä 2022.
Metrotyömaiden ympärillä olevat työmaa-aidat poistettiin Soukasta keväällä ja Kaitaalta kesän aikana. Myös työmaatukikohdat on purettu Soukassa ja Kaitaalla. Kaitaalla muutamia työmaakoppeja siirrettiin metroaseman Kaitaantien sisäänkäynnin yhteyteen. Soukassa työmaakoppeja ei enää ole.
Kaitaan huoltotunnelin sisäänkäynnin maisemointityöt ovat jo loppumetreillä. Kaitaalla on parhaillaan myös käynnissä Kaitaantie 3 -osoitteessa olleen työmaatukikohdan maisemointityöt, joihin kuuluu murskeen poistaminen, mullan tuonti ja puiden istuttaminen.
Finnoon metrotyömaalla työmaa-aidat puretaan lokakuun aikana. Finnoon huoltotunnelilla tehdään myös maisemointia. Osa Finnoon työmaakopeista on jo purettu Finnoossa ja loput puretaan keväällä 2022. Myös ratalinjan työmaatukikohdan työmaakopit Hyljetieltä puretaan lokakuussa ja työmaa-aidat poistetaan kesään 2022 mennessä. Muiden toimijoiden rakentaminen Finnoon alueella jatkuu.
Kivenlahdessa ja Espoonlahdessa työmaatukikohtien ja -aitojen purkamiset ovat ajankohtaiset keväällä 2022. Espoonlahdessa metrotyömaan tukikohta ja aidat puretaan sekä alue siistitään seuraavaan työmaan käyttöön, sillä alueella alkaa muiden toimijoiden rakennustyöt. Espoonlahden huoltotunnelin sisäänkäynti maisemoidaan. Kivenlahdessa maisemointitöitä tehdään Kivenlahdentorin sisäänkäynnillä, mutta Kivenlahdentien sisäänkäynnin ympäristössä jatkuu alueen muu rakentaminen.
Espoonlahden metroasemalla testataan savunpoistopuhaltimia torstaina 5. elokuuta 2021 klo 8–16. Testaamisen aikana voi kuulua ajoittaista hurinaa lähiympäristöön. Pahoittelemme mahdollista häiriötä.
Savunpoistopuhaltimia käytetään tulipalotilanteessa puhaltamaan savu pois maanalaisista tiloista savuosastoituja reittejä pitkin ulkoilmaan. Savunpoistopuhaltimia on metrolinjan pystykuiluissa ja metroasemien itä- ja länsipäissä. Yhteensä savunpoistopuhaltimia on asennettu Matinkylä–Kivenlahti-osuudelle 15 kappaletta. Lue savunpoistojärjestelmän toimintakokeista.
Lisätietoja Espoonlahden urakoitsijan, SRV Rakennus Oy:n 24/7-puhelin: 040 623 3000
Länsimetron palautepuhelin (ma–pe klo 9–13) 050 377 3700
Espoonlahden metroasemalla testataan varavoimakoneen toimintaa tiistaina 22.6.2021 klo 8-15. Testauksesta voi aiheutua ympäristöön hajuhaittaa ja mahdollisesti hieman melua. Testauksella varmistetaan, että varavoimakone toimii suunnitellusti.
Jokaiselle uudelle metroasemalle ja Sammalvuoren varikolle tulee varavoimakone. Yhteensä varavoimakoneita asennetaan Matinkylä–Kivenlahti-osuudelle kuusi kappaletta. Varavoimakone käynnistyy automaattisesti muutamien sekuntien viiveellä, jos aseman talotekniikkaa palvelevat muuntajat jäävät ilman sähkönsyöttöä vian tai muun esim. valtakunnallisen sähkökatkon takia. Varavoimakoneen teho on 500 kilowattia. Tehot riittävät metroaseman turvallisuuden kannalta keskeisten toimintojen pyörittämiseen kuten esimerkiksi riittävään valaistukseen, äänentoistoon, evakuointihissin käyttöön ja kulunvalvontaan. Varavoimakone varmistaa metroaseman turvallisen käytön sähkökatkon sattuessa ja turvaa ihmisten poistumisen metroasemalta.
