Länsimetron liityntäyhteyksien rakentaminen Länsiväylällä on alkanut

Länsimetron liityntäyhteyksien rakentaminen on alkanut heinä-elokuussa Länsiväylällä välillä Matinkylä-Espoonlahti.

Hanke parantaa joukkoliikenteen sujuvuutta ja vähentää ruuhkia Länsiväylällä. Työt alkavat heinä-elokuussa uusien joukkoliikennekaistojen rakentamisella Espoonlahden ja Matinkylän välille. Alueen asumisviihtyisyyttä lisätään täydentämällä meluntorjuntaa ja kehittämällä kevyen liikenteen verkostoa.

Vuosina 2014 – 2015 Länsiväylää parannetaan Espoonlahden ja Matinkylän välillä monin tavoin. Hankkeeseen sisältyvä joukkoliikenneramppi Länsiväylältä Markkinakadulle avataan busseille Länsimetron aloittaessa liikennöinnin.

Lisätietoja Liikenneviraston hankkeesta löytyy Liikenneviraston hankesivuilta

Kevyen liikenteen reitit muuttuvat Niittykummun aseman läheisyydessä

Niittykummun aseman rakentaminen on alkanut alkukesästä. Työmaa-alueen läheisyydessä olevat kevyen liikenteen reitit muuttuvat 14.7. alkaen oheisen kartan mukaisesti.

Merituulentien ali kulkeva reitti suljetaan ja kevyen liikenteen reitti kulkee jatkossa Merituulentien yli valo-ohjattua suojatietä pitkin.

Lisätietoja

Lemminkäinen Infra Oy puh. 020 715 0110
Länsimetron palautepuhelin, ma-pe klo 9-15, puh. 050 377 3700

Rakennustyöt jatkuvat Katajaharjun kuilulla

Destia Oy jatkaa Katajaharjun kuilun rakennustöitä Lauttasaaressa osoitteessa Isokaari 46, Helsinki.

Työhön kuuluu betonielementtiasennukset kuilulla sekä maanpäällisen kuilurakennuksen työt.

Työssä käytetään raskaita ajoneuvoja ja nostureita. Kohteessa tehdään meluavia töitä arkisin klo 7-18. Kuilun arvioidaan valmistuvan vuoden 2015 alkuun mennessä.

Lisätietoja

Destia Oy puh. 044 960 9482
Länsimetron palautepuhelin, ma-pe klo 9-15, puh. 050 377 3700

KONE toimittaa länsimetron sisäänkäyntien automaattiovet

KONE Hissit Oy toimittaa länsimetron asemien sisäänkäyntien automaattiovet. Urakan arvo on 120 000 euroa. Ensimmäisten asemien liukuovilaitteet suunnitellaan asennettavan länsimetron rakennustöiden valmistumisen mukaan vuoden 2015 loppupuolella.

KONE Hissit Oy toimittaa myös aiemmin solmitun sopimuksen mukaisesti kaikki länsimetron asemien hissit ja liukuportaat.

Länsimetron hankinnat ovat loppusuoralla. Rakennusurakoiden ja järjestelmä-, laite- sekä materiaalitoimitusten sopimuksia on tehty yhteensä 81 kappaletta. Rakentaminen on käynnissä kaikilla asemilla ja ratalinjalla. Rakentajia on tällä hetkellä 1085. Määrä kasvaa vielä syksyn aikana, kun kaikki talotekniset urakat käynnistyvät, kertoo Länsimetro Oy:n toimitusjohtaja Matti Kokkinen.

Lisätietoja

Länsimetro Oy, toimitusjohtaja Matti Kokkinen, puh. 050 347 1558, matti.kokkinen(at)lansimetro.fi

Länsimetro Oy on Espoon ja Helsingin yhteisesti omistama yhtiö, jonka tehtävänä on länsimetron rakentaminen Ruoholahdesta Matinkylään. Tavoitteena on saada rakentaminen päätökseen vuoden 2015 lopulla. Yhtiö perustettiin vuonna 2007. Länsimetron toimipiste sijaitsee Tapiolassa, Espoossa.

