Helsingin pelastuslaitos harjoittelee Lauttasaaressa 24.4. – 27.4. – harjoitus aiheuttaa savua metroaseman lähistöllä

Helsingin kaupungin pelastuslaitos harjoittelee sammutus-, pelastus- ja ensihoitotoimintaa 24.4. – 27.4. välisenä aikana Lauttasaaren metroasemalla.  Harjoitusaika on kaikkina päivinä klo 11 – 14. Pelastusharjoitukset ovat osa länsimetron käyttöönottoa.

Harjoitusten tavoitteena on harjoitella pelastamista hyödyntäen länsimetron turvallisuusjärjestelmiä. Samalla harjoitellaan eri toimijoiden välistä yhteistyötä Helsingin pelastuslaitoksen, HKL:n metrovalvomon ja poliisin sekä muiden tahojen kanssa.

Savunpoistojärjestelmien testaus ja pelastustoimien harjoittelu edellyttävät vaarattoman harjoitussavun käyttöä. Näin ollen savua esiintyy harjoituksen aikana harjoituspaikkojen läheisyydessä. Harjoituksen aikana harjoitusalueella havaituista savuhavainnoista ei tule ilmoittaa hätäkeskukseen.

Osallistuvia pelastusyksiköitä on jopa toistakymmentä, jolloin metroaseman sisäänkäyntien ja kuilujen läheisyydessä liikkuminen voi olla hankalaa. Yleisöä pyydetäänkin välttämään turhaa liikkumista alueella harjoituksen aikana.

Länsimetron asemien sisäänkäynnit sijoittuvat kauppakeskus Lauttiksen yhteyteen (Kauppaneuvoksentie 16 ja Otavantie 9 risteys) sekä Gyldénintielle.

Lisätietoja:

Palomestari Jani Pitkänen, Helsingin pelastuslaitos, puh. 050 433 6905 jani.pitkanen(at)hel.fi

Viestintäjohtaja Satu Linkola, Länsimetro Oy, puh. 046 877 3392, satu.linkola(at)lansimetro.fi

 

Lauttasaaren läntisen sisäänkäynnin ponttien poisto 9.6. alkaen

Länsimetron Lauttasaaren aseman Gyldenintien vinokuilun täyttöjen osuus on saavuttanut maanpinnan. Seuraava työvaihe on tarpeettomaksi käyneiden tuentojen poisto. Tuennat ovat teräksisiä pontteja, joiden pituus on 6-8 metriä. Pontit poistetaan työmaan viereisen parkkipaikan ja parkkipaikan ajoluiskan kohdalta. Työ alkaa ti 9.6.2015 ja kestää noin 3 päivää. Urakoitsija hoitaa liikenteen ohjauksen pysäköintialueelle. Työvaihe aiheuttaa pientä katkoa ajossa parkkipaikalle. Pysäköintialueen pohjoispää (Länsiväylän puoli) ei ole pontinvedon aikaan pysäköintikäytössä.

Pahoittelemme töiden aiheuttamaa häiriötä.

Lisätietoja:

Länsimetron palautepuhelin, ma-pe klo 9-15, puh. 050 377 3700

Rakennustyöt jatkuvat Katajaharjun kuilulla

Destia Oy jatkaa Katajaharjun kuilun rakennustöitä Lauttasaaressa osoitteessa Isokaari 46, Helsinki.

Työhön kuuluu betonielementtiasennukset kuilulla sekä maanpäällisen kuilurakennuksen työt.

Työssä käytetään raskaita ajoneuvoja ja nostureita. Kohteessa tehdään meluavia töitä arkisin klo 7-18. Kuilun arvioidaan valmistuvan vuoden 2015 alkuun mennessä.

Lisätietoja:
Destia Oy puh. 044 960 9482
Länsimetron palautepuhelin, ma-pe klo 9-15, puh. 050 377 3700