Matinkylä-Kivenlahti-osuuden savunpoistopuhaltimia testataan 17.–21.5.2021. Testaamisen aikana voi kuulua ajoittaista hurinaa lähiympäristöön.
Savunpoistopuhaltimien suoritustestejä tehdään viikolla 20 seuraavasti:
maanantaina 17.5.2021 klo 8–15 Kaitaan metroasemalla, Hyljetien kuilulla ja Riilahden kuilulla.
tiistaina 18.5. klo 8–15 Soukan metroasemalla ja Opettajantien kuilulla.
keskiviikkona 19.5. klo 8–12 Finnoon metroasemalla ja klo 12–15 Kauklahdenväylän kuilulla.
torstaina 20.5. klo 8-15 Espoonlahdessa ja Maininkitien kuilulla
perjantaina 21.5. klo 8–12 Kivenlahdessa
Testien aikana Länsimetron asemilta ja kuiluista voi kuulua ajoittaista hurinaa. Pahoittelemme mahdollista meluhäiriötä.
Savunpoistopuhaltimia käytetään tulipalotilanteessa puhaltamaan savu pois maanalaisista tiloista savuosastoituja reittejä pitkin ulkoilmaan. Savunpoistopuhaltimia on metrolinjan pystykuiluissa ja metroasemien itä- ja länsipäissä. Yhteensä savunpoistopuhaltimia on asennettu Matinkylä–Kivenlahti-osuudelle 15 kappaletta. Lue savunpoistojärjestelmän toimintakokeista.
Lisätietoja
Länsimetron palautepuhelin (ma-pe klo 9-13) 050 377 3700
Turvallisin metrotyömaa -kilpailu on Länsimetron oma työturvallisuuskilpailu, jossa kannustetaan ennaltaehkäisevään työhön ja turvallisuuden jatkuvaan parantamiseen. Tavoitteena on nolla tapaturmaa.
Turvallisin työmaa -kilpailun voitti jo kolmannen kerran peräkkäin Länsimetron Espoonlahden työmaa, jossa projektinurakoitsijana toimii SRV. Länsimetron omassa työturvallisuuskilpailussa palkitaan käynnissä olevien metrourakoiden turvallisiin työmaa. Rakennuttajana Länsimetro haluaa kiinnittää huomiota turvallisuuteen ja kannustaa urakoitsijoita, aliurakoitsijoita, rakennuttajan edustajia, suunnittelijoita ja kaikkia rakennuskohteissa työskenteleviä kehittämään työturvallisuuskulttuuria ja pyrkimään kohti nolla tapaturmaa -tavoitetta. Palkinto annetaan puolivuosittain.
Espoonlahden urakassa työsuojelupäällikkönä työskentelevä Jonne Juutilainen korostaa, että turvallisuuspalkinnon voitto kuuluu koko työmaan porukalle
Turvallisuus syntyy oikeasta asenteesta
– Länsimetro kannustaa rakennuskohteita Turvallisin metrotyömaa -kilpailun myötä kiinnittämään turvallisuuteen huomiota jo ennakolta ja tekemään korjaavia toimenpiteitä onnettomuuksien välttämiseksi. Tavoitteena on nolla tapaturmaa, summaa Länsimetron turvallisuuspäällikkö Susanna Laukkanen kilpailun tavoitteet.
Kilpailussa huomioidaan työturvallisuuden kuusi eri osa-aluetta, jotka ovat MVR-/TR-mittarit*, toimenpiteisiin johtaneet turvallisuushavainnot, läheltä piti-tilanteet, onnettomuustapahtumat, ympäristövahingot sekä omaisuusvahingot.
Espoonlahden työmaa keräsi kilpailussa eniten pisteitä MVR- ja TR-mittareiden osuudesta. Espoonlahden työmaa teki myös eniten toimenpiteisiin johtaneita turvallisuushavaintoja, joita kertyi 645 kappaletta. Edellisellä kilpailukierroksella Espoonlahdella oli havaintoja 793. Huomion arvoista on myös se, että metrovarikolla Sammalvuoressa ei sattunut yhtään onnettomuutta.
