Strabag rakentaa länsimetron metrotunnelin välille Keilaniemi-Urheilupuisto

Strabag Oy voitti länsimetron Keilaniemi-Urheilupuisto tunneliosuuden rakennusurakan. Sopimus allekirjoitettiin tänään. Urakan arvo on 15,5 miljoonaa euroa. Urakkaan kuuluu noin neljän kilometrin pituisen metrotunnelin rakennustekniset työt sekä viiden pystykuilun rakennustyöt maanpäällisine rakennuksineen.

Strabag aloittaa rakentamisen sitä mukaa kun louhintaurakoita saadaan alueella päätökseen. Länsimetron metrotunneleista on louhittu jo 92 prosenttia eli 25,5 kilometriä.

– Louhintatyöt ovat loppusuoralla. Metrotunneleita louhitaan vielä Tapiolassa, Tontunmäessä sekä Niittykummun ja Matinkylän välillä. Tunnelien varustelunurakoista on nyt kolme neljästä kilpailutettuna ja kun louhinnat vuoden lopulla saadaan päätökseen on rakentaminen käynnissä jo lähes koko linjalla, kertoo Länsimetro Oy:n toimitusjohtaja Matti Kokkinen.

Asemien urakoista on kilpailuttamatta enää Koivusaari, Urheilupuisto ja Niittykumpu ja tunnelin varustelusta Urheilupuiston ja Matinkylän välinen osuus. Tämän vuoden loppuun mennessä on kaikilla urakoitsijat töissä kaikilla asemilla ja ratalinjaosuuksilla .

Lisätietoja

Matti Kokkinen, toimitusjohtaja, Länsimetro Oy, puh. 050 347 1558

Länsimetro Oy on Espoon ja Helsingin yhteisesti omistama yhtiö, jonka tehtävänä on länsimetron rakentaminen Ruoholahdesta Matinkylään. Yhtiö perustettiin vuonna 2007. Länsimetron toimipiste sijaitsee Tapiolassa, Espoossa.

Kaapelipalo Keilaniemen metrotyömaalla

Työmaakaivannon ylittävät sähkökaapelit syttyivät palamaan Keilaniemen metroasemalle johtavan jalankulkutunnelin työmaalla myöhään keskiviikkoiltana. Pelastuslaitos sammutti tulipalon, palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja. Työt alueella jatkuvat normaalisti.

Lisätietoja

Tero Palmu, projektipäällikkö Länsimetro Oy, puh. 046 877 3423

Valutöitä Lauttasaaren aseman itäisen sisäänkäynnin kohdalla 11.7. alkaen

Lauttasaaren metroaseman itäisen sisäänkäynnin kohdalla Otavantien ja Kauppaneuvoksentien kulmassa tehdään tunnelin otsapalkin betonivalua. Valutyöt aloitetaan 11.7.2013. Työn aikana alueella on ylimääräistä liikennettä ja betonin pumppaaminen aiheuttaa melua. Työ pyritään tekemään klo 18 mennessä.

Lisätietoja:
Mikko Piirainen, Kalliorakennus-Yhtiöt Oy 044-5515531
Länsimetron palautepuhelin, ma-pe klo 9-15, puh. 050 377 3700

Otaniemen aseman rakennusurakan ja pääsähkönjakelun urakoitsija valittu

Länsimetron Otaniemen aseman, työtunnelin, pääsisäänkäynnin ja Tietotien sisäänkäynnin rakennusurakoitsijaksi on valittu YIT Rakennus Oy. Urakan arvo on 29,4 miljoonaa euroa.

Pääsähkönjakelu-urakan kilpailutuksen voitti Eltel Networks Oy. Urakka sisältää länsimetron keskijännitejakelun jakelumuuntajat ja kojeistot kaapelointeineen. Urakkaan kuuluu lisäksi käyttöönotto, koulutus sekä kunnossapito- ja huoltotyöt takuuaikana. Urakan arvo on 3,9 miljoonaa euroa.

Molemmat urakkasopimukset allekirjoitettiin 26.6.

