EIP rahoittaa länsimetron kakkosvaihetta

Euroopan investointipankki (EIP) on ilmoittanut tuestaan Länsimetron rakennushankkeen kakkosvaiheelle Espoossa. Pankin pääjohtaja Werner Hoyer allekirjoitti puitesopimuksen ensimmäisestä 100 miljoonan euron rahoituserästä virallisella vierailullaan Suomeen.

“Tällaiset hankkeet osoittavat, että EIP:n toiminnan hyödyt näkyvät konkreettisesti”, sanoi pääjohtaja Werner Hoyer. “EU:n pankkina toimintamme tavoite on parantaa ihmisten elämänlaatua, ja kaupunkien julkisen liikenteen kehittäminen sopii siihen oikein hyvin. Entistä nopeammat ja mukavammat liikenneyhteydet helpottavat päivittäistä elämää enemmän kuin kansalaiset aina tulevat edes ajatelleeksi.”

“Länsimetron laajennus Espoossa on investointi paitsi joukkoliikenteeseen, myös koko verkostomaiseen Etelä-Suomen työssäkäyntialueeseen. Länsimetro on kasvu- ja kehityskäytävä, joka parantaa yhteyksiä kaupungin eteläiseen osaan ja liittää koko alueen laajempaan Helsingin metropoliin”, korosti Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä.

100 miljoonan euron lainaerä on osa kaikkiaan 450 miljoonan euron rahoituskokonaisuutta, jonka jäljellä olevasta osuudesta tehdään sopimus vuoden 2017 aikana. Länsimetron toisen vaiheen rahoitus täydentää vuonna 2011 myönnettyä 450 miljoonan euron lainaa metron ykkösvaiheeseen.

 

Iivisniemenkallion sisäänkäynnin maanpäälliset työt alkavat

SRV Infra on aloittanut Iivisniemenkallion sisäänkäynnin maanpäälliset työt viikolla 35. Työt alkavat liikenteen uudelleenjärjestelyillä sekä puunkaadolla työmaa-alueelta. Työmaalla tehdään tasauslouhintaa ennen alueen pysyvämpää aitaamista. Samalla tehdään maanpoistoa. Varsinainen sisäänkäynnin kuilu louhitaan alhaalta tunnelista. Avolouhinnasta varoitetaan äänimerkein. Työt alueella kestävät arviolta kevääseen 2017.

Kaikkien maanpäällisten työvaiheiden työajat ovat ma-pe klo 7-18.
Pahoittelemme työstä aiheutuvaa häiriötä.

Lisätietoja:
Kuilujen vastaava työnjohtaja, Jouni Uusipuro, SRV Infra Oy, puh. 0440 330 658
Työmaan päivystävä puhelin, SRV Infra Oy, puh. 040 183 0090
Länsimetron palautepuhelin, ma-pe klo 9-15, puh. 050 377 3700

Ratakuorma-auto törmäsi pysäköityyn koeajojunaan Koivusaaren asemalla

Länsimetron työmaalle työmaatarvikkeita tuonut ratakuorma-auto (kiskoilla ajava kuorma-auto) törmäsi torstaina aamuyöllä noin klo 00.30 Koivusaaren aseman pohjoisraiteella pysäköitynä olleeseen metrojunaan.

Onnettomuudessa ei aiheutunut henkilövahinkoja. Rata-auto ja pysäköitynä ollut M300-metrojuna vaurioituivat lievästi.

Metrojunilla tehdään alueella länsimetron käyttöönottoon liittyviä koeajoja, mutta tapahtuma-aikaan koeajot olivat päättyneet ja koeajoalue luovutettu työmaaksi. Koeajojen päätyttyä radalla kuljetetaan rakennustarvikkeita. Työmaan kuljetuksilla on yhteisesti sovitut pelisäännöt. Onnettomuuden syy selvitetään.

– HKL selvittää tapahtumaan johtaneita syitä yhdessä Länsimetro Oy:n kanssa. HKL hoitaa länsimetron työmaan tavarakuljetuksia, ja on ensiarvoisen tärkeää varmistaa turvallisuus työmaaolosuhteissa, sanoo HKL:n toimitusjohtaja Ville Lehmuskoski.

