Opettajantien kuilutyömaan louhinta alkaa viikolla 33

Opettajantien kuilun rakentaminen jatkuu kuilun varsinaisilla louhintatöillä.
Kuilutyömaa-alue on kesän aikana aidattu ja alueella on tehty maanpäällisiä töitä,
mm. tasauslouhintaa. Viikolla 33 aloitetaan kuilulouhinta. Louhintaräjäytyksistä
ilmoitetaan äänimerkillä. Räjäytyksiä tehdään päivittäin klo 07.00 – 18.00
välisenä aikana. Louhinta päättyy viikolla 34.

Syntynyt louhe kuljetetaan pois klo 16 jälkeen. Kuljettajia on kehoitettu erityiseen
varovaisuuteen ja käyttämään hyvin alhaisia nopeuksia.

Pahoittelemme työstä aiheutuvaa häiriötä.

Lisätietoja:
Työmaan päivystävä puhelin, Destia Oy, puh. 040 637 5377
Projektijohtaja Esa Juhantila Destia Oy, puh. 0400 539 302
Länsimetron palautepuhelin, ma-pe klo 9-15, puh. 050 377 3700

Finnoon aseman maanpäälliset työt alkamassa

Lemminkäinen Infra on aloittamassa Finnoon aseman maanpäälliset työt. Alueen kolme työmaa-aluetta aidataan ja tehdään tarvittavat liikennejärjestelyt.

Meritien sisäänkäynnillä HSY:n varikkorakennus puretaan ja alueella tehdään myös johtosiirtotöitä. Itäpään tekniikkakuilulla kuilutyöt alkavat porapaalutustöillä, jonka jälkeen paalutus jatkuu Finnoonsillan sisäänkäynnillä.

Pahoittelemme työstä aiheutuvaa häiriötä.

Lisätietoja:
Työmaan päivystävä puhelin, Lemminkäinen Infra Oy, 050 421 3344
Työmaapäällikkö, Harri Vehola, 040 750 8564
Länsimetron palautepuhelin, ma-pe klo 9-15, 050 377 3700

Soukan aseman ja ratatunnelien louheen murskaus

Skanska Infra aloittaa Soukan aseman ja ratatunnelin louhinnasta syntyvän kiviaineksen murskaamisen. Murskaaminen tapahtuu tunnelissa maan alle louhituissa tiloissa ja alkaa elokuun ensimmäisellä viikolla.

Murskausta jatketaan 31.12.2016 asti. Maanalaista murskausta tehdään ma-pe klo 7-21 välisenä aikana.

Pahoittelemme työstä aiheutuvaa häiriötä.

Lisätietoja:

Työmaan päivystävä puhelin Skanska Infra Oy, puh. 050 560 9092
Työnjohtaja Skanska Infra Oy, Lauri Harri, lauri.harri(at)skanska.fi

Länsimetron palautepuhelin, ma-pe klo 9-15, puh. 050 377 3700

Finnoon aseman ja ratatunnelien louheen murskaus maan alla

Lemminkäinen Infra aloittaa Finnoon aseman ja ratatunnelin louhinnasta syntyvän kiviaineksen murskaamisen. Murskaaminen tapahtuu tunnelissa maan alle louhituissa tiloissa ja alkaa elokuun ensimmäisellä viikolla.

Syntynyt murske välivarastoidaan Finnoonsillan ja työmaa-alueen välissä olevalla tieosuudelle.

Murskausta jatketaan louhintojen päättymiseen saakka tammikuulle 2018.

Ympäristökeskuksen määrittämät työajat murskaamiselle ja murskeen poisajolle ovat:

  • Ma-pe klo 07-22
  • La klo 07-18

Pahoittelemme työstä aiheutuvaa häiriötä.

Lisätietoja:

Työmaan päivystävä puhelin Lemminkäinen Infra Oy, puh: 0400 753 317

Työmaapäällikkö Harri Vehola, puh: 040 750 8564

Länsimetron palautepuhelin, ma-pe klo 9-15 , puh: 050 377 3700

Opettajantien kuilutyömaan tasauslouhinta alkaa viikolla 29

Opettajantien kuilun rakentaminen on alkanut puunkaadolla, pintamaiden poistolla ja maansiirtotöillä työmaa-alueelta.  Kuilutyömaa-alue on aidattu ja alueella tehdään maanpäällisiä töitä päivittäin. Viikolla 29 aloitetaan työmaa-alueen tasauslouhinta. Työtä jatketaan betonitöillä ja luiskien betonoinneilla. Työmaa tullaan aitaamaan lopullisella aidalla luiskien betonointitöiden jälkeen.

