Yli puolet louhintaurakoista kilpailutettu

Otaniemen metrotunnelien ja aseman louhintaurakan voitti SRV Toimitilat Oy. Urakan arvo on lähes 30 miljoonaa euroa. Otaniemen urakan myötä Länsimetron louhinnoista on yli puolet kilpailutettu.

Otaniemen urakka oli Länsimetron hallituksen kymmenes louhintaurakkapäätös, joista viisi koskee työtunneliurakoita ja viisi metrotunneliurakoita. Nyt louhinnoista yhteensä yli puolet eli reilut 14 kilometriä louhittavasta 28 metrotunnelikilometristä on päätetty ja urakoitsijat välille Ruoholahti-Lauttasaari ja Karhusaari-Tapiola on valittu. Kuluvan vuoden aikana käynnistyvät loputkin louhintaurakat koko linjalla. Myös ensimmäinen rakennusurakka on tarkoitus kilpailuttaa vuoden lopulla.

Otaniemen urakka käsittää yhteensä kahden noin 1,6 kilometrin pituisen rinnakkaisen metrotunnelin, aseman sekä kahden pystykuilun louhinnan. Otaniemen metrotunnelilouhinta alkaa toukokuussa välittömästi työtunnelin valmistuttua.

Otaniemen urakkahinta on toistaiseksi päätetyistä urakoista kallein. Yhtenä syynä tähän on vaativan ympäristön huomioiminen.

– Otaniemi on yksi haastavimmista kohteistamme, koska alueella on paljon herkkää tutkimuskalustoa. Louhinnat edellyttävät huolellisuutta sekä hyvää yhteistyötä ja tiivistä vuorovaikutusta alueen toimijoiden kanssa, Länsimetron toimitusjohtaja Matti Kokkinen toteaa.

Tällä hetkellä Länsimetrolla on käynnissä kahdeksan työmaata. Lisäksi Espoon kaupunki rakennuttaa Tapiolaan kahta työtunnelia. Työtunneleita Länsimetroa varten tehdään kaikkiaan vajaa 3,4 kilometriä, josta tähän mennessä on louhittu 40 prosenttia. Metrotunnelia Ruoholahdessa valmiina 1,4 kilometriä. Ruoholahdesta Matinkylään louhitaan kaksi rinnakkaista tunnelia, jolloin metrotunnelia tehdään lähes 28 kilometriä.

Länsimetron louhinnat valmistuvat vuonna 2013. Louhintojen jälkeen alkavat välittömästi asemien rakennusurakat, joista ensimmäiset asemaurakat käynnistyvät jo vuoden 2012 puolella. Tämän jälkeen on vuorossa rataurakka ja automaattimetron asennus ja testaus. Länsimetro valmistuu vuoden 2015 lopulla.

Lisätietoa:
Länsimetron toimitusjohtaja Matti Kokkinen, puh. 050 347 1558, matti.kokkinen@lansimetro.fi

TYL METRO voitti Turvallisin metrotyömaa -kilpailun

Länsimetron ensimmäisen Turvallisin metrotyömaa -kilpailun voiton vei suomalaisen Destian ja tsekkiläisen Metrostav a.s. muodostama työyhteenliittymä METRO. Tarkasteluajanjaksolla syyskuun alusta joulukuun 2010 loppuun TYL METRO:lle ei sattunut yhtään tapaturmaa tai onnettomuutta.

Kaikki käynnissä olevat työtunneliurakat mukana kilpailussa

Kilpailuajalla 1.9.-31.12.2010 kisaan osallistuivat käynnissä olleet työtunneliurakat Lauttasaaressa, Myllykalliossa ja Koivusaaressa (urakoitsijana TYL METRO), Karhusaaressa ja Keilaniemessä (Kalliorakennus-Yhtiöt Oy) ja Otaniemessä (YIT Rakennus Oy) sekä metrotunneliurakka Ruoholahdessa (Lemminkäinen Infra Oy).

– Työyhteenliittymän molemmilla toimijoilla sekä Destialla että Metrostavilla on tavoitteena nolla tapaturmaa. Olemmekin kiinnitämme työturvallisuuteen aivan erityistä huomiota, Destian projektijohtaja Sami Korhonen ja Metrostavin projektipäällikkö Vaclav Pavlovsky totesivat kiertopalkintoa vastaanottaessaan.