– Työmaa on juuri sen näköinen kuin siellä vallitseva työturvallisuuskulttuuri on. Espoonlahden työmaalla turvallisuus on läsnä päivittäisessä työnteossa: se näkyy ja kuuluu arjessa. Turvallinen työmaa ei synny sattumalta tai itsestään, se vaatii jatkuvaa ja yhdenmukaista työskentelyä. Se, että turvallisuus on tärkeässä asemassa Espoonlahden metrotyömaalla, näkyy esimerkiksi suoraan onnettomuuksien vähäisessä määrässä. Työturvallisuudella taataan myös rakentamisen edistyminen työntekijöiden ollessa rakentamisessa tärkeimmässä roolissa, kuvaa Laukkanen Espoonlahden kolmatta peräkkäistä voittoa Turvallisin metrotyömaa -kilpailussa.
Alusta alkaen SRV:n työmaalla on ollut selkeä ja systemaattinen linja toimintatavoista ja pelisäännöistä. Turvallisuus ei kuitenkaan rakennu pelkästään ohjeiden varaan, vaan kyse on pitkälti asenteesta.
– Meillä Espoonlahdessa on tärkeintä, että jokainen työmaalla työskentelevä henkilö pääsee terveenä kotiin joka päivä. Työturvallisuuden pelisäännöt näkyvät työmaan yleisilmeessä päivästä toiseen ja työturvallisuuden huomioiminen on arjen normaali käytäntö, josta ei tingitä. Asenne on mielestäni tärkein työkalu turvallisuuden edistämisessä. Kun asenne on kunnossa, työturvallisuutta on helppo lähteä rakentamaan, sanoo Espoonlahden urakassa työsuojelupäällikkönä työskentelevä SRV:n Jonne Juutilainen.
*MVR-mittari on havainnointiin perustuva menetelmä maa- ja vesirakennustyömaan turvallisuustason mittaamiseksi. MVR-mittarilla havainnoidaan kunnossa olevat ja parannusta vaativat turvallisuusasiat. TR-mittari on puolestaan talonrakennustyömaan turvallisuuden mittausmenetelmä. Turvallisuusmittari kiinnittää huomiota oikeisiin asioihin ja myönteisen palautteen avulla motivoi kehittämään työtapoja.
Metrotyömaa-aitoja Finnoosta Kivenlahteen elävöittävät 12 henkilön tai yhteisön teokset.
Katutaideteokset elävöittävät tulevien metroasemien ympäristöjä Espoo-päivästä 28.8.–29.8.2020 alkaen. Länsimetron matalan kynnyksen katutaideprojektissa 12 taiteilijaa tai yhteisöä pääsi toteuttamaan teoksensa metrotyömaa-aitoihin. Mukana on yksityisiä henkilöitä lapsista aikuisiin sekä erilaisia toimijoita kuten Espoon kirjailijat ry, partion lippukunta, espoolaisia päiväkoteja ja Diakonissalaitos.
Teoksia on yhteensä 14 kappaletta ja ne sijoittuvat metrotyömaiden aitoihin Finnoosta Kivenlahteen. Teokset on toteutettu erilaisilla tekniikoilla: aidoista löytyy muun muassa sprayauksia, akryylimaalauksia, tulostustyö ja tekstejä. Teokset piristävät asuinympäristöjä kesään 2021 saakka.
Esimerkiksi Mila Uleniuksen ja Katri Väätäsen teos löytyy Kivenlahden metroaseman Kivenlahdentien sisäänkäynnin työmaa-aidasta. Teoksen tekeminen työmaa-aitaan suurelle alustalle oli uusi kokemus taiteesta kiinnostuneille Uleniukselle ja Väätäselle, joten he lähtivät heittämällä katutaideprojektiin mukaan.
Mila Ulenius ja Katri Väätänen omistavat katutaideteoksensa Kivenlahdelle, asuinalueelle, jossa he molemmat ovat asuneet vuodesta 2001 alkaen.
– Olemme kuvanneet teoksessamme omia ajatuksiamme ja muistojamme Kivenlahdesta 19 vuoden ajalta. Kivenlahti tulee olemaan meille aina tärkeä osa elämäämme, eikä lapsuus täällä ikinä unohdu. Haluamme välittää sen teoksestamme. Jo teosta tehdessämme olemme saaneet keskustella teoksen teemasta ohikulkijoiden kanssa ja saaneet myönteistä palautetta teoksestamme, Ulenius ja Väätänen kertovat kokemuksestansa.