– Onnettomuus ei vaikuta länsimetron rakennustöihin. Työturvallisuus on tärkeä, joten onnettomuus on tutkittava tarkoin ja varmistettava, että vastaavaa ei pääse toistumaan, toteaa Länsimetro Oy:n toimitusjohtaja Matti Kokkinen.

Lisätiedot:
Länsimetro Oy, toimitusjohtaja Matti Kokkinen, p. 050 3471558
HKL, toimitusjohtaja Ville Lehmuskoski, p. 040 5206710

Länsimetron liikenteen alkamisen ajankohta täsmentyy lokakuussa

Länsimetron rakentaminen etenee. Jokaisen aseman välittömässä läheisyydessä Koivusaarta lukuun ottamatta on käynnissä myös muiden toimijoiden rakennushankkeita, jotka jatkuvat vielä metroliikenteen käynnistymisen jälkeen.

Järjestelmien testaukset ja toimintakokeet ovat käynnissä. Viimeinen vaihe on yhteiskoekäyttö. Yhteiskoekäytössä varmistetaan metron turvallisuus ja kaikkien eri järjestelmien toimiminen yhdessä. Aseman lisäksi yhteiskoekäytössä testataan viereisten asemien ja ratalinjan toimintaa kokonaisuutena. Järjestelmien toiminta tarkistetaan useissa erilaisissa kuvitteellisissa poikkeustilanteissa. Erityisesti varmistetaan järjestelmien palautuvuus poikkeustilanteesta takaisin normaalitoimintaan. Testaus kestää useita päiviä. Yhteiskoekäyttöön osallistuvat eri järjestelmien toimittajat, urakoitsijat sekä tarvittaessa myös pelastusviranomaiset. Tilannetta valvotaan paikan päällä sekä Herttoniemen metrovalvomossa, joka valvoo metron toimintaa ja liikennettä.

Liikenteen alkamisen ajankohta täsmentyy lokakuussa, kun testauksista on riittävästi kokemusta

Espoon ja Helsingin pelastuslaitokset hyväksyvät testien perusteella turvallisuusjärjestelmien toimivuuden, minkä jälkeen kaupunkien rakennusvalvontaviranomaiset voivat hyväksyä asemien ja ratatunnelien käyttöönoton. HKL tarkistaa, että metroliikenteen ratatekniset turvalaitejärjestelmät opastimineen ja ilmaisimineen ovat kunnossa. Tämän hetken arvio on, että edellytykset matkustajaliikenteen alkamiselle saavutetaan viimeistään tammikuussa 2017.

HSL päättää matkustajaliikenteen aloittamisesta ja milloin siirrytään liityntäbussijärjestelmään.

Länsimetron rakentaminen kuvina 

Opettajantien kuilutyömaan louhinta alkaa viikolla 33

Opettajantien kuilun rakentaminen jatkuu kuilun varsinaisilla louhintatöillä.
Kuilutyömaa-alue on kesän aikana aidattu ja alueella on tehty maanpäällisiä töitä,
mm. tasauslouhintaa. Viikolla 33 aloitetaan kuilulouhinta. Louhintaräjäytyksistä
ilmoitetaan äänimerkillä. Räjäytyksiä tehdään päivittäin klo 07.00 – 18.00
välisenä aikana. Louhinta päättyy viikolla 34.

Syntynyt louhe kuljetetaan pois klo 16 jälkeen. Kuljettajia on kehoitettu erityiseen
varovaisuuteen ja käyttämään hyvin alhaisia nopeuksia.

Pahoittelemme työstä aiheutuvaa häiriötä.

Lisätietoja:
Työmaan päivystävä puhelin, Destia Oy, puh. 040 637 5377
Projektijohtaja Esa Juhantila Destia Oy, puh. 0400 539 302
Länsimetron palautepuhelin, ma-pe klo 9-15, puh. 050 377 3700

Finnoon aseman maanpäälliset työt alkamassa

Lemminkäinen Infra on aloittamassa Finnoon aseman maanpäälliset työt. Alueen kolme työmaa-aluetta aidataan ja tehdään tarvittavat liikennejärjestelyt.