Länsimetro-hankkeen työmaaturvallisuuskilpailussa kilpailukaudella käynnissä olleita louhintaurakoita arvioitiin onnettomuustaajuuden ja MVR-mittauksen1 tulosten perusteella. Urakkakohtainen tapaturmataajuus painoi kilpailukauden arvostelussa 60 % ja MVR-mittaustulokset 40 %.

Länsimetro-hankkeen onnettomuustaajuuteen luetaan mukaan sekä työmaalla työskenteleville tapahtuneet tapaturmat että työmaan toiminnoista kolmansille osapuolille aiheutuneet henkilövahingot. Voittajatyömaalla ei tapahtunut kilpailukaudella tapaturmia.

Kilpailut kannustavat turvallisuuteen

Länsimetron Turvallisin metrotyö -kilpailun juryyn kuuluva työsuojeluinsinööri Jukka Hietavirta Etelä-Suomen aluehallintovirastosta vahvistaa kilpailujen myönteisen vaikutuksen työturvallisuuden parantumiseen.

– Kilpailut kannustavat työmaita suhtautumaan työturvallisuuteen entistä määrätietoisemmin ja systemaattisemmin. Seurantatutkimukset ovat osoittaneet, että vastaavalla kilpailuilla on onnistuttu säästämään ihmishenkiä ja vähentämään pienten tapaturmien määrää merkittävästi, Hietavirta sanoo.

Verrattuna kansalliseen tasoon Länsimetro-hankkeen louhintaurakoiden yhteinen tapaturmataajuus noudattaa keskimäärin parempaa tasoa. Vuoden 2010 loppuun mennessä Länsimetron metrotunneleita louhittiin 1206 metriä ja työtunneleiden louhinta eteni yhteensä 858 metriin. Länsimetron työmailla työskenteli joulukuun lopussa yhteensä 130 henkilöä.

Toinen kilpailukausi meneillään

Turvallisin metrotyömaa -kilpailut jatkuvat puolivuosittain. Hankkeen toinen turvallisin metrotyömaa -kilpailu on parhaillaan käynnissä ja se päättyy 30.6.2011. Kuluvalla kaudella urakkakohtainen onnettomuustaajuus painaa 60 % verran ja MVR-mittaukset 30 % verran. Kolmantena teemana kilpailukaudella on ympäristövelvoitteiden noudattaminen. Tämän painoarvo on 10 %.

Kilpailun juryssa ovat mukana työsuojeluinsinööri Jukka Hietavirta Etelä-Suomen aluehallintovirastosta, Länsimetro Oy:n toimitusjohtaja Matti Kokkinen, viestintäpäällikkö Hanna Malmivaara, hankkeen turvallisuuskoordinaattorit Ulla Valtonen (suunnittelu), Aku Kallio (rakentamisen valmistelu ja hankinnat) sekä Jorma Teelahti (rakentaminen).

TYL METRO saa haltuunsa Länsimetro-hankkeen Turvallisin metrotyömaa -kiertopalkinnon, joka on – metron hengessä – kullattu ratakisko.

1 MVR-mittaus on havainnointiin perustuva menetelmä maa- ja vesirakennustyömaan turvallisuustason mittaamiseksi. Viikoittaisilla havainnointikierroksilla kerätään havaintoja mm. työmaan järjestykseen ja varastointiin sekä liikennejärjestelyihin liittyen sekä suojausten ja varoalueiden asianmukaiseen kuntoon ja määrään.

Lisätietoa

Länsimetron toimitusjohtaja Matti Kokkinen, puh. 050 347 1558
TYL METRO projektijohtaja Sami Korhonen, puh. 040 519 5926

Muutoksia Keilaniemen liikennejärjestelyissä

Länsimetron rakennustöihin liittyen Keilaniemessä tehdään putkisto- ja kaapelisiirtoja. Tämän johdosta Keilaniementiellä, Keilalahdentiellä ja Keilasatamassa tehdään tilapäisiä katujärjestelyjä ja ajoreitin muutoksia.

Liikennettä siirretään töiden edetessä tien puolelta toiselle. Tie ei ole poikki missään vaiheessa vaan läpikulku säilyy koko urakan ajan.

Siirtotyöt valmistuvat syksyllä 2011.

Pahoittelemme siirtotyön aiheuttamaa häiriötä.

Lisätietoja:
Urakoitsija: Yleinen Pohjarakennus Oy, Mika Harju, työmaapäällikkö, puh. 0400 400 990, mika.harju@ypr.fi
Länsimetro Oy / Sweco PM Oy: Jari Kankanen, urakan valvoja, puh. 050 344 1163, jari.kankanen@sweco.fi .