Katutaideteosten teemoina nousee vahvasti esille asuinympäristöille tunnusomaiset piirteet ja espoolaisille tärkeät asiat. Espoon upea luonto metsineen ja eläimineen sekä merenläheisyys nousevat esille useammassakin teoksessa.
– Iivisniemen päiväkodissa innostuimme lasten kanssa kuvaamaan lapsille tärkeitä asioita lasten asuinympäristössä. Kivoina asioina lapset nostivat esiin niin Iivisniemen ihmiset kuin ihanan luonnon. Lasten teoksista löytyy ystäviä ja perheitä. Esiin pääsevät myös esimerkiksi kotimatkan varrelta löytyvät leikkipaikat, puistot, kiipeilypuut, kukat ja ötökät, varhaiskasvatuksen opettajat Elina Ekblad ja Liisa Kylänpää kertovat lasten taideprojektista. Päiväkotiryhmien työt ovat nähtävissä Kaitaan metrotyömaan Kaitaantien sisäänkäynnin työmaa-aidassa.
Työt etenevät aikataulussa – rakentaminen päättyy vuonna 2023
Länsimetro-projekti rakentaa viisi uutta asemaa (Finnoo, Kaitaa, Soukka, Espoonlahti ja Kivenlahti), seitsemän kilometriä pitkän ratalinjan ja maanlaisen metrovarikon. Rakentaminen on käynnissä kaikilla asemilla ja ratalinjalla. Varikolla ollaan jo testausvaiheessa. Työt etenevät aikataulussa. Rakentaminen päättyy, kun Matinkylä-Kivenlahti-osuus luovutetaan liikennettä operoivalle HKL:lle vuonna 2023. HSL päättää liikenteen aloittamisesta. Rakentamisen etenemistä voi seurata verkkosivuilla.
Taide on myös keskeinen osa jokaisen uuden Matinkylä-Kivenlahti-osuuden metroaseman arkkitehtuuria. Taiteen avulla halutaan lisätä asemien vetovoimaisuutta, viihtyisyyttä ja tunnistettavuutta. Taideteokset edustavat taiteen eri muotoja – valoa, ääntä, maalauksia ja kuvanveistoa. Lue lisää asemien taiteesta.
Rakentaminen etenee länsimetron kaikilla viidellä uudella asemalla, ratalinjalla ja maanalaisella metrovarikolla. Rakennusurakoiden työt rungon osalta ovat loppusuoralla. Metroasemien sisäänkäyntirakennusten ja kuilujen rungot ja maanpäälliset osuudet ovat tänä vuonna nousseet maan pinnalle ja tulleet näkyviksi osiksi asuinalueita. Rakennustyöt ovat edenneet pinta- ja sisärakennustöihin sekä taloteknisiin asennuksiin. Talotekniset työt kuten LVI- ja sähkötyöt ovat käynnissä kaikilla asemilla. Metron eri järjestelmien asennukset myös käynnissä laajalla rintamalla. Metrovarikko Sammalvuoressa on puolestaan jo käyttöönottovaiheessa. Alla näet esimerkkien omaisesti, mitä työmailla tapahtuu kesällä 2020.
Liukuportaat
Finnoon asemalle tulee Suomen pisimmät liukuportaat.
Liukuportaat ovat keskeinen osa liikkumista metroasemalla. Esimerkiksi Finnoossa liukuportaiden haalaukset käynnistyvät kesäkuun lopulla. Suomen pisimpien liukuportaiden nostokorkeus on noin 34,5 metriä ja runkojen pituus noin 78 metriä.
Dokumentit
Rakentamisen aikana syntyy valtava määrä erilaisia rakennusteknisiä dokumentteja, kuten toteutussuunnitelmia, urakoitsijan suunnitelmia, huoltodokumentteja ja tarkastusasiakirjan dokumentteja. Finnoon aseman rakentamiseen liittyen on jo syntynyt lähes 17 000 dokumenttia.
Sähkötyöt
Metrojärjestelmiä on yli 50.