Louhintaräjäytyksistä ilmoitetaan äänimerkillä. Räjäytyksiä tehdään päivittäin klo 07.00 – 18.00 välisenä aikana.

Pahoittelemme työstä aiheutuvaa häiriötä.

Lisätietoja:

Työmaan päivystävä puhelin, Destia Oy, puh. 040 637 5377

Projektijohtaja Esa Juhantila Destia Oy, puh. 0400 539 302

Länsimetron palautepuhelin, ma-pe klo 9-15, puh. 050 377 3700

Maininkitien kuilun rakentaminen alkanut

Maininkitien kuilun rakentaminen on alkanut puun kaadolla ja pintamaiden poistolla työmaa-alueelta. Viikolla 27 kuilutyömaa-alue on aidattu ja alueella tehdään maanpäällisiä töitä. Viikolla 28 aloitetaan tuentatyöt, jossa tulevan kuilun kohta pontitetaan eli maakaivanto tuetaan teräksisellä kaivantotuella. Tämän jälkeen maaperän tiivistys- ja vahvistustyöt jatkuvat elokuulle. Avolouhintojen aloittamista tiedotetaan myöhemmin.

Työmaa-alueen perustamisen takia parkkipaikalta on poistunut käytöstä muutama parkkiruutu.

Pahoittelemme työstä aiheutuvaa häiriötä.

Kuilutyömaan sijainti löytyy www-sivuilta olevasta seurantapalvelun kartasta, josta voi seurata myös louhintojen etenemistä.

Länsimetro Seurantapalvelu

Lisätietoja:

Työmaan päivystävä puhelin, Destia Oy, puh. 040 637 5377

Projektijohtaja Esa Juhantila, puh. 0400 539 302

Länsimetron palautepuhelin, ma-pe klo 9-15, puh. 050 377 3700

Kaitaan aseman itäisen sisäänkäynnin maanpäälliset työt alkavat

SRV Infra aloittaa Kaitaan aseman itäisen sisäänkäynnin maanpäälliset työt viikolla 27. Työt alkavat liikenteen uudelleenjärjestelyillä sekä puunkaadolla työmaa-alueelta. Työmaa-alue aidataan ja pintamaat poistetaan, jonka jälkeen työt jatkuvat ponttiseinän tekemisellä ja maankaivuulla. Alueella tehdään avolouhintaa ja kuilua louhitaan aluksi avolouhintana ja sen jälkeen alhaalta tunnelista. Avolouhinnasta varoitetaan äänimerkein. Avolouhintavaihe kestää 4-5 kuukautta.

Kaikkien maanpäällisten työvaiheiden työajat ovat ma-pe klo 7-18.
Pahoittelemme työstä aiheutuvaa häiriötä.

Lisätietoja:
Kuilujen vastaava työnjohtaja, Jouni Uusipuro, SRV Infra Oy, puh. 0440 330 658
Työmaan päivystävä puhelin, SRV Infra Oy, puh. 040 183 0090
Länsimetron palautepuhelin, ma-pe klo 9-15, puh. 050 377 3700

Valmius länsimetron koeliikenteen aloittamiselle tammikuussa 2017

Valmius länsimetron koeliikenteen aloittamiselle tammikuussa 2017 – Espoon bussilinjasto pysyy 15.8. lähes nykyisellään
Länsimetron aikataulu on tarkistettu. Rakentaminen ja järjestelmäkohtaiset koekäytöt asemilla valmistuvat lokakuussa. Tämän jälkeen käynnistyvät loppuvaiheen yhteiskoekäytöt, joissa varmistetaan eri järjestelmien yhteensopivuus ja turvallisuus. Tämän hetken arvio on, että matkustajille tarkoitettu koeliikenne voi alkaa viimeistään tammikuussa 2017. Aikataulu täsmentyy lokakuussa, kun on saatu riittävästi kokemuksia testauksista.