YIT Rakennus voitti kaksi metrotunneliurakkaa

YIT Rakennus Oy voitti kaksi Länsimetron metrotunnelilouhintaurakkaa. Länsimetron hallitus päätti, että YIT Rakennus Oy louhii sekä Lauttasaaren salmen metrotunnelit että Keilaniemen aseman ja metrotunnelit. Urakoiden yhteisarvo on lähes 23 miljoonaa euroa.

Lauttasaaren salmen alitus on pituudeltaan noin 350 metriä, joten merenalaista tunnelia salmen alla louhitaan yhteensä noin 700 metriä. Salmen kohdalla Länsimetron metrotunneli käy syvimmillään noin 57 metriä merenpinnan alapuolella. Louhinnat meren alla alkavat touko-kesäkuussa, kun Ruoholahden metrotunneliurakka on valmistunut.

Keilaniemen urakka käsittää kahden noin 1,3 kilometrin pituisen rinnakkaisen metrotunnelin sekä aseman louhinnan. Keilaniemen metrotunnelilouhinnat alkavat keväällä maalis-huhtikuussa.

Molemmat ovat vaativia urakoita. Meren alla louhittaessa edetään hitaasti ja erityistä turvallisuutta noudattaen. Keilaniemen urakassa puolestaan toimitaan herkkien kohteiden vaikutuspiirissä, sillä tunnelin lähellä sijaitsee paljon herkkiä laitteita ja toimintoja.

– Olemme tyytyväisiä, että saimme hyviä tarjouksia molempiin haastaviin urakoihin. Kapasiteettia vapautuu Kehäradalta juuri sopivasti Länsimetron louhintoihin, Länsimetron toimitusjohtaja Matti Kokkinen sanoo.

Lauttasaaren salmen alituksen metrotunneliurakkaan jätti tarjouksen viisi ja Keilaniemen metrotunneliurakkaan kuusi urakoitsijaa, jotka olivat läpäisseet ensimmäisen tarjousvaiheen.

Kahdeksan työmaata jo käynnissä

Tällä hetkellä Länsimetrolla on käynnissä kahdeksan työmaata, joilla työskentelee 130 louhinnan ammattilaista. Lisäksi Espoon kaupunki rakennuttaa Tapiolaan kahta työtunnelia. Työtunneleita Länsimetroa varten tehdään kaikkiaan vajaa 3,4 kilometriä, josta tähän mennessä on louhittu yli kilometri. Metrotunnelia on valmiina runsaat 1,3 kilometriä. Kaikkiaan metrotunnelikilometrejä kertyy lähes 28.

Tähän mennessä Länsimetro on tehnyt päätöksen yhdeksästä louhintaurakasta. Vuonna 2011 käynnistyvät loputkin louhintaurakat. Myös ensimmäinen rakennusurakka on tarkoitus kilpailuttaa 2011-2012 vaihteessa.

Länsimetron louhinnat valmistuvat vuonna 2013. Louhintojen jälkeen alkavat välittömästi asemien rakennusurakat, joista ensimmäiset asemaurakat käynnistyvät jo vuoden 2012 puolella. Tämän jälkeen on vuorossa rataurakka ja automaattimetron asennus ja testaus. Länsimetro valmistuu vuoden 2015 lopulla.

Länsimetron louhintojen edistymistä voi seurata nettisivuillamme tämän linkin kautta.

 

Lisätietoa

Länsimetron toimitusjohtaja Matti Kokkinen, puh. 050 347 1558, matti.kokkinen@lansimetro.fi

Länsimetron tunnelielementtitoimitukset Rudukselle ja Parmalle

Suomalaiset elementtitoimittajat Rudus ja Parma menestyivät Länsimetron tunnelielementtien suunnittelu- ja toimituskilpailussa. Sopimusten arvo on lähes 11 miljoonaa euroa, josta Ruduksen osuus noin 7 miljoonaa ja Parman 4 miljoonaa.

Elementtitoimitukseen sisältyvät tunnelien poistumistien tukimuurielementit, kaapelikourut ja kaiteet.

– Rakentamisen kannalta on tärkeää, että elementtisuunnittelu ja valaminen käynnistetään jo näinkin aikaisessa vaiheessa. Tällä taataan, että toimitukset voidaan käynnistää välittömästi tunnelien varustamisen alkaessa, Länsimetron toimitusjohtaja Matti Kokkinen perustelee.