Länsimetron metrotunneleista on louhittu vähän yli 25 kilometriä. Koko matkan tunnelissa kulkeva metrolinja Ruoholahti-Matinkylä muodostuu kahdesta rinnakkaisesta lähes 14 kilometriä pitkästä tunnelista.

– Metron louhinnoista on jo yli 90 prosenttia tehtynä. Lähes puolet rakennusurakoista on kilpailutettu ja tunnelien ja asemien rakentaminen on alkanut. Tunnelilouhinnat saadaan päätökseen syksyllä, kertoo Länsimetro Oy:n toimitusjohtaja Matti Kokkinen.

Lisätietoja

Matti Kokkinen, toimitusjohtaja, Länsimetro Oy, puh. 050 347 1558

Länsimetro Oy on Espoon ja Helsingin yhteisesti omistama yhtiö, jonka tehtävänä on länsimetron rakentaminen Ruoholahdesta Matinkylään. Yhtiö perustettiin vuonna 2007. Länsimetron toimipiste sijaitsee Tapiolassa, Espoossa.

Ison Omenan laajennushanke käynnistyy – Suomenlahdentie suljetaan osittain 17.6.

Ison Omenan laajennuksen rakentaminen on alkanut Matinkylässä. Rakentamisen alkaessa Suomenlahdentien eteläpuolella oleva työmaa-alue laajenee kauppakeskuksen laajennustöiden myötä. Suomenlahdentie suljetaan Piispansillan ja Markkinakadun välillä 17.6. Liikenne alueella ohjataan uusille reiteille alla olevan kartan mukaisesti.

Hankkeessa rakennetaan kauppakeskus Ison Omenan laajennus, bussiterminaali ja liityntäpysäköintipaikkoja. Ison Omenan laajennusosan kolmanteen kerrokseen sijoittuu Espoon kaupungin palvelutori. Rakennuttajina hankkeessa ovat Citycon, NCC ja Länsimetro.

Nyt alkavat maanrakennustyöt jatkuvat helmikuulle 2014. Tämän jälkeen alkavat talonrakennustyöt, jotka jatkuvat tiiviisti vuoden 2015 loppuun, jolloin metroliikenteen edellyttämät tilat valmistuvat. Koko hanke valmistuu loppukesästä 2016.

Lisätietoa rakennushankkeesta löytyy osoitteesta http://laajennus.isoomena.fi.

Seuraava asukasinfo järjestetään Finnkinossa Isossa Omenassa tiistaina 18.6. kello 17 alkaen.

Klikkaamalla kuvaa näet sen isompikokoisena (pdf-tiedosto).

Lisätietoja

Citycon Finland Oy, kiinteistökehitysjohtaja Risto Seppo
Puh. 045 657 8990, risto.seppo(at)citycon.fi

NCC Property Development Oy, yksikön johtaja Jukka Manninen
Puh. 010 507 5294, jukka.manninen(at)ncc.fi

Länsimetro Oy, toimitusjohtaja Matti Kokkinen
Puh. 050 3471558, matti.kokkinen(at)lansimetro.fi

Asukasinfo Matinkylässä 18.6.

Matinkylän alue kasvaa ja kehittyy merkittävästi lähivuosina. Metroaseman rakennustöiden lisäksi Matinkylässä on juuri alkanut kauppakeskus Ison Omenan laajennusprojekti. Myös lähialueen tieverkkoa kehitetään.

Tervetuloa kuulemaan lisää koko Matinkylän kehittämisestä, käynnissä olevista ja pian alkavista rakennusprojekteista asukasinfoon, joka järjestetään kauppakeskus Ison Omenassa 18.6. klo 17.

Paikalla hankkeesta kertomassa ja asukkaiden kysymyksiin vastaamassa ovat edustajat Isoa Omenaa laajentavasta Cityconista ja NCC:stä sekä Espoon kaupungilta ja Länsimetrosta.

Paikka: elokuvateatteri Finnkino, kauppakeskus Iso Omena, Piispansilta 11

Aika: tiistai 18.6.2013 klo 17.00

Paikkoja on rajoitetusti, tule ajoissa paikalle.