Meritien sisäänkäynnillä HSY:n varikkorakennus puretaan ja alueella tehdään myös johtosiirtotöitä. Itäpään tekniikkakuilulla kuilutyöt alkavat porapaalutustöillä, jonka jälkeen paalutus jatkuu Finnoonsillan sisäänkäynnillä.

Pahoittelemme työstä aiheutuvaa häiriötä.

Lisätietoja:
Työmaan päivystävä puhelin, Lemminkäinen Infra Oy, 050 421 3344
Työmaapäällikkö, Harri Vehola, 040 750 8564
Länsimetron palautepuhelin, ma-pe klo 9-15, 050 377 3700

Soukan aseman ja ratatunnelien louheen murskaus

Skanska Infra aloittaa Soukan aseman ja ratatunnelin louhinnasta syntyvän kiviaineksen murskaamisen. Murskaaminen tapahtuu tunnelissa maan alle louhituissa tiloissa ja alkaa elokuun ensimmäisellä viikolla.

Murskausta jatketaan 31.12.2016 asti. Maanalaista murskausta tehdään ma-pe klo 7-21 välisenä aikana.

Pahoittelemme työstä aiheutuvaa häiriötä.

Lisätietoja:

Työmaan päivystävä puhelin Skanska Infra Oy, puh. 050 560 9092
Työnjohtaja Skanska Infra Oy, Lauri Harri, lauri.harri(at)skanska.fi

Länsimetron palautepuhelin, ma-pe klo 9-15, puh. 050 377 3700

Finnoon aseman ja ratatunnelien louheen murskaus maan alla

Lemminkäinen Infra aloittaa Finnoon aseman ja ratatunnelin louhinnasta syntyvän kiviaineksen murskaamisen. Murskaaminen tapahtuu tunnelissa maan alle louhituissa tiloissa ja alkaa elokuun ensimmäisellä viikolla.

Syntynyt murske välivarastoidaan Finnoonsillan ja työmaa-alueen välissä olevalla tieosuudelle.

Murskausta jatketaan louhintojen päättymiseen saakka tammikuulle 2018.

Ympäristökeskuksen määrittämät työajat murskaamiselle ja murskeen poisajolle ovat:

  • Ma-pe klo 07-22
  • La klo 07-18

Pahoittelemme työstä aiheutuvaa häiriötä.

Lisätietoja:

Työmaan päivystävä puhelin Lemminkäinen Infra Oy, puh: 0400 753 317

Työmaapäällikkö Harri Vehola, puh: 040 750 8564

Länsimetron palautepuhelin, ma-pe klo 9-15 , puh: 050 377 3700

Opettajantien kuilutyömaan tasauslouhinta alkaa viikolla 29

Opettajantien kuilun rakentaminen on alkanut puunkaadolla, pintamaiden poistolla ja maansiirtotöillä työmaa-alueelta.  Kuilutyömaa-alue on aidattu ja alueella tehdään maanpäällisiä töitä päivittäin. Viikolla 29 aloitetaan työmaa-alueen tasauslouhinta. Työtä jatketaan betonitöillä ja luiskien betonoinneilla. Työmaa tullaan aitaamaan lopullisella aidalla luiskien betonointitöiden jälkeen.

Louhintaräjäytyksistä ilmoitetaan äänimerkillä. Räjäytyksiä tehdään päivittäin klo 07.00 – 18.00 välisenä aikana.

Pahoittelemme työstä aiheutuvaa häiriötä.

Lisätietoja:

Työmaan päivystävä puhelin, Destia Oy, puh. 040 637 5377

Projektijohtaja Esa Juhantila Destia Oy, puh. 0400 539 302

Länsimetron palautepuhelin, ma-pe klo 9-15, puh. 050 377 3700

Maininkitien kuilun rakentaminen alkanut

Maininkitien kuilun rakentaminen on alkanut puun kaadolla ja pintamaiden poistolla työmaa-alueelta. Viikolla 27 kuilutyömaa-alue on aidattu ja alueella tehdään maanpäällisiä töitä. Viikolla 28 aloitetaan tuentatyöt, jossa tulevan kuilun kohta pontitetaan eli maakaivanto tuetaan teräksisellä kaivantotuella. Tämän jälkeen maaperän tiivistys- ja vahvistustyöt