Haukilahdenkadulla uudet liikennevalot käyttöön

Länsimetron Niittykummun työtunnelin työmaan kohdalla, Haukilahdenkadulla, otetaan uudet liikennevalot käyttöön torstaina 19.1.2012. Liittymän kautta hoidetaan metrotyömaan louhekuljetukset ja muu työmaaliikenne. Kuljetuksessa vältetään ruuhka-aikoja.

Lisätietoja

YIT Rakennus Oy, Jukka Rasanen, puh. 040 839 1031

Näet kartan tarkemmin klikkaamalla alla olevaa kuvaa (pdf-tiedosto)

Länsimetron pelastusharjoitus Espoossa Karhusaaressa perjantaina 20.1.

Helsingin ja Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokset järjestävät pelastusharjoituksen Länsimetron louhintatyömaalla Karhusaaressa osoitteessa Karhusaarenpiha 3 perjantaina 20.1. klo 9 – 12. Kuvitteellisessa onnettomuustilanteessa tunnelissa työskentelevän henkilön päälle on louhinnan aikana pudonnut kivi. Pelastusharjoituksen tavoitteena on harjoitella pelastamista tunneliolosuhteissa ja samalla testata pelastuslaitosten, Länsimetron ja urakoitsijan keskinäistä yhteistoimintaa.

Harjoitus on viides Länsimetron työmaalla järjestettävä pelastusharjoitus. Aiemmat harjoitukset on järjestetty Länsimetron työmailla Ruoholahdessa, Lauttasaaressa, Koivusaaressa ja Otaniemessä.

Harjoituksen osapuolia ovat Karhusaaren urakoitsija työyhteenliittymä Destia/Metrostav, Helsingin pelastuslaitos sekä Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos. Harjoitus kestää kokonaisuudessaan noin kolme tuntia.

Harjoitus ei keskeytä liikennettä Karhusaarenpihalla. Tarpeen vaatiessa liikennettä ohjataan paikanpäällä.
Yleisöä pyydetään välttämään turhaa liikkumista harjoituspaikan läheisyydessä.

Lisätietoa harjoituksesta

Palomestari Clas Tallberg, Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos, puh. (09) 8168 4294
Viestintäpäällikkö Satu Linkola, Länsimetro, puh. 046 877 3392

Liikenneministeri Merja Kyllönen tutustui Länsimetroon

Liikenneministeri Merja Kyllönen vieraili Länsimetrossa 10.1.2012 osana Uudenmaan maakuntamatkaa. Vierailun isäntänä toimi kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä ja Länsimetron toimitusjohtaja Matti Kokkinen.
Liikenneministeri vieraili Otaniemen tunnelityömaalla ja tutustui metrotunnelin ja -aseman louhintaan.

– Länsimetrolla on käynnissä 12 työmaata. Otaniemi valittiin ministerin vierailukohteeksi sen erityispiirteiden vuoksi. Otaniemen herkät tutkimuslaitteet on otettava huollella huomioon louhintatöissä, kertoo Matti Kokkinen.

Työmaavalvoja Ville Poijärvi ja Länsimetron toimitusjohtaja Matti Kokkinen esittelevät liikenneministeri Merja Kyllöselle, kansanedustaja Kari Uotilalle ja kaupunginjohtaja Jukka Mäkelälle Otaniemen louhintatöitä.

Asukasinfo Urheilupuistossa 16.1.2012

Urheilupuiston metroaseman, työtunnelin ja metrotunnelin louhinnat ja rakennustyöt etenevät. Kerromme rakentamisen vaiheista asukasinfossa Esport Ratiopharm Arenalla, Tapiolan urheilupuistossa.

Aika: 16.1.2012 klo 18-19.30
Paikka: Esport Ratiopharm Arena, Koivu-Mankkaan tie 5

Lämpimästi tervetuloa!

Liikennejärjestelyt muuttuvat Lauttasaaressa Gyldenintiellä ja Otavantiellä

Länsimetron rakennustyöt etenevät Lauttasaaressa. Rakennustyöt tulevan metroaseman sisäänkäyntien kohdalla muuttavat Gyldenintien ja Otavantien liikennejärjestelyjä. Alueella on jo aiemmin tehty johto- ja putkisiirtoja.