”Monimutkaisen järjestelmän käyttöönottoon sisältyy aina riskejä, joita ei voida täysin aukottomasti etukäteen arvioida. Ensimmäisten turvallisuuteen liittyvien yhteiskoekäyttöjen myötä aikataulu tarkentuu.” toteaa Länsimetro Oy:n toimitusjohtaja Matti Kokkinen.
”Länsimetrohanke on laaja kokonaisuus. Jokaisen järjestelmän on oltava kunnossa toimivan ja turvallisen metron liikenteelle saamiseksi. Haluamme varmistaa, että testauksiin on varattu riittävästi aikaa.” Kokkinen sanoo.

Espoon ja Helsingin pelastuslaitokset hyväksyvät testien jälkeen turvallisuusjärjestelmien toimivuuden, minkä jälkeen kaupunkien rakennusvalvontaviranomaiset voivat hyväksyä asemien ja ratatunnelien käyttöönoton. Tämän lisäksi HKL päättää omalta osaltaan ajankohdan, jolloin metroliikenne voi turvallisesti käynnistyä.

HSL päättää erikseen matkustajille tarkoitetun koeliikenteen aloittamisesta. Varsinaisen metroliikenteen ja liityntäbussiliikenteen käynnistämisestä HSL päättää tämän jälkeen.
”Hankkeessa toimitaan hyvässä yhteistyössä niin että työt ja testaukset menevät sujuvasti eteenpäin.” toteaa Länsimetro Oy:n hallituksen puheenjohtaja Olli Isotalo.

Länsimetro on Suomen suurin infrahanke. Se koostuu yli 270 erillisestä urakasta. Louhintojen ja rakentamisen aikana hanke on työllistänyt yhteensä 15 800 rakentajaa. Henkilötyövuosia kertyy noin 4 500.

Espoon bussit kulkevat syksyllä nykylinjaston mukaan – Lauttasaaren linjasto uudistuu
Joukkoliikenne kulkee 15.8.2016 alkaen Espoossa, Kauniaisissa ja Kirkkonummella lähes täysin nykyisen linjaston mukaisesti. Lauttasaaren linjasto sen sijaan muuttuu nykyisestä, mutta suorat yhteydet Kamppiin ja keskustaan säilyvät saaren kaikista osista. Linjasto varmistui neuvotteluissa, joita HSL on käynyt bussiyhtiöiden kanssa saatuaan tiedon länsimetron viivästymisestä.

Bussit kulkevat varmistuneen linjaston mukaisesti ainakin vuoden 2016 loppuun asti. Mikäli länsimetro ei liikennöi vielä silloin, bussiliikennettä jatketaan.

”Meille oli kaikkein tärkeintä saada aikaan ratkaisu, joka palvelisi asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla. Nyt suurin osa reiteistä on valmiiksi tuttuja, ja joukkoliikennepalvelu pysyy korkealla tasolla. Olemme liikennöitsijöille hyvin kiitollisia joustavasta suhtautumisesta ja yhteistyöstä”, sanoo HSL:n toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi.

Suurin linjaston muutos tapahtuu Lauttasaaressa, jonka bussilinjasto on yhdistelmä nykyistä ja länsimetron liityntäliikenteeseen suunniteltua. Saaren kaikista osista tarjotaan kuitenkin suora ja tiheä yhteys vähintään Kamppiin.

Lehtisaaressa ja Kuusisaaressa linjasto säilyy nykyisenä sillä erotuksella, että linja 506 kulkee 15.8. alkaen suunnitellusti vain Viikin ja Meilahden välillä.

Linjanumerot muuttuvat Pohjois-Espoossa
Etelä-Espoossa myös linjanumerot säilyvät entisellään. Sen sijaan Pohjois-Espoossa linjanumerot muuttuvat alkuperäisen suunnitelman mukaan jo 15. elokuuta. Uusia pysäkkikilpiä vaihdetaan pysäkeille kesän aikana, jotta pysäkkien tiedot olisivat ajan tasalla numeroiden vaihtuessa.

Lisäksi Espoon palvelulinjat muuttuvat uusiksi lähibusseiksi niin ikään 15. elokuuta.

Uudet aikataulutiedot Reittioppaassa heinäkuun aikana
15.8. aloittavien linjojen aikataulu- ja reittitiedot ovat nähtävissä Reittioppaassa heinäkuun puolessavälissä. Länsimetron viivästymisestä aiheutuneista poikkeusjärjestelyistä kerrotaan lisäksi kattavasti HSL:n verkkosivuilla.