Elementtirakenteita valmistetaan kaikkiaan lähes 28 kilometrin matkalle kumpaankin rinnakkaiseen metrotunneliin. Toimittajat vastaavat myös elementtien mahdollisesta väliaikaisesta varastoinnista sekä toimittamisesta metrotunneliin.

Länsimetron viimeiset louhinnat valmistuvat vuonna 2013. Louhintojen jälkeen alkavat välittömästi asemien rakennusurakat, joista ensimmäiset asemaurakat käynnistyvät jo vuoden 2012 puolella. Ensimmäiset tunnelielementtitoimitukset alkavat samanaikaisesti asemaurakoiden kanssa vuoden 2012 lopulla. Tämän jälkeen on vuorossa rataurakka ja automaattimetron asennus ja testaus. Länsimetro valmistuu vuoden 2015 lopulla.

Lisätietoa

Länsimetron toimitusjohtaja Matti Kokkinen, puh. 050 347 1558
Rudus Betonituote Oy:n toimitusjohtaja Mikael Fjäder, puh. 040 568 3460
Parman aluejohtaja Sami Purtola, puh. 020 577 5862

Lisää kuvia tilaisuudesta: www.flickr.com/lansimetro

Länsimetro hakee assistenttia

Rakentamisen laajentuessa haemme assistenttia

Toimit Länsimetro Oy:n henkilökunnan assistenttina ja erityisesti toimitusjohtajan apuna, osallistut taloushallinnon rutiinien ja raportoinnin kehittämiseen ja vastaat erilaisten sisäisten ja ulkoisten tapahtumien ja vierailujen käytännön järjestelyistä. Lisäksi osallistut tiiviisti myös infotiskimme päivystysrinkiin ja asiakaspalveluun. Työskentelet suoraan toimitusjohtajan alaisuudessa.

Arvostamme näyttöä taloushallinnon rutiinien hoitamisesta, vähintään opistotasoista koulutusta, hyviä vuorovaikutustaitoja ja myönteistä asiakaspalveluasennetta sekä hyvää englannin taitoa. Ruotsin taito lasketaan eduksi.

Edellytämme oma-aloitteisuutta, ennakkoluulotonta asennetta ja joustavuutta sekä parin vuoden kokemusta sihteerin tai assistentin tehtävistä. Hallitset taloushallinnon perusteet ja haluat kehittää ammattitaitoasi. Pidät asiakaspalvelusta ja tulet hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Toimit järjestelmällisesti myös kiireen keskellä.

Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Matti Kokkinen, puh. (09) 8162 5394.
Lähetä hakemuksesi ja CV:si palkkatoiveineen viimeistään torstaina 27.1.2011 osoitteeseen rekry@lansimetro.fi . Merkitse hakemukseen tunnus ’Assistentti’.

Lauttasaaren metrotunnelilouhinnan sopimus allekirjoitettiin

Länsimetro Oy ja Kalliorakennus-Yhtiöt allekirjoittivat tänään sopimuksen Lauttasaaren metrotunnelilouhinnasta. Urakka käsittää kahden rinnakkaisen noin kahden kilometrin pituisen metrotunnelin sekä Lauttasaaren aseman ja sen sisäänkäyntien louhinnan. Urakan arvo on runsaat 21 miljoonaa euroa.
Sopimuksen allekirjoittivat Jukka Halonen ja Juha Halonen Kalliorakennus-Yhtiöistä ja Länsimetron halllituksen puheenjohtaja Olavi Louko ja toimitusjohtaja Matti Kokkinen.

– Kalliorakennus-Yhtiöillä on runsaasti kokemusta vaativien kalliotilojen louhinnasta. Olemme tyytyväisiä, että saimme ammattitaitoisen ja huolellisen louhijan Lauttasaareen, jossa töitä täytyy tehdä kaupunkiasutuksen keskellä, Länsimetron toimitusjohtaja Matti Kokkinen sanoo.

Lauttasaaren metrotunneliurakka käynnistyy tammi-helmikuun vaihteessa. Työ alkaa Myllykallion työtunnelista, jonka Destian ja Metrostavin työyhteenliittymä METRO sai valmiiksi ennen joulua. Tammikuun aikana METRO luovuttaa Myllykallion työmaa-alueen Kalliorakennus-Yhtiölle.

Kalliorakennus-Yhtiöt jatkaa metrotunnelilouhintaa Myllykalliosta sekä itään Lauttasaaren salmen rantaan että länteen noin Katajaharjun liittymän kohdalle. Lauttasaaressa louhinnat jatkuvat vuoden 2012 loppuun saakka. Kalliorakennus-Yhtiöt louhii Länsimetrolle myös Karhusaaren ja Keilaniemen työtunnelit.