Rakentaminen jatkuu Lauttasaarentien kuilulla

Kuilun rakentaminen jatkuu Pohjoiskaaren ja Lauttasaarentien risteyksessä olevalla kuilutyömaalla kesäkuusta 2014 alkaen. Työhön kuuluu betonielementtiasennukset kuilulla sekä maanpäällisen kuilurakennuksen työt. Työssä käytetään raskaita ajoneuvoja ja nostureita.

Alueella tehdään myös maanrakennustöitä, kuten täyttöjä ja vesi- ja viemäriliittymien tekemistä.

Kuilun arvioidaan valmistuvan tammikuun 2015 loppuun mennessä. Kohteessa tehdään meluavia töitä arkisin klo 7.00 – 18.00. Pyrimme siihen, että lauantaisin ei tarvitse työskennellä.

Lisätietoja

Skanska Infra Oy, Sami Saarinen puh. 050 361 2915
Länsimetron palautepuhelin, ma-pe klo 9-15, puh. 050 377 3700

Rakennustyöt jatkuvat Katajaharjun kuilulla

Destia Oy jatkaa Katajaharjun kuilun rakennustöitä Lauttasaaressa osoitteessa Isokaari 46, Helsinki.

Työhön kuuluu betonielementtiasennukset kuilulla sekä maanpäällisen kuilurakennuksen työt.

Työssä käytetään raskaita ajoneuvoja ja nostureita. Kohteessa tehdään meluavia töitä arkisin klo 7-18. Kuilun arvioidaan valmistuvan vuoden 2015 alkuun mennessä.

Lisätietoja:
Destia Oy puh. 044 960 9482
Länsimetron palautepuhelin, ma-pe klo 9-15, puh. 050 377 3700

Urakkasopimuksia allekirjoitettiin

13.6.2014

Urakkasopimuksia allekirjoitettiin
Länsimetron viimeisen taloteknisen urakan kilpailutuksen eli Niittykummun aseman LVI-urakan on voittanut Consti Talotekniikka Oy. Urakan arvo on 2,7 miljoonaa euroa. Urakkaan kuuluu aseman kaikki ilmastointi- ja putkityöt.

Länsimetron kiinteistönvalvontajärjestelmäurakan voitti ABB Oy Power Systems. Urakka sisältää mm. asemien ja ratalinjan kiinteistövalvonnan automaatiojärjestelmän, kiinteistönvalvonta- ja TAK -järjestelmät laitteineen ja asennuksineen, valvomotoiminnot sekä liittymiset muihin järjestelmiin. Urakan arvo on 9,9 miljoonaa euroa.

Länsimetron kulunvalvontajärjestelmän toteuttaa Anvia Securi Oy. Urakan arvo on noin miljoona euroa. Sopimus sisältää mm. Herttoniemen metrovalvomon nykyisen palvelimen ja graafisen käyttöliittymän laajennukset, kulkualueiden, kulkutasojen ja kulkuaikojen ohjelmoinnit, kulunvalvontakeskukset ja liittymisen länsimetron lukitusjärjestelmään.

Länsimetron WC-moduulien toimittajaksi valittiin Hellman’s Production Oy:n ja Tarvasjoen Teräsovi Oy:n työyhteenliittymä. WC-moduuleita toimitetaan 3-6 kappaletta jokaiselle kahdeksalle asemalle. Urakan arvo on noin miljoona euroa.

Viimeinenkin talotekninen urakka on allekirjoitettu ja rakentaminen vauhdissa jokaisella asemalla ja koko ratalinjalla. Asemien betonista on valettu lähes 27 prosenttia ja metrotunneleissa kulkevista tukimuurielementeistä on asennettu 55 prosenttia. Maan päällä rakentaminen alkaa näkyä syksyllä. Rakentajia on asemilla, tunnelissa ja kuiluilla yhteensä 1058, kertoo Länsimetro Oy:n toimitusjohtaja Matti Kokkinen.

