Louhintaurakat kilpailutettu – Urheilupuiston louhinnat Lemminkäinen Infralle

Lemminkäinen Infra on voittanut Länsimetron Urheilupuiston louhintaurakan. Urakka sisältää 160 metrin ajotunnelin ja 1,9 kilometrin mittaisen metrotunneliosuuden louhinnat sekä aseman ja pysäköintilaitoksen avolouhinnat. Urakan arvo on noin 13 miljoonaa euroa.

Aikaisemmin kilpailutettu maanrakennusurakka on jo käynnissä Urheilupuistossa. Metroaseman lisäksi alueelle rakennetaan pysäköintitalo aseman yläpuolelle. Suurta avokaivantoa tehdään alueelle parhaillaan.

Tunnelilouhinnat etenevät

Viidesosa Länsimetron tunneleista on jo louhittu. Uutta tunnelia syntyy nyt noin kilometri kuukaudessa.

– Louhintaurakoiden kilpailutus onnistui hyvin. Urakat olivat sopivan kokoisia ja tarjonta oli loppuun saakka riittävä. Osaavat tekijät Suomesta ja ulkomailta saatiin mukaan. Hintataso on hyvin linjassa kustannusarvion kanssa. Parhaillaan etsimme toimijoita rakennus- ja taloteknisiin töihin, Matti Kokkinen Länsimetrosta kertoo.

Asemien rakennus- ja talotekniset työt toteutetaan pääosin vuosina 2012- 2014. Rakennustyöt käynnistyvät heti louhintojen perään. Kilpailutettavia urakoita ovat mm. rakennusurakat, talotekniset, ratatekniset, nostin- ja siirtolaiteurakat, hissit ja liukuportaat, tieto-, valvonta- ja telejärjestelmät sekä muut metrotekniset järjestelmäurakat ja toimitukset.

Länsimetro valmistuu vuoden 2015 lopulla.

Lisätietoja

Länsimetro, toimitusjohtaja Matti Kokkinen, puh. 050 347 1558, matti.kokkinen(at)lansimetro.fi

Niittykummun aseman ja tunnelien louhintatyöt alkavat

Länsimetron maanrakennustyöt ovat käynnissä Niittykummussa. Työtunnelin, aseman, kahden kuilun ja kahden rinnakkaisen 1,5 km pituisen metrotunnelin louhinnat käynnistyvät 14.11. Työt urakoi YIT Rakennus Oy.

Louhintatyöt alkavat lähialueen rakennusten katselmoinneilla sekä työtunnelin suuaukon louhintatöillä. Syksyn ja talven aikana louhinnat etenevät kohti metroasemaa ja varsinaisia ratatunneleita. Työtunnelin suuaukko louhitaan Merituulentien ja Haukilahdenkadun kaakonpuoleiseen kulmaan. Metroasema louhitaan Haukilahdenkadun ja Niittykadun väliin Merituulentien eteläpuolelle. Haukilahdenkadulle työtunnelin kohdalle asennetaan työnaikainen valo-ohjaus. Tämän työaikaisen liittymän kautta louhetta kuljettavat kuorma-autot ajavat Länsiväylälle ja edelleen Jätkäsaareen.

Töitä tehdään ympäristöviranomaisten asettamien rajoitusten mukaan

Tunneliräjäytyksiä kohteessa voidaan tehdä maanantaista lauantaihin klo 7.00 – 22.00 ja avolouhintaa klo 7.00 – 18.00. Muita louhintaan liittyviä töitä tehdään ja louhetta kuljetetaan ympäri vuorokauden. Kuljetuksissa pyritään välttämään ruuhka-aikoja.

Alustavan arvion mukaan louhinnat päättyvät Niittykummun urakan osalta vuoden 2013 lopulla. Louhintojen etenemistä voi seurata Länsimetron seurantapalvelusta.

Lisätietoja

Länsimetro, toimitusjohtaja Matti Kokkinen, puh. 050 347 1558, matti.kokkinen(at)lansimetro.fi

Niittykummun koulun oppilaiden metroaiheinen taidenäyttely

Länsimetron konttorilla on esillä Niittykummun koulun oppilaiden metroaiheisia taideteoksia. Niittykummun koulun vieressä ns. koulun takametsässä on aloitettu metron huoltotunnelin rakennustyöt. Koulu elää metron hengessä mukana ja on näin ollen saanut inspiraation metroaiheisiin töihin.

Avoinna ma-to klo 9-16, pe klo 9-15

Osoite: Tapiontori 3 A

Tervetuloa tutustumaan näyttelyyn!

Länsimetron ensimmäinen pelastusharjoitus Espoossa Otaniemessä torstaina 10.11.

Helsingin ja Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokset järjestävät pelastusharjoituksen Länsimetron louhintatyömaalla Otaniemessä osoitteessa Tekniikantie 15, torstaina 10.11.2011 klo 12-15. Pelastusharjoituksen tavoitteena on harjoitella pelastamista tunneliolosuhteissa ja samalla testata pelastuslaitosten, Länsimetron ja urakoitsijan keskinäistä yhteistoimintaa. Harjoitus on neljäs Länsimetron työmaalla järjestettävä pelastusharjoitus. Aiemmat harjoitukset on järjestetty Länsimetron työmailla Ruoholahdessa, Lauttasaaressa ja Koivusaaressa.