Lisätietoa:
Länsimetron toimitusjohtaja Matti Kokkinen, puh. 050 347 1558, matti.kokkinen@lansimetro.fi
Kalliorakennus-Yhtiöt toimitusjohtaja, Jukka Halonen, puh. 0400 201 981, jukka.halonen@kalliorakennus.com

Metro uudistuu -lehti on ilmestynyt

Länsimetro ja HKL ovat julkaisseet yhteisen tiedotuslehden, jossa kerrotaan metron uudistuksista pääkaupunkiseudulla. Länsimetroa rakennetaan vauhdilla, mutta myös Helsingin nykyisessä metrossa tapahtuu uudistuksia.

Lehdessä alustavat linjaukset metron jatkosta itään ja länteen

Metron jatkot Mellunmäestä itään ja Matinkylästä länteen kiinnostavat paljon asukkaita. Liikennesuunnittelijoiden kartoissa junat kulkevat 2020-luvulla Espoon Kivenlahdesta Sipooseen.

Metro uudistuu -lehti on jaettu kaikkiin pääkaupunkiseudun kotitalouksiin Lehtiyhtymän ilmaisjakelulehden välissä viikolla 48. Lehteä ei jaeta talouksiin, joissa on ilmaisjakelun esto. Lehden voi lukea sähköisesti tämän linkin kautta, paperisen version voi noutaa mm. Länsimetron toimistosta, HKL toimipisteistä sekä metroasemilta.

Kalliorakennus-Yhtiöt louhii Lauttasaaren metrotunnelin

Länsimetron ensimmäisen ison metrotunneliurakan louhii Kalliorakennus-Yhtiöt. Urakka käsittää kaksi noin kahden kilometrin pituista metrotunnelia Lauttasaaren salmen rannasta länteen sekä Lauttasaaren aseman ja sen sisäänkäyntien louhinnan. Urakan arvo on runsaat 21 miljoonaa euroa.

– Olemme tyytyväisiä, että kiinnostus Länsimetron urakoihin on pysynyt korkealla ja hinnat kilpailukykyisinä. Lauttasaaren urakkaan lähetti tarjouksensa seitsemän urakoitsijaa, ja mukana oli myös ulkomaisia toimijoita, Länsimetron toimitusjohtaja Matti Kokkinen toteaa.

Vuonna 2011 käynnistyvät Länsimetron loputkin louhintaurakat. Seuraavaksi päätetään Karhusaaren louhintaurakasta, johon tarjoukset saapuvat joulukuun alussa. Tämän jälkeen kilpailutetaan Otaniemen, Koivusaaren ja Lauttasaaren salmen alittava louhintaurakka. Näihin on ilmoittautunut kahdeksan urakoitsijaa. Myös Urheilupuiston aseman maanrakennusurakan ilmoittautumiset ovat parhaillaan käynnissä.

Lauttasaaren metrotunneliurakka alkaa ensi vuoden alussa, jolloin Lauttasaaressa toimii kaksi louhintaurakoitsijaa. Työtunneleita louhii Destian ja Metrostavin työyhteenliittymä Metro, joka saa Myllykallion työtunnelin valmiiksi jouluun mennessä. Tämän jälkeen Kalliorakennus-Yhtiöt jatkaa metrotunnelilouhintaa Myllykalliosta sekä itään että länteen. Lauttasaaressa louhinnat jatkuvat vuoden 2012 loppuun saakka. Kalliorakennus-Yhtiöt louhii Länsimetrolle myös Karhusaaren ja Keilaniemen työtunnelit.

Metrotunnelia louhittu yli kilometri

Länsimetron alkupaukku ammuttiin tasan vuosi sitten Ruoholahdessa. Työtunneli valmistui kesäkuun alussa, jonka jälkeen aloitettiin varsinaisen metrotunnelin louhinta. Ensimmäinen kilometri metrotunnelia saatiin louhittua marraskuun alussa ja Salmisaaren ranta saavutetaan vuodenvaihteen jälkeen. Työtunnelityömaita on käynnissä kahdeksan ja yhdeksäs Matinkylässä alkamassa marras-joulukuun vaihteessa. Yhteensä työtunnelimetrejä on tähän mennessä kertynyt yli 600.