Lisätietoja

Länsimetro Oy, toimitusjohtaja Matti Kokkinen, puh. 050 347 1558, matti.kokkinen(at)lansimetro.fi

Länsimetro Oy on Espoon ja Helsingin yhteisesti omistama yhtiö, jonka tehtävänä on länsimetron rakentaminen Ruoholahdesta Matinkylään. Tavoitteena on saada rakentaminen päätökseen vuoden 2015 lopulla. Yhtiö perustettiin vuonna 2007. Länsimetron toimipiste sijaitsee Tapiolassa, Espoossa.

Kuilun rakennustekniset työt alkavat Tontunmäen työmaalla

Länsimetron metrotunneliin liittyvän kuilun rakennustyöt jatkuvat Tontunmäessä. Työt jatkuvat kuilun elementtiasennuksilla ja kuilurakennuksen rakennusteknisillä töillä.

Kuilun elementtiasennukset aloitetaan elokuussa ja kuilurakennuksen rakennustyöt alkavat myöhemmin syksyllä. Elementtiasennusten ja rakennusteknisten töiden työajat ovat klo 7-22 (ma-pe). Kuilurakennuksen pihatyöt tehdään keväällä 2015.

Kuilun elementit toimitetaan työmaalle elementtirekoissa ja elementtien asennuksessa käytetään nosturia. Työmaa-alue on aidattu.

Lisätietoja

Elementtiasennus ja maanpäällisen rakennuksen rakennustyöt:

YIT / Mikko Iso-Markku 040 869 1034

YIT päivystysnumero 050 3900 766

Länsimetron valvoja Petri Salmi Sweco PM 040 707 8191

Länsimetron palautepuhelin, ma-pe klo 9-15, puh. 050 377 3700

Savunpoistoharjoitus länsimetron työmaalla Karhusaaressa 17.6.2014

Helsingin ja Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokset järjestävät savunpoistoharjoituksen länsimetron työmaalla Karhusaaressa tiistaina 17.6. klo 12 – 16. Harjoituksessa tutkitaan ilmanvirtausten ja savun liikkumista tunnelissa rakentamisen aikaisissa olosuhteissa käyttämällä pelastuslaitosten siirrettäviä suurtehopuhaltimia.

Hanasaaren ja Karhusaaren kuiluista tai Karhusaaren työtunnelista saattaa harjoituksen aikana nousta pieniä määriä keinotekoista savua.

Harjoitus ei vaikuta alueen liikenteeseen.

Lisätietoa harjoituksesta

Aluepäällikkö Marko Järvinen, Helsingin pelastuslaitos, puh. 050 541 8459 Viestintäpäällikkö Satu Linkola, Länsimetro Oy, puh. 046 877 3392

Rakennustyöt jatkuvat kuilutöillä Tapiolan aseman läheisyydessä

Länsimetron Tapiolan asemaan liittyvien kuilujen rakennustyöt jatkuvat kesällä 2014. Töitä tehdään Merituulentien Etelätuulentien puoleisella aluella ja Merituulentien ja Itätuulentien väliin parkkihalliin puhkaistavalla kuilulla.

Kuiluilla tehdään pontitusta, porapaalutusta, avolouhintaa sekä maan- ja louheen kaivuuta ja kuormausta sekä poisajoa. Lisäksi tunnelissa suoritetaan poraus- ja räjäytystöitä sekä louheen kuormausta ja poisajoa. Työt alkavat alustavan arvion mukaan kesäkuun aikana jatkuen talveen 2015.

Työajat

– maanpäällä arkisin 07.00 – 18.00 ja lauantaisin 07.00 – 18.00
– tunnelissa arkisin 07.00 – 22.00 ja lauantaisin 07:00 – 22.00

Lisätietoja

Lemminkäinen Infra Oy, Tapiolan metroaseman rakennusurakan päivystys puhelin 050 523 3373
Lemminkäinen Oy puh. 020 71 5000
Länsimetron palautepuhelin, ma-pe klo 9-15, puh. 050 377 3700