Gyldenintie katkaistaan tulevan aseman (Gyldenintie 2) kohdalta 11. tammikuuta, jolloin läpiajo välillä Lauttasaarentie – Tallbergin puistotie ei ole enää mahdollista. Kiinteistöihin voi ajaa edelleen. Linja-autoliikenne siirtyy Särkiniementielle. Gyldenintie kevyen liikenteen väylä on käytössä edelleen kiertäen työmaa-alueen.

Myös Otavantien läpikulku välillä Lauttasaarentie – Tallbergin puistotie katkeaa viikolla 2, kun liikenne katkaistaan Otavantien ja Kauppaneuvoksentien risteyksessä. Kiinteistöihin voi ajaa edelleen. Kääntyminen Otavantieltä Kauppaneuvoksentielle Gyldenintien suuntaan on yhä avoin liikenteelle. Kevyen liikenteen väylät ovat edelleen käytössä kiertäen työmaa-alueen.

Alueet aidataan aluksi väliaikaisesti ja myöhemmin länsimetron oranssilla työmaa-aidalla. Työmaajärjestelyjen takia sekä Gyldenintieltä että Otavantieltä poistuu pysäköintipaikkoja.

Järjestelyt jatkuvat vuoden 2013 loppupuolelle saakka.

Pahoittelemme muutosten aiheuttamaa häiriötä.

Katso tiedote ja kartta reittimuutoksista HSL:n sivuilta.

Lisätietoja

Urakoitsija Kalliorakennus-Yhtiöt Oy, työpäällikkö Meeri Pöllänen, puh. 050 341 1970, meeri.pollanen(at)kalliorakennus.com

Länsimetro Oy toimitusjohtaja Matti Kokkinen, puh. 050 347 1558, matti.kokkinen(at)lansimetro.fi

Viimeinen louhintaurakka allekirjoitettiin – metrotunneleista louhittu yli neljännes

Länsimetron Urheilupuiston louhintaurakka allekirjoitettiin tänään. Urakka sisältää 160 metrin ajotunnelin ja 1,9 kilometrin mittaisen metrotunneliosuuden louhinnat sekä aseman ja pysäköintilaitoksen avolouhinnat. Urakan arvo on noin 13 miljoonaa euroa. Kaikki louhintaurakat on nyt kilpailutettu ja louhinta käynnissä koko metrolinjalla.

– Voimme olla tyytyväisiä louhintaurakoiden kilpailutukseen. Olemme saaneet osaavat ja kokeneet tekijät Suomesta ja myös Suomen ulkopuolelta mukaan, toteaa Länsimetro Oy:n hallituksen puheenjohtaja Olavi Louko.

Metrotunneleista on louhittu jo neljäsosa

Uutta tunnelia syntyy noin kilometri kuukaudessa. Helsingin puolella metrotunneleista on louhittu yli puolet, Espoon puolella lähes 15 prosenttia. Syntynyt louhemurska ajetaan Jätkäsaareen.

– Jätkäsaari on hyvä sijoituspaikka kivimurskeelle. Murskeen jatkokäsittely lähellä louhintaa tiheään asutulla alueella ei olisi ollut mahdollista. Jätkäsaari on lähellä ja sujuvien liikenneyhteyksien päässä, kertoo Länsimetro Oy:n toimitusjohtaja Matti Kokkinen.

Louhintaurakoissa työskentelee tällä hetkellä 385 henkilöä. Louhinnoissa käytettäviä jumboja on työmailla 16. Louhinnat jatkuvat vuoden 2013 loppuun. Länsimetro valmistuu vuoden 2015 lopulla.

Lisätietoja

Länsimetro Oy:n hallituksen puheenjohtaja Olavi Louko, puh. 0500 607754, olavi.louko(at)espoo.fi
Länsimetro, toimitusjohtaja Matti Kokkinen, puh. 050 347 1558, matti.kokkinen(at)lansimetro.fi

Tiistilän kuilun työt alkamassa Matinkylässä

Länsimetron metrotunneliin liittyvän kuilun rakennustyöt ovat alkamassa Matinkylässä osoitteessa Suomenlahdentie 15. Työt alkavat valmistelevilla töillä, kuten puiden kaatamisella alkaen viikolla 51. Alueella tehdään tasauslouhintaa tammi-helmikuussa 2012. Varsinainen kuilulouhinta alkaa aikaisintaan marraskuussa 2012. Kuilu louhitaan alhaalta ylös ja syntyvä louhe kuljetetaan pois huoltotunnelin kautta. Alue tullaan aitaamaan.