– Työtunneleiden louhinta on hidasta, sillä voimme edetä vain yhteen suuntaan. Metrotunnelia syntyy nopeammin, koska voimme louhia kahta metrotunnelia molempiin suuntiin neljässä tunneliperässä. Kun louhintatyöt ovat kiivaimmillaan ja urakat käynnissä koko linjan varrella, syntyy metrotunnelia reilusti yli kilometri kuukaudessa, Matti Kokkinen kertoo.

Länsimetron louhinnat valmistuvat vuonna 2013. Louhintojen jälkeen alkavat välittömästi asemien rakennusurakat, joista ensimmäiset asemaurakat käynnistyvät jo vuoden 2012 puolella. Tämän jälkeen on vuorossa rataurakka ja automaattimetron asennus ja testaus. Länsimetro valmistuu vuoden 2015 lopulla.

Lisätietoa

Länsimetron toimitusjohtaja Matti Kokkinen, puh. 050 347 1558, matti.kokkinen@lansimetro.fi

Länsimetro mukana Rajattomasti raiteilla -näyttelyssä

Rajattomasti raiteilla – näyttely
5.11.-18.12.2010
Kohtaamispaikka Laituri, Kampin Narinkkatori

Kampin kohtaamispaikka Laiturissa esitellään marras-joulukuussa kaikille käyttäjäryhmille soveltuvia suunnitteluratkaisuja asemaympäristöjen saavutettavuuden ja käytettävyyden kehittämiseksi. Näyttelyssä on nähtävissä myös video Espoon modernin taiteen museon EMMAn yhdessä Länsimetron kanssa toteuttamasta taideseinäprojektista ”Matkalla”. Taideteoksen toteuttivat yhteistyössä SOS lapsikylän nuoret ja Tapiolan seniorit. Voit katsoa videon myös tästä linkistä.

Tulevaisuuden esteetön raideliikenne, käytettävyys ja saavutettavuus terminaalialueilla -projekti on Aalto-yliopiston Arkkitehtuurin laitoksen Sotera-instituutin tutkimushanke, jonka tarkoituksena on ollut luoda raideliikenteen pysäkeille, asemille ja terminaaleihin sekä niiden ympäristöön uusi käyttäjälähtöinen suunnitteluratkaisu. Länsimetro ja Kehärata – hankkeet ovat olleet projektin kehityskohteena.

Hyvä raideliikennesuunnittelu ja asemien käytettävyyden kehittäminen lisää kaikkien käyttäjäryhmien liikkumismahdollisuuksia ikään ja toimintakykyyn katsomatta. Turvallinen ja esteetön joukkoliikenne hyödyttää kaikkia käyttäjäryhmiä ja tukee kestävän kehityksen päämääriä sekä edistää sosiaalisesti kestävän kaupunkiympäristön muodostumista.

Hankkeen tavoitteena oli luoda kattava kuva raideliikenneterminaalien käytettävyyteen ja saavutettavuuteen sekä koko matkaketjun onnistumiseen vaikuttavista ratkaisuista. Käyttäjätutkimus tehtiin yhteistyössä Invalidiliiton, Kuuloliiton ja Näkövammaisten keskusliiton kanssa. Tietoa kerättiin haastatteluilla ja internet-kyselyllä sekä havainnointikierroksilla raideliikenneasemille eri käyttäjäryhmien kanssa.

Koko matkaketju matkan alkupisteestä määränpäähän analysoitiin. Matkan suunnitteluun, joukkoliikenteen käyttöön ja asemien saavutettavuuteen liittyvät kehittämistarpeet tunnistettiin. Tutkimuksen tuloksena syntyi ohjeistus tunnettujen hyvien käytäntöjen sekä uusien esteettömien suunnitteluratkaisujen soveltamisesta raideliikenneterminaaleihin.

Hanke toteutettiin Tekesin Kestävä yhdyskunta – ohjelmassa ja hanke kuuluu Helsingin kaupungin Innovatiivinen kaupunki – ohjelmaan. Länsimetro ja Kehärata ovat olleet hankkeen kehittämiskohteina ja rahoittajina. Hankkeeseen osallistuivat lisäksi Liikenne- ja viestintäministeriö, Liikennevirasto Espoon ja Vantaan kaupungit, Ilmailulaitos Finavia sekä HKL ja HSL.

http://laituri.hel.fi/fi/node/197/image_gallery

Lisätietoja hankkeesta

Ira Verma, projektipäällikkö, arkkitehti
puh. 050 369 3226, ira.verma@tkk.fi