Länsimetro on edelläkävijä suurten julkisten hankkeiden toteutuksessa hankeyhtiömallilla, jolla saavutetaan useita etuja

Länsimetro Oy:n tehtävänä on rakentaa, omistaa, ylläpitää ja kehittää Länsimetron metrojärjestelmää, rataa ja asemia Helsingin Ruoholahdesta länteen. Länsimetro ei pelkästään rakenna, vaan myös vastaa siitä, että metroinfra on turvallinen ja luotettava koko elinkaarensa ajan. Lisäksi sen on vastattava kaupunkiympäristön ja omistajiensa, eli Helsingin ja Espoon kaupunkien tarpeisiin myös tulevaisuudessa.

Länsimetro Oy vastaa elinkaariajattelun mukaisesti Länsimetron rakentamisesta ja omistajana järjestelmien toimivuudesta. Emme ole perinteinen rakennuttaja, jolloin suunnittelu, rakentaminen ja myöhempi käytönaikainen huolto ja ylläpito tapahtuvat erillisissä siiloissa, vaan vastaamme suunnittelusta, rakentamisesta ja lopulta ylläpidosta koko metrojärjestelmän elinkaaren ajan.

Länsimetron rakentamista johtaa yhtiö, jonka omistavat Espoon ja Helsingin kaupungit. Metroliikenteen tilaa HSL ja operaattorina toimii HKL. HKL myös omistaa metrojunat.

Hankkeen toteuttajana Länsimetro Oy vastaa hankesuunnitelman mukaisen kokonaisuuden rakentamisesta. Hankesuunnitelmassa omistajat, eli Espoon ja Helsingin kaupungit, ovat määritelleet, millainen metro pitää rakentaa – minne, mille matkustajamäärille ja mitä teknisiä ratkaisuja käyttäen.

Metro on investointi

Tuotamme vastinetta rahalle eli sille investoinnille, jonka omistaja metroon sijoittaa. Toimimme vastuullisesti. Meille se tarkoittaa vastuuta ympäristöstä, metromatkustajan turvallisuutta, työturvallisuutta metron työmailla sekä vastuuta rakentamisen aikataulun ja budjetin pitävyydestä.

Vastuullisuuteen kuuluu myös ajantasainen ja kattava raportointi omistajalle metroinfrastruktuurin, kuten rakennusten ja ratalinjan, tilasta, kehityksestä sekä ylläpidosta. Joukkoliikenteen järjestäminen on jatkuvaa kehittämistä, jonka tueksi omistajat tarvitsevat kattavaa, selkeää ja ajantasaista raportointia. Mahdollistamme omalta osaltamme omistajien tavoitteiden toteutumisen kestävän kehityksen linjausten mukaisesti.

Länsimetro kertoo rakentamisen etenemisestä sekä metroinfran ylläpidosta ja kehittämisestä avoimesti myös omassa viestinnässään.

Luomme rakentamiseen ja elinkaaren hallintaan innovaatioita, jotka hyödyntävät muita hankkeita ja koko Suomen kilpailukykyä. Länsimetro Oy tekee yhteistyötä muiden julkisen sektorin infrahankkeiden kanssa toimialan osaamisen jakamiseksi ja kehittämiseksi. Esimerkki kehittämistyöstä on tilannejohtamisen malli, joka on käytössä Matinkylä-Kivenlahti-projektin projektinhallinnassa.

Omistajana tehtävämme on huolehtia siitä, että Länsimetron osuudella metro toimii luotettavasti. Meistä aiheutuvia häiriöitä ei metroliikenteessä saa olla. Pidämme huolta siitä, että metron huolto ja ylläpito toteutuvat suunnitellusti. Kun metro valmistuu Kivenlahteen asti, olemme myös yksi suurimpia suomalaisia kiinteistönomistajia yli 2,5 miljardin omaisuudella. Meille on ensiarvoisen tärkeää, että tätä omaisuutta hoidetaan vastuullisesti.

Länsimetro on edelläkävijä suurten julkisten hankkeiden toteutuksessa hankeyhtiömallilla. Yhtiömuotoisella toteutusmallilla saavutetaan useita etuja. Tällaisia ovat erityisesti selkeä tehtävä, vuosibudjetoinnista riippumaton ja rakentamisen tarpeen huomioiva budjetointi, erillinen ja läpinäkyvä talousraportointi, ammattitaitoinen ja riittävä resurssointi, tavoitteellinen toimintamalli sekä laadukas raportointi. Hankeyhtiönä Länsimetro Oy tekee mahdolliseksi metrojärjestelmän omistuksen jakamisen Espoon ja Helsingin kaupungin kesken.

