Turvallisin metrotyömaa -kilpailun voitto jo kolmatta kertaa Espoonlahteen

Turvallisin metrotyömaa -kilpailu on Länsimetron oma työturvallisuuskilpailu, jossa kannustetaan ennaltaehkäisevään työhön ja turvallisuuden jatkuvaan parantamiseen. Tavoitteena on nolla tapaturmaa.

Turvallisin työmaa -kilpailun voitti jo kolmannen kerran peräkkäin Länsimetron Espoonlahden työmaa, jossa projektinurakoitsijana toimii SRV.  Länsimetron omassa työturvallisuuskilpailussa palkitaan käynnissä olevien metrourakoiden turvallisiin työmaa. Rakennuttajana Länsimetro haluaa kiinnittää huomiota turvallisuuteen ja kannustaa urakoitsijoita, aliurakoitsijoita, rakennuttajan edustajia, suunnittelijoita ja kaikkia rakennuskohteissa työskenteleviä kehittämään työturvallisuuskulttuuria ja pyrkimään kohti nolla tapaturmaa -tavoitetta. Palkinto annetaan puolivuosittain.

Espoonlahden urakassa työsuojelupäällikkönä työskentelevä Jonne Juutilainen korostaa, että turvallisuuspalkinnon voitto kuuluu koko työmaan porukalle

Turvallisuus syntyy oikeasta asenteesta

– Länsimetro kannustaa rakennuskohteita Turvallisin metrotyömaa -kilpailun myötä kiinnittämään turvallisuuteen huomiota jo ennakolta ja tekemään korjaavia toimenpiteitä onnettomuuksien välttämiseksi. Tavoitteena on nolla tapaturmaa, summaa Länsimetron turvallisuuspäällikkö Susanna Laukkanen kilpailun tavoitteet.

Kilpailussa huomioidaan työturvallisuuden kuusi eri osa-aluetta, jotka ovat MVR-/TR-mittarit*, toimenpiteisiin johtaneet turvallisuushavainnot, läheltä piti-tilanteet, onnettomuustapahtumat, ympäristövahingot sekä omaisuusvahingot.

Espoonlahden työmaa keräsi kilpailussa eniten pisteitä MVR- ja TR-mittareiden osuudesta. Espoonlahden työmaa teki myös eniten toimenpiteisiin johtaneita turvallisuushavaintoja, joita kertyi 645 kappaletta.  Edellisellä kilpailukierroksella Espoonlahdella oli havaintoja 793. Huomion arvoista on myös se, että metrovarikolla Sammalvuoressa ei sattunut yhtään onnettomuutta.

– Työmaa on juuri sen näköinen kuin siellä vallitseva työturvallisuuskulttuuri on. Espoonlahden työmaalla turvallisuus on läsnä päivittäisessä työnteossa: se näkyy ja kuuluu arjessa. Turvallinen työmaa ei synny sattumalta tai itsestään, se vaatii jatkuvaa ja yhdenmukaista työskentelyä. Se, että turvallisuus on tärkeässä asemassa Espoonlahden metrotyömaalla, näkyy esimerkiksi suoraan onnettomuuksien vähäisessä määrässä. Työturvallisuudella taataan myös rakentamisen edistyminen työntekijöiden ollessa rakentamisessa tärkeimmässä roolissa, kuvaa Laukkanen Espoonlahden kolmatta peräkkäistä voittoa Turvallisin metrotyömaa -kilpailussa.

Alusta alkaen SRV:n työmaalla on ollut selkeä ja systemaattinen linja toimintatavoista ja pelisäännöistä. Turvallisuus ei kuitenkaan rakennu pelkästään ohjeiden varaan, vaan kyse on pitkälti asenteesta.

– Meillä Espoonlahdessa on tärkeintä, että jokainen työmaalla työskentelevä henkilö pääsee terveenä kotiin joka päivä. Työturvallisuuden pelisäännöt näkyvät työmaan yleisilmeessä päivästä toiseen ja työturvallisuuden huomioiminen on arjen normaali käytäntö, josta ei tingitä. Asenne on mielestäni tärkein työkalu turvallisuuden edistämisessä. Kun asenne on kunnossa, työturvallisuutta on helppo lähteä rakentamaan, sanoo Espoonlahden urakassa työsuojelupäällikkönä työskentelevä SRV:n Jonne Juutilainen.

 

*MVR-mittari on havainnointiin perustuva menetelmä maa- ja vesirakennustyömaan turvallisuustason mittaamiseksi. MVR-mittarilla havainnoidaan kunnossa olevat ja parannusta vaativat turvallisuusasiat. TR-mittari on puolestaan talonrakennustyömaan turvallisuuden mittausmenetelmä. Turvallisuusmittari kiinnittää huomiota oikeisiin asioihin ja myönteisen palautteen avulla motivoi kehittämään työtapoja.