Ison Omenan laajennushankkeen kotisivut http://laajennus.isoomena.fi/home.

Aiemmin ilmotettu Länsimetron kuukausi-info (18.6.) Tapiolan konttorilla on peruttu. Seuraava kuukausi-info jälleen syksyllä. Tiedotamme tilaisuudesta Asukastilaisuus-sivullamme ja Länsiväylässä.

Urakkasopimuksia allekirjoitettu

Länsimetron alumiinivirtakiskojen, palorullaovien, runkoeristysmateriaalien ja LVI-säätölaitteiden urakkasopimukset allekirjoitettiin 5.6. Alumiinivirtakiskoratkaisun toimittaa SPL Powerlines Sverige AB. Kokonaisurakkahinta on 7,3 miljoonaa euroa. Toimitus sisältää metrolinjan virransyötön virtakiskoratkaisun sisältäen alumiinisen teräspäällysteisen virtakiskon kannattimineen, suojakouruineen sekä kaapelointeineen valmiiksi asennettuna.

Palorullaovet toimittaa Mesvac Oy. Urakan arvo on 2,2 miljoonaa euroa. Toimitus sisältää kaikkien asemien sekä metrolinjan noin 50 palorullaovea paikoilleen asennettuna.

Runkomelueristysmateriaalien 1. luokan eli yleisimmän eristysmateriaalin toimittajaksi valittiin Sealed Air Oy. Urakan arvo on 2,2 miljoonaa euroa. Kauppaan kuuluu noin 90 000 neliömetriä eristysmateriaalia, joka asennetaan metroradan alapuolelle ehkäisemään mahdollisen tärinän tai runkomelun siirtymistä kallioon ja sitä kautta lähiympäristöön.

YIT Kiinteistötekniikka Oy voitti noin 1,2 miljoonan euron LVI-säätölaiteurakan. Urakkaan sisältyy asemien ja koko metrolinjan LVI-automatiikkajärjestelmä sisältäen säätö- ja toimilaitteet, valvomotoiminnot ja liitynnän muihin järjestelmiin.

Länsimetron metrotunneleista on louhittu 89 prosenttia eli lähes 25 kilometriä.

– Tunnelilouhinnat päättyvät syksyllä 2013. Rakennusurakat ja tunnelien varustaminen on jo käynnistynyt Ruoholahti-Keilaniemi välillä, kertoo Länsimetro Oy:n toimitusjohtaja Matti Kokkinen.

Lisätietoja

Matti Kokkinen, toimitusjohtaja, Länsimetro Oy, puh. 050 347 1558
Länsimetro Oy on Espoon ja Helsingin yhteisesti omistama yhtiö, jonka tehtävänä on länsimetron rakentaminen Ruoholahdesta Matinkylään. Yhtiö perustettiin vuonna 2007. Länsimetron toimipiste sijaitsee Tapiolassa, Espoossa.

HSL kartoittaa liikkumistottumuksia

HSL:ssä on käynnissä Länsimetron liityntälinjaston suunnittelu. Ennen varsinaista linjastosuunnittelua tarkennetaan lähtötietoja.

HSL selvittää verkossa karttapohjaisella kyselyllä asukkaiden matkustustottumuksia ja toiveita. Kyselyllä kerätään lisätietoa matkoista, joiden lähtö- tai määränpää on Etelä-Espoossa tai Lauttasaaressa. Alueella asuvien ja asioivien matkustustarpeiden kartoituksen lisäksi tavoitteena on saada uusia ideoita linjastosuunnitelman laatimisen tueksi. Vastausaikaa on 16. kesäkuuta asti.

Kysely löytyy HSL:n sivuilta osoitteesta: www.hsl.fi/FI/mikaonhsl/Uutiset/2013/Sivut/Page_20130418031956.aspx

Länsimetron liityntälinjastosuunnitelmaa varten on perustettu myös blogi, jossa voi seurata suunnittelutyön etenemistä, kommentoida tehtyjä ehdotuksia sekä esittää omia näkemyksiään tulevasta linjastosta.