 

 

 

 

 

 

 

 

Kirjoittaja on ROTI 2021 Liikenneverkot -paneelin jäsen ja toimii Länsimetro Oy:n toimitusjohtajana.
Blogi on julkaistu myös www.roti.fi/blogit

Länsimetro rakentaa ja omistaa – elinkaaren hallinta sopii rakentamiseen

Länsimetron tehtävänä on rakentaa, omistaa, ylläpitää ja kehittää Länsimetroa. Länsimetro ei siis vain rakenna vaan myös vastaa siitä, että metroinfra on turvallinen ja luotettava koko elinkaarensa ajan. Esimerkiksi Työ- ja elinkeinoministeriön entinen kansliapäällikkö Erkki Virtanen otti kantaa nk. elinkaarimallin puolesta Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla 21.2. 

Länsimetro rakentaa hankesuunnitelman mukaisesti

Länsimetro Oy vastaa elinkaariajattelun mukaisesti Länsimetron rakentamisesta ja omistajana järjestelmien toimivuudesta. Emme ole perinteinen rakennuttaja, jolloin suunnittelu, rakentaminen ja myöhempi käytönaikainen huolto ja ylläpito tapahtuvat erillisissä siiloissa, vaan vastaamme suunnittelusta, rakentamisesta ja lopulta ylläpidosta koko metrojärjestelmän elinkaaren ajan. Länsimetroa rakentaa yhtiö, jonka omistavat Espoon ja Helsingin kaupungit.  Metroliikenteen tilaa HSL ja operaattorina toimii HKL. HKL myös omistaa metrojunat.

Rakentajana Länsimetro Oy vastaa hankesuunnitelman mukaisen kokonaisuuden rakentamisesta; Omistajat eli Espoon ja Helsingin kaupungit päättävät siitä, millainen metro pitää rakentaa – minne, mille matkustajamäärille ja missä muodossa.

45065147842_db20ce785f_o

Metro on investointi

Tuotamme vastinetta rahalle eli sille investoinnille, jonka omistaja metroon sijoittaa. Toimimme vastuullisesti. Meille se tarkoittaa vastuuta ympäristöstä, metromatkustajan turvallisuutta, työturvallisuutta työmaalla sekä vastuuta rakentamisen aikataulun ja budjetin pitävyydestä. Luomme rakentamiseen innovaatioita, jotka hyödyntävät muita hankkeita ja koko Suomen kilpailukykyä.

Omistajana tehtävämme on huolehtia siitä, että Länsimetron osuudella metro toimii luotettavasti ja ajallaan. Meistä aiheutuvia häiriöitä ei metroliikenteessä saa olla.  Pidämme huolta siitä, että metron huolto ja ylläpito toteutuvat suunnitellusti.  Kun metro valmistuu Kivenlahteen asti, olemme myös yksi suurimpia suomalaisia kiinteistönomistajia yli 2,5 miljardin omaisuudella. Meille on ensiarvoisen tärkeää, että tätä omaisuutta hoidetaan vastuullisesti.

46592464764_3e485c469a_o

Valtio osallistuu kustannuksiin

Länsimetro rakennetaan lainarahoituksella. Omistajat eli Helsingin ja Espoon kaupungit vastaavat rakentamisen kustannuksista rajalta poikki periaatteella. Lisäksi valtio osallistuu ja on osallistunut kustannuksiin sekä ykkös- että kakkosvaiheella.

Myös selvitysmies Erkki Virtanen peräänkuuluttaa valtion rahoitusosuuden sekä enimmäisprosenttiosuuden määrittämistä että euromääräistä kattoa. Näin on Länsimetrossa tehty alusta asti. Valtio sitoutui molemmissa vaiheissa maanrakennuskustannusindeksiin sidottujen rakennuskustannusten kattamiseen korkeintaan 240 miljoonan tai 30 prosentin osuudella.

Länsimetro on edelläkävijä suurten julkisten hankkeiden toteutuksessa hankeyhtiömallilla. Yhtiömuotoisella toteutusmallilla saavutetaan useita etuja, joihin on jo pitkään toivottu parannusta. Tällaisia ovat erityisesti vuosibudjetoinnista riippumaton rakentamisen tarpeen huomioiva budjetointi, itsenäinen ja läpinäkyvä talousraportointi, ammattitaitoinen ja riittävä resurssointi, tavoitteellinen toimintamalli sekä laadukas raportointi. Hankeyhtiönä Länsimetro Oy tekee mahdolliseksi metrojärjestelmän omistuksen jakamisen Espoon ja Helsingin kaupungin kesken.

Länsimetro Koivusaaren asema Ville Saksi by Jukka Rapo

Ville Saksi
Kirjoittaja toimii Länsimetro Oy:n toimitusjohtajana.