Erilaisten sähköasennusten ja niihin tarvittavien komponenttien, kaapeleiden ja massojen lukumäärät ovat mittavia metroliikenteen ja metroasemien toiminnan kannalta. Yhdelle asemalle tulee noin 4 500 valaisinta, 13 000 sähkökaapelia ja 8 000 kytkintä ja sähkörasiaa. Esimerkiksi Kaitaan asemalla sähkötyöt ovat noin puolivälissä ja lopullisen sähkön vastaanottaminen oli mahdollista toukokuussa. Tämän jälkeen alkoi ensimmäisten testausten tekeminen.
Varavoimakoneet
Varavoimakone varmistaa metroaseman turvallisen käytön sähkökatkon sattuessa ja turvaa ihmisten poistumisen metroasemalta. Kaitaan varavoimakone asennetaan paikoilleen kesällä.
Sisäänkäynnit
Soukassa metroaseman sisäänkäynnit ovat jo näkyvä osa asemaympäristöä.
Soukan sisäänkäynneillä tehdään julkisivu- ja vesikattotöitä ja taloteknisiä asennuksia. Soukantorin sisäänkäynnin julkisivun erikoismaalattua, väriä vaihtavaa metallilevyä ja lasia asennetaan kesäkuussa.
Hissit ovat keskeinen osa esteetöntä liikkumista asemalla. Hissien asennustyöt valmistuvat Soukassa alkusyksystä.
Savunpoistopuhaltimet
Savunpoistopuhaltimia käytetään tulipalotilanteessa puhaltamaan savu pois maanalaisista tiloista savuosastoituja reittejä pitkin ulkoilmaan. Viimeinen asemille tuleva puhallin haalattiin ja asennettiin touko-kesäkuun taitteessa Espoonlahteen.
Paloliukuovet ja -rullaovet
Tulipalon sattuessa paloliukuovet ja -rullaovet osastoivat metroaseman tiloja paloilta suojatuiksi. Esimerkiksi Espoonlahdessa ovien asennustyöt alkavat kesän aikana.
Taide
Kaikille asemille tulee taidetta osaksi aseman arkkitehtuuria.
Taiteilija Kalle Mustosen teos ”Kulkijat” asennetaan syksyllä pääteasemalle Kivenlahteen. Teoksen muodostaa kaksi noin kaksi ja kolme metriä korkeaa, metrolaiturin keskiosassa olevaa puista humoristista hahmoa. Pienempi hahmoista on kesäkuussa pintakäsittelyä vaille valmis, isompaa hahmoa pintalaudoitetaan.
Järjestelmien testaaminen
Kesäkuussa varikolla on käynnissä skenaariotestaukset.
Kaikki varikolle asennetut järjestelmät on ensin testattu itsenäisestä, ja sen jälkeen varmistetaan, että järjestelmät toimivat yhdessä. Näissä skenaariotesteissä testataan eri järjestelmien väliset toiminnot poikkeustilanteissa, kuten tulipalon sattuessa huoltohallissa, ja varmistetaan, että järjestelmät toimivat kuten pitääkin.
Kiskojen asentaminen
Kiskoja asennetaan yhteensä 34 kilometriä.
Kiskojen asentaminen on osa päällysrakenneurakkaa, jossa ensin asennetaan tärinäeste, tukikerrossepeli, pölkyt ja niiden päälle kiskot. Päällysrakenneurakka alkoi kesäkuussa ja etenee Matinkylästä kohti länttä.
Käytämme evästeitä verkkosivustollamme, jotta voimme tarjota sinulle olennaisimman kokemuksen muistamalla mieltymyksesi ja toistuvat vierailut. Napsauttamalla "Hyväksy" hyväksyt kaikkien evästeiden käytön. Voit kuitenkin käydä evästeasetuksissa ja antaa hallitun suostumuksen. Voit milloin tahansa muuttaa evästeasetuksiasi sivun alalaidasta Evästeasetukset-linkistä. Lue tietosuojaseloste
Käyttää evästeitä parantaaksemme sivusto käyttökokemusta. Osa evästeistä on välttämättömiä sivuston toiminnan suhteen. Sivustolla on myös kolmanne osapuolen evästeitä joiden avulla pystymme selvittämään miten sivustoa käytetään. Kolmannen osapuolen evästeet tallentuvat selaimellesi vasta niiden hyväksynnän jälkeen. Joidenkin evästeiden hylkääminen saattaa vaikuttaa käyttökokemukseen.