Bussilinjasto pähkinänkuoressa
Espoon bussilinjat säilyvät 15.8. ennallaan seuraavia poikkeuksia lukuun ottamatta:
· Linjanumerot muuttuvat Pohjois-Espoossa.
· Linjojen 206, 212 ja 213 reitti pitenee Helsingissä Meilahdesta Kamppiin.
· Uusi linja 224 (Leppävaara–Kauniainen–Espoon keskus–Tuomarila) aloittaa liikennöinnin. Se korvaa monilta osin linjaa 51, joka lakkautetaan.
· Linja 506 lyhenee kulkemaan välillä Viikki–Meilahti. Linja 501 lakkautetaan.
· Espoon palvelulinjat muuttuvat uusiksi lähibusseiksi, ja ne saavat uudet linjanumerot.
Lauttasaaren muutokset 15.8.:
· T-linjat ja linja 21V säilyvät. Lisäksi uusina linjoina kulkevat 20X (Kamppi–Katajaharju) ja 21BX (Kamppi–Vattuniemi). Näin Lauttasaareen turvataan tihein vuorovälein kulkeva bussiliikenne.
· Linjat 65A ja 66A muuttuvat linjoiksi 65 ja 66 eivätkä enää kulje Lauttasaareen. Linjan 20 tilalle tulee linja 20X.
· Yöliikenteessä Lauttasaarta palvelee nykyiseen tapaan linja 20N (Asema-aukio–Vattuniemi–Katajaharju).
· Linja 501 lakkautetaan.

Lisätietoja:
Länsimetro Oy: Matti Kokkinen, toimitusjohtaja, p. 050 347 1558
Olli Isotalo, hallituksen puheenjohtaja, p. 050 593 3359
HSL: Suvi Rihtniemi, toimitusjohtaja, p. 050 565 8884
Laura Sundell, joukkoliikennesuunnittelija (bussilinjastoa koskevat kysymykset), p. 045 657 9608
HKL: Arttu Kuukankorpi, liikennöintiyksikön johtaja, p. 040 5052226

HSL tavoittelee Espoon bussilinjaston säilyttämistä vuoden loppuun asti

HSL tavoittelee Espoon bussilinjaston säilyttämistä vuoden loppuun asti, Länsimetron päivitetty käyttöönottosuunnitelma valmistuu 30.6.

HSL on suunnitellut syksyksi Espooseen ja Kirkkonummelle joukkoliikennettä, jossa bussit kulkisivat vuodenvaihteeseen asti pääosin nykylinjaston mukaisesti. Länsimetro-hankkeen päivitetty käyttöönottosuunnitelma valmistuu 30.6., ja silloin selviää hankkeen päivitetty aikataulu. Aikataulun perusteella HSL päättää, milloin metro voidaan avata matkustajaliikenteelle.

HSL pyrkii järjestämään Espoon ja Kirkkonummen bussiliikenteen 15.8. alkaen niin, että bussit kulkisivat pitkälti samalla lailla kuin nykyäänkin. Tämä on ollut lähtökohtana neuvotteluissa, joita HSL on viime viikosta alkaen käynyt tiiviisti bussiyhtiöiden kanssa. Lauttasaaressa pyritään ratkaisuun, jossa suoria yhteyksiä Helsingin keskustaan säilyy, mutta linjasto ei ole kaikilta osin nykyisen kaltainen.

Lopullisia sopimuksia liikennöitsijöiden kanssa ei ole vielä solmittu, koska hintaneuvottelut ovat vielä kesken. Selvää on joka tapauksessa se, että 15.8. aloittavalla linjastolla jatketaan ainakin vuodenvaihteeseen asti.

”Mahdollisimman samanlainen linjasto olisi asiakkaiden, liikenteen järjestämisen ja matkustajainformaation kannalta paras ratkaisu. Näin asiakkaiden ei tarvitse opetella uusia väliaikaisia linjoja, eikä niitä tarvitse suunnitella tyhjästä. Toivomme pääsevämme liikennöitsijöiden kanssa ratkaisuihin tämän ja ensi viikon aikana”, HSL:n toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi sanoo.

Bussilinjojen tarkat aikataulut löytyvät Reittioppaasta ja HSL.fi:stä elokuun alkuun mennessä.