Metrotunnelissa on noin 600 metrin välein maan pinnalle ulottuva poistumistie-, savunpoisto-, paineentasaus- ja ilmanvaihtokuilu. Kuilun keskellä sijaitsee palo-osastoitu poistumistieporras. Pystykuiluja on reitin varrella yhteensä 15. Pystykuilut on sijoitettu maan päällä yleisille katu- tai puistoalueille. Kuilurakennukset suunnitellaan sopimaan sijoituspaikkaansa muodoltaan, rakenteeltaan ja julkisivumateriaaliltaan.

Lisätietoja

Arto Korhonen, Graniittirakennus Kallio Oy, 050 430 2352

Nelikkotien kuilun työt alkaneet Matinkylässä

Länsimetron metrotunneliin liittyvän kuilun rakennustyöt ovat alkaneet Matinkylässä osoitteessa Nelikkotie 22. Tällä hetkellä alueella tehdään valmistelevia töitä, kuten puiden kaatoa. Kuilun louhinta alkaa keväällä 2012. Kuilu louhitaan alhaalta ylös ja syntyvä louhe kuljetetaan pois huoltotunnelin kautta. Alue tullaan aitaamaan.

Metrotunnelissa on noin 600 metrin välein maan pinnalle ulottuva poistumistie-, savunpoisto-, paineentasaus- ja ilmanvaihtokuilu. Kuilun keskellä sijaitsee palo-osastoitu poistumistieporras. Pystykuiluja on reitin varrella yhteensä 15. Pystykuilut on sijoitettu maan päällä yleisille katu- tai puistoalueille. Kuilurakennukset suunnitellaan sopimaan sijoituspaikkaansa muodoltaan, rakenteeltaan ja julkisivumateriaaliltaan.

Lisätietoja

Arto Korhonen, Graniittirakennus Kallio Oy, 050 430 2352.

Louhinta alkaa Urheilupuiston metrotyömaalla

Länsimetron maanrakennusurakka etenee Urheilupuiston alueella. Työt ovat edenneet avolouhintavaiheeseen, joka alkaa viikolla 50/2011. Alueen maanrakennustöitä urakoi Peab Infra Oy.

Avolouhinnassa tehtävistä porauksista ja räjäytyksistä aiheutuu melua ja tärinää lähiympäristöön. Porauksia tehdään arkisin klo 7.00-18.00 välisenä aikana ja räjäytyksiä kaksi kertaa työvuorossa klo 9.00-16.00.

Maanrakennusurakassa louhitaan työtunnelin ajotien pohja ja tunnelin suuaukko. Tämä urakan osio valmistuu joulukuun loppuun mennessä.

Lemminkäinen Infra Oy aloittaa tammikuussa 2012 tunnelilouhintaurakan ja myöhemmin asemakaivannon avolouhinnat. Nämä louhinnan vaiheet kestävät vuoden 2013 puoleenväliin asti.

Lisätietoja

Peab Infra Oy:n työpäällikkö Erkki Virtanen, puh. 040 7676 150

Länsimetron jatko on saanut omat nettisivut

Espoon kaupunki on avannut Länsimetron jatkon suunnitelusta kertovat nettisivut osoitteessa www.lansimetronjatke.fi. Sivustolla on ajankohtaista tietoa hankkeesta ja sivujen kautta voi tutustua esim. alustavan yleissuunnitelman suunnitelmaraporttiin.

Asukastilaisuudet koskien Länsimetron jatkoa

Tiistaina 29.11. klo 17.30
Kaitaan koulun auditorio, Iivisniementie 1

Torstaina 1.12. klo 17.30
Soukan koulun tilat (ent. Omnia) Espoonlahden liikuntapuiston kupeessa, Rehtorintie 11

Lisätietoja

rakennuttajapäällikkö Reijo Rossi, puh. (09) 8162 5228