Välttämättömät evästeet ovat pakollisia sivuston käytön mahdollistamiseksi. Nämä evästeet mahdollistavat perustoiminnot ja tietoturvan ominaisuudet. Evästeet eivät tallenna lainkaan yksilöityä tietoa, ja ovat käytössä vain tällä sivustolla. Esimerkiksi näillä evästeillä tallennamme tiedon evästeiden hyväksymisestä tai kieltämisestä.
Cookie
Kesto
Kuvaus
cookielawinfo-checkbox-advertisement
11 months
GDPR Cookie Consent suostumuslaajennuksen asettama eväste, mitä käytetään tallentamaan käyttäjän suostumus Markkinointi-luokan evästeisiin.
cookielawinfo-checkbox-advertisement
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Advertisement".
cookielawinfo-checkbox-analytics
11 months
GDPR Cookie Consent suostumuslaajennuksen asettama eväste, mitä käytetään tallentamaan käyttäjän suostumus Analytiikka-luokan evästeisiin.
cookielawinfo-checkbox-analytics
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics".
cookielawinfo-checkbox-functional
11 months
GDPR Cookie Consent suostumuslaajennuksen asettama eväste, mitä käytetään tallentamaan käyttäjän suostumus Toiminnalliset-luokan evästeisiin.
cookielawinfo-checkbox-necessary
11 months
Evästeet on asetettu GDPR Cookie Consent -lisäosan avulla. Evästeet on suostumuksella tallennettu kategoriaan "Pakolliset".
cookielawinfo-checkbox-necessary
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary".
cookielawinfo-checkbox-necessary
11 months
GDPR Cookie Consent suostumuslaajennuksen asettama eväste, mitä käytetään tallentamaan käyttäjän suostumus Välttämättömät-luokan evästeisiin.
cookielawinfo-checkbox-necessary
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary".
csrftoken
11 months
Tämä eväste liittyy Django-verkkokehitysalustaan pythonille. Käytetään suojaamaan verkkosivustoa Cross-Site Request Forgery -hyökkäyksiltä.
pll_language
1 year
Tämän evästeen asettaa Polylang-laajennus WordPress-pohjaisille verkkosivustoille. Eväste tallentaa viimeksi selatun sivun kielikoodin.
pll_language
1 year
This cookie is set by Polylang plugin for WordPress powered websites. The cookie stores the language code of the last browsed page.
viewed_cookie_policy
11 months
Evästeet on asetettu GDPR Cookie Consent -lisäosan avulla sen mukaan hylkääkö ja hyväksyykö käyttäjä ne. Lisäosa ei tallenna henkilökohtaisia tietoja.
Markkinoinnin evästeitä käytetään kohdennettujen mainoksien esittämiseen. Evästeet seuraavat käyttäjää sivustolta toiselle, mahdollistaen räätälöidyt mainokset.
Cookie
Kesto
Kuvaus
_mcid
1 year
Eväste on MailChimpin asettama eväste, joka mahdollistaa Googlen käyttäytymiseen perustuvan mainonnan ja analytiikan.
IDE
2 years
Google DoubleClick eväste jota käytetään tallentamaan tietoja siitä, miten käyttäjä käyttää verkkosivustoa näyttääkseen heille osuvia mainoksia ja käyttäjäprofiilin mukaan.
NID
6 months
Tätä Googlen asettamaa evästettä käytetään profiilin luomiseen käyttäjän kiinnostuksen perusteella ja räätälöityjen mainosten näyttämiseen käyttäjille.
yt-remote-connected-devices
never
YouTube asettaa tämän evästeen tallentamaan käyttäjän videoasetukset upotetuissa YouTube videoissa.
yt-remote-device-id
never
YouTube asettaa tämän evästeen tallentamaan käyttäjän videoasetukset upotetuissa YouTube videoissa.
yt.innertube::nextId
never
Tämä YouTuben asettama eväste rekisteröi yksilöllisen tunnuksen tallentaakseen tietoja siitä, mitä YouTube-videoita käyttäjä on nähnyt.
yt.innertube::requests
never
YouTuben asettama eväste mikä rekisteröi yksilöllisen tunnuksen tallentaakseen tietoja siitä, mitä YouTube -videoita käyttäjä on nähnyt.