Harjoituksen osapuolia ovat Otaniemen urakoitsija SRV Rakennus Oy, Helsingin pelastuslaitos sekä Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos. Harjoitus kestää kokonaisuudessaan noin kolme tuntia.

Harjoitus ei keskeytä liikennettä Tekniikantiellä. Tarpeen vaatiessa liikennettä ohjataan paikanpäällä.
Yleisöä pyydetään välttämään turhaa liikkumista harjoituspaikan läheisyydessä.

Lisätietoa harjoituksesta

Palomestari Clas Tallberg, Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos, puh. (09) 8168 4294
Viestintäpäällikkö Satu Linkola, Länsimetro, puh. 046 877 3392

Länsimetron rakentaminen etenee – rakennus- ja talotekniset työt seuraavina hankinnassa

Länsimetron louhintatyöt ovat käynnissä koko metrolinjalla ja viimeinenkin tunneliurakka alkaa vuoden 2012 alusta. Lokakuuhun 2011 mennessä ajotunneleista on louhittu jo lähes 64 prosenttia (3 300 metriä) ja metrotunneleista noin 14 prosenttia (4 900 metriä).

Asemien rakennus- ja talotekniset työt toteutetaan pääosin vuosina 2012- 2014. Näitä rakennus- ja taloteknisiä hankintoja valmistellaan parhaillaan. Tarjouspyynnöt ajoittuvat vuosiin 2011 ja 2012.

Syksystä 2011 ensi kevääseen valmistelun alla on mm. seuraavia hankintoja:
– rakennusurakat
– talotekniset urakat
– ratatekniset urakat ja materiaalitoimitukset
– nostin ja siirtolaiteurakat, hissit, liukuportaat
– tietojärjestelmäurakat
– valvontajärjestelmäurakat
– telejärjestelmäurakat
– muu metrotekniset järjestelmäurakat ja toimitukset

Tietopyynnöt esillä HILMA:ssa

Länsimetro Oy on julkaissut HILMA:ssa (www.hankintailmoitukset.fi) ”Tietopyynnön”, johon ilmoittautumalla urakoitsijoilla ja toimittajilla on mahdollisuus saada tarkempaa informaatiota hankinnoista ja osallistua myös vuorovaikutteiseen keskusteluun.

Lisätietoja lähiajan tulevista hankinnoista
www.lansimetro.fi/fi/ajankohtaista/hankinnat

Lisätietoja hankinnoista yleensä
toimitusjohtaja Matti Kokkinen, puh. 050 347 1558, matti.kokkinen(at)lansimetro.fi

Tapiolan kamerakerhon valokuvanäyttely Metro-konttorilla

Tapiolan Kamerakerhon valokuvanäyttely ”Länsimetron synty” on esillä Länsimetron konttorilla lokakuun ajan. Länsimetron synty on Tapiolan Kamerakerhon järjestämä, kaikille avoin valokuvausprojekti.

Projekti dokumentoi länsimetron myöt tapahtuvan muutoksen sekä rakennustöiden vaikutuksen espoolaisten elämään keräämällä valokuvia länsimetron reitin varrelta rakennustöiden edetessä ja myös ajalta ennen varsinaisten töiden aloittamista.

Kuvausprojektin etenemistä voi seurata Tapiolan Kamerakerhon Flickr-sivulla www.flickr.com/groups/lansimetro/.

Näyttelyn kuvaajat ovat Antti Tassberg, Erik Salo, Pirjo Lambert, Matti Mänttäri ja Jorma Airola

Tapiolan Kamerakerho

www.flickr.com/groups/tapiolankamerakerho/

Länsimetro-lehti on ilmestynyt

Länsimetron syksyn lehdessä kerrrotaan muun muassa mitä työvaiheita tunnelin louhintaan kuluuu ja mitä sen jälkeen tullaan tekemään, kun tunnelit ovat valmiita.

Länsimetron työmaa-aitoja koristavat monin paikoin upeat taideteokset. Näistä taideprojekteista kerromme myös syksyn lehdessä.

Havainnollinen aikataulukartta

Länsimetron työt ovat käynnissä jo koko linjan varrella. Lehden takakannessa on havainnollinen kartta, josta kunkin työmaan aikataulutiedot löytyvät.

Länsimetro-lehti on julkinen tiedote, joka jaetaan kaikkiin tulevan metroreitin varrella oleviin talouksiin ja yrityksiin. Lisäksi lehteä voi noutaa kaupunkien kirjastoista, yhteispalvelupisteistä, Rautatientorin ja Itäkeskuksen metroasemien Info-pisteistä, Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston info- ja näyttelytilasta (Laituri) ja Iso Omenan kauppakeskuksesta. Lehden voi hakea myös metrokonttorilta, joka sijaitsee Tapiolassa, osoitteessa Tapiontori 3A.