Lisätietoja: www.hsl.fi

Ison Omenan laajennushanke käynnistyy

Citycon ja NCC aloittavat Espoon Matinkylässä sijaitsevan kauppakeskus Ison Omenan kehityshankkeen ensimmäisen vaiheen. Kauppakeskus Iso Omenan laajennushanke toteutetaan tiiviissä yhteistyössä Länsimetro Oy:n ja Espoon kaupungin kanssa. Matinkylästä tulee metron myötä koko Etelä-Espoon vahva liikenteellinen solmukohta, ja metrokeskuksen läpi kulkee päivittäin noin 35 000 matkustajaa. Kauppakeskuksen pysäköintipaikkojen lukumäärä kasvaa noin 3000 paikkaan. Halliin tulee myös 350 liityntäpysäköintipaikkaa.

Nykyisen Ison Omenan uudistus Uudistettu kauppakeskus Iso Omena ja Metrokeskuksen liikenneterminaali avataan samaan aikaan Länsimetron kanssa, loppuvuodesta 2015. Kauppakeskuksen laajennusosa valmistuu kokonaisuudessaan loppukesällä 2016.

”Matinkylän metrokeskuksesta ja kauppakeskus Ison Omenan ympäristöstä on muodostumassa hyvää vauhtia koko alueen kaupunkikeskus. Metrokeskuksen kolmanteen kerrokseen suunnitellaan kaupungin palvelutoria, jonne sijoittuu kirjasto, yhteispalvelupiste sekä sosiaali- ja terveyspalveluja. Myös metrokeskuksen ympäristön tiestö paranee lähivuosina. Piispansillan leventäminen alkaa jo tänä kesänä. Rakentaminen toteutetaan siten, että tarvittavat yhteydet, rakennukset ja palvelut ovat käytössä, kun metron liikennöinti alkaa vuoden 2015 lopulla”, sanoo Espoon teknisen toimen johtaja ja Länsimetro Oy:n hallituksen puheenjohtaja Olavi Louko.

”Länsimetron rakentamisessa Matinkylän asemalla on tärkeä tehtävä. Se on metron läntisin asema. Ison Omenan laajennuksen yhteydessä rakennetaan niin liityntäterminaali kuin liityntäpysäköintipaikat”, toteaa Länsimetro Oy:n toimitusjohtaja Matti Kokkinen.

Lisätietoja

Matti Kokkinen, toimitusjohtaja, Länsimetro Oy, puh. 050 347 1558, matti.kokkinen(at)lansimetro.fi
Länsimetro Oy on Espoon ja Helsingin yhteisesti omistama yhtiö, jonka tehtävänä on länsimetron rakentaminen Ruoholahdesta Matinkylään. Yhtiö perustettiin vuonna 2007. Länsimetron toimipiste sijaitsee Tapiolassa, Espoossa.

Urheilupuiston asemakaivannossa alkaa avolouhinta

Lemminkäinen Infra Oy aloittaa avolouhinnan Urheilupuiston asemakaivannossa viikolla 22.

Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätöksen mukaan avolouhintaan liittyviä räjäytyksiä saa tehdä arkipäivisin ja arkilauantaisin klo 7.00 – 22.00. Avolouhinnan yhteydessä räjäytyksistä ilmoitetaan äänimerkillä.

Poraus- ja rusnaustöitä, kiven rikotusta iskuvasaralla ja muita melua ja tärinää aiheuttavia töitä tehdään arkisin klo 7.00 – 18.00. Edellä mainittuja töitä voidaan tehdä ympäristöluvan salliessa myös arkisin ja arkilauantaisin klo 18.00 – 22.00. Lauantai- ja iltatyöt nopeuttavat töiden etenemistä.

Muita valmistelevia töitä asemakaivannossa tehdään 24/7.

Koulujen päättäjäispäivänä 1.6. ei tehdä meluavia töitä.

Louhinta- ja lujitustyöt asemakaivannossa kestävät vuoden 2013 loppuun.

Lisätietoja

24-h päivystävä puhelin, tunnelilouhinta-asiat, Markku Okkonen, puh. 0400 946 410
Länsimetron palautepuhelin, ma-pe klo 9-15, puh. 050 377 3700