Analyyttisiä evästeitä käytetään ymmärtämään, miten kävijät ovat vuorovaikutuksessa verkkosivuston kanssa. Nämä evästeet auttavat antamaan tietoja kävijöiden määrästä, poistumisprosentista, liikenteen lähteestä jne.
Cookie
Kesto
Kuvaus
_ga
2 years
Google Analyticsin asentama eväste mikä laskee kävijä-, istunto- ja kampanjatiedot ja seuraa myös sivuston käyttöä sivuston analytiikkaraporttia varten. Eväste tallentaa tietoja nimettömänä ja antaa satunnaisesti luodun numeron yksilöivien vierailijoiden tunnistamiseksi.
_ga_PVBZ7G6LMP
2 years
Google Analytics asettama analytiikan eväste mitä käytetään istunnon tilan ylläpitämiseen.
_gat
1 minute
Google Universal Analytics on asentanut nämä evästeet rajoittamaan pyyntöjen määrää ja rajoittamaan tiedonkeruuta paljon liikennettä olevilta sivustoilta.
_gid
1 day
Google Analyticsin asentama _gid -eväste tallentaa tietoja siitä, miten kävijät käyttävät verkkosivustoa, ja luo samalla analytiikkaraportin verkkosivuston suorituskyvystä. Osa kerättävistä tiedoista sisältää kävijöiden määrän, niiden lähteen ja sivut, joilla he vierailevat nimettömästi.
CONSENT
2 years
YouTube asettaa tämän evästeen upotettujen YouTube-videoiden kautta ja rekisteröi anonyymejä tilastotietoja.
GPS
30 minutes
Tämä eväste on Youtuben asettama, ja se rekisteröi yksilöllisen tunnuksen käyttäjien seurantaa varten heidän maantieteellisen sijaintinsa perusteella.
mid
9 years
Evästeen asettaa Instagram. Evästettä käytetään käyttäjien erottamiseen ja olennaisen sisällön näyttämiseen paremman käyttökokemuksen ja turvallisuuden takaamiseksi.
rnsbid
1 month
React and Share asettaa evästeen anonyymin palautteen antamiseksi.
YSC
YouTuben asettama eväste mitä käytetään seuraamaan upotettujen videoiden katselua.
Toiminnalliset evästeet auttavat suorittamaan tiettyjä toimintoja, kuten verkkosivuston sisällön jakamisen sosiaalisen median alustoilla, palautteen keräämisen ja muiden kolmansien osapuolten ominaisuuksien käyttämisen sivustolla.
Cookie
Kesto
Kuvaus
_abck
1 year
Akamai Bot Managerin turvallisuussyistä asettama eväste. Tämä eväste hallitsee vuorovaikutusta online-bottien kanssa ja ryhtyy tarvittaviin toimiin.
ak_bmsc
2 hours
Akamai käyttää tätä sivuston suorituskyvyn ja suojauksen optimointiin.
bm_sz
4 hours
Tämän evästeen on asettanut palveluntarjoaja Akamai Bot Manager. Tätä evästettä käytetään hallitsemaan vuorovaikutusta online-bottien kanssa. Se auttaa myös petosten ehkäisyssä.
ig_did
9 years
Tämän evästeen on asettanut Instagram, ja sitä käytetään Instagram upotuksen käyttöönottoon tällä sivustolla.
test_cookie
11 months
Doubleclick.net eväste minkä avulla tunnistetaan tukeeko käyttäjän selain evästeitä.
urlgen
Instagram asettaa evästeen, jotta käyttäjä voi selata verkkosivustoa turvallisesti estäen sivustojen välisen pyynnön väärentämisen.
VISITOR_INFO1_LIVE
5 months
YouTuben asettama eväste kaistanleveyden mittaamiseksi, joka määrittää, saako käyttäjä uuden vai vanhan soittimen käyttöliittymän.