Lehdestä löytyy nettiversio, jonka voit ladata tästä.

Länsimetro-lehti ilmestyy kahdesti vuodessa rakentamisen ajan. Lehti toimitetaan suomeksi ja siinä on myös tiivistelmäsivu ruotsiksi ja englanniksi.

Lisätietoa

Viestintäpäällikkö Satu Linkola, puh. 046 877 3392

Pelastusharjoitus Koivusaaressa torstaina 6.10.

Helsingin ja Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokset järjestävät pelastusharjoituksen Länsimetron työmaalla Koivusaaressa osoitteessa Vaskisalmenkuja 1 torstaina 6.10.2011 klo 12.00 – 14.00.

Kuvitteellisessa onnettomuustilanteessa tunnelissa työskentelevän henkilön päälle on louhinnan aikana pudonnut kivi. Pelastusharjoituksen tavoitteena on harjoitella pelastamista tunneliolosuhteissa ja samalla testata pelastuslaitosten, Länsimetron ja urakoitsijan keskinäistä yhteistoimintaa. Harjoitus on kolmas Länsimetron työmaalla järjestettävä pelastusharjoitus.

Harjoituksen osapuolia ovat Koivusaaren urakoitsija Lemminkäinen Infra Oy, Helsingin pelastuslaitos sekä Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos. Harjoitus kestää kokonaisuudessaan noin kaksi tuntia. Yleisöä pyydetään välttämään turhaa liikkumista harjoituspaikan läheisyydessä.

Harjoitus ei vaikuta alueen liikenteeseen.

Lisätietoa harjoituksesta

Aluepalomestari Marko Järvinen, Helsingin pelastuslaitos, puh. 050 541 8459
Viestintäpäällikkö Satu Linkola, Länsimetro, puh. 046 877 3392

Haemme PROJEKTI-INSINÖÖRIÄ

Ohjaat metroasemien suunnittelua sekä koordinoit asemiin liittyvien kiinteistö- ja kunnallisteknisten hankkeiden yhteensovittamista länsimetron kanssa. Vastuullasi on neljä asemaa: Tapiola, Urheilupuisto, Otaniemi ja Keilaniemi. Lisäksi osallistut asemien rakentamisen valvontaan ja ohjaukseen. Työsi on monipuolinen näköalapaikka Suomen suurimman infrahankkeen johdossa. Toimit suoraan toimitusjohtajan alaisuudessa.

Edellytämme sinulta yli 10 vuoden suunnittelu- ja/tai rakennuttamiskokemusta, rakennusalan koulutusta (DI tai insinööri) ja hyviä vuorovaikutus- ja neuvottelutaitoja. Ruotsin ja englannin kielen taito lasketaan eduksi.

Arvostamme oma-aloitteisuutta ja pitkäjänteisyyttä asioiden loppuunsaattamisessa. Tulet hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja toimit vastuullisesti kaikissa tilanteissa.

Lähetä hakemuksesi ja CV:si palkkatoiveineen osoitteeseen rekry@lansimetro.fi . Merkitse viestin aiheeksi ’Projekti-insinööri’.

Lisätietoja

toimitusjohtaja Matti Kokkinen, puh. (09) 8162 5394 ja projekti-insinööri Tero Palmu (09) 8168 3534.

Tilapäisiä pysäköintimuutoksia Lauttasaaressa

Länsimetron rakennustyöt Lauttasaaressa etenevät – väliaikaisia parkkiratkaisuja Tallbergin puistotielle ja Lahnalahden puistoon.

Lauttasaaren aseman sisäänkäyntien rakentaminen on alkamassa. Aseman työmaiden takia yleisiä pysäköintipaikkoja poistuu tilapäisesti käytöstä Otavantien, Kauppaneuvoksentien ja Gyldenintien varrelta. Lisäksi joidenkin asuinkiinteistöjen pihoilta poistuu väliaikaisesti eräitä pysäköintipaikkoja.

Asuinkiinteistöiltä poistuvia paikkoja korvaamaan rakennetaan väliaikainen pysäköintialue Lahnalahden puistoon urheilukentän itäpäätyyn. Alueelle tulee 40 autopaikkaa, joiden käyttö on luvanvaraista. Pysäköintiluvat luovutetaan niille asuinkiinteistöille, joiden pihoilta poistuu paikkoja. Alue tulee kunnallisen pysäköinninvalvonnan piiriin. Tämä väliaikainen puiston pysäköintialue ei ole yleistä pysäköintiä varten.
Yleisten pysäköintipaikkojen vähenemistä korvataan niin, että osalla Tallbergin puistotien pohjoisreunaa sallitaan tilapäisesti kadunvarsipysäköinti. Tällä järjestelyllä saadaan lisää noin 25 yleistä pysäköintipaikkaa. Näiden paikkojen rinnalle rakennetaan uusi tilapäinen jalankulkuväylä.

Tilapäiset pysäköintipaikat pyritään saamaan käyttöön lokakuun alussa.

Lisätietoja

Länsimetro Oy toimitusjohtaja Matti Kokkinen, puh. 050 347 1558