Rakentaminen asemilla jatkuu – päivitetty käyttöönottosuunnitelma valmistuu kesäkuun lopulla

Rakentamisen loppuunsaattaminen jatkuu asemilla, ja koeajot ja järjestelmien asemakohtaiset testaukset yhteiskäyttökokeita varten ovat käynnissä. Hankkeen päivitetty käyttöönottosuunnitelma valmistuu 30.6., ja silloin selviää hankkeen päivitetty aikataulu. HSL arvioi sen pohjalta, milloin metro voidaan avata matkustajaliikenteelle.

Länsimetron liikenteen alkamisen viivästyksen syyt liittyvät rakennus- ja taloteknisten urakoiden loppuvaiheiden töihin, jotka ovat viivästyttäneet laitteiden ja järjestelmien koekäyttöjä ja asemakohtaisia yhteiskoekäyttöjä. Yhteiskoekäyttöjen alkaessa kaikkien järjestelmien pitää olla asennettuna ja testattuna paikoillaan. Hankkeen loppuunsaattamiseksi ja käyttöönoton sujuvoittamiseksi sekä Länsimetro Oy:n että rakennuttajakonsultti Sweco PM:n organisaatioita on vahvistettu.

”Kaikkien hankkeessa mukana olevien yhteinen tavoite on saada turvallinen ja toimiva metro liikenteelle mahdollisimman nopeasti”, kiteyttää Länsimetro Oy:n toimitusjohtaja Matti Kokkinen.

Metroliikenteessä siirrytään kuitenkin tiheämpään ruuhka-ajan vuoroväliin jo 15. elokuuta. Liikennettä ajetaan kahdella linjalla (Kamppi–Mellunmäki ja Ruoholahti–Vuosaari) niin, että linjojen yhteisellä osuudella Kamppi–Itäkeskus on ruuhka-aikaan käytössä 2,5 minuutin vuoroväli. Vuorovälin toimivuutta testattiin lauantaina 11. kesäkuuta, mikä onnistui hyvin.

Lisätiedot:
Länsimetro: Matti Kokkinen, toimitusjohtaja, p. 050 437 1558
HKL: Arttu Kuukankorpi, liikennöintiyksikön johtaja, p. 040 505 2226
HSL: Suvi Rihtniemi, toimitusjohtaja, p. 050 565 8884
HSL: Tero Anttila, joukkoliikennesuunnitteluosaston johtaja, p. 050 555 2932

Tarkistettu käyttöönottosuunnitelma valmistuu kesäkuun lopulla

Hankkeen käyttöönottosuunnitelman tarkistaminen asemittain on käynnissä. Se valmistuu 30.6.2016. Rakentamisen valmistumisen ajankohta selviää suunnitelmasta.

– Matkustajaliikenteen alkamisen viivästyminen on vakava asia. Nyt tehdään kaikki toimet viiveen lyhentämiseksi, toteaa Länsimetro Oy:n hallituksen puheenjohtaja Olli Isotalo.

Länsimetron rakentamisen loppuunsaattaminen jatkuu, koeajot ovat käynnissä sekä järjestelmien testaukset yhteiskoekäyttöä varten. Ennen viranomaistarkistuksia metron ja asemien turvallisuus varmistetaan kunkin aseman kaikkien järjestelmien yhteiskoekäytöllä. Erillisiä järjestelmiä on testattu tammikuusta lähtien asennustöiden edetessä. Testit jatkuvat edelleen kaikilla asemilla. Testausten valmiusaste vaihtelee asemittain. Yhteiskoekäyttö edellyttää, että aseman kaikki järjestelmät ovat täysin valmiit, testattu ja toimintakunnossa.

Länsimetro Oy:n organisaatiota vahvistetaan varmentamaan hankkeen loppuunsaattamista ja käyttöönoton sujuvuutta.

Lisäksi rakennuttajakonsultin organisaation projektinjohtoa vahvistetaan kahdella kokeneella asiantuntijalla. Toimitusjohtaja Maija Jokela ottaa Sweco PM:ssä ylimmän vastuun toimeksiannon seurannasta ja raportoi suoraan Länsimetrolle.

–  Keskitämme kaikki toimet siihen, että järjestelmät saadaan kuntoon ja yhteiskäyttökokeet tehdyksi niin, että toimiva ja turvallinen metro saadaan käyttöön, kertoo Matti Kokkinen.

Lisätietoja:

Länsimetron hallituksen puheenjohtaja Olli Isotalo, puh. 050 593 3359

Länsimetron toimitusjohtaja Matti Kokkinen, puh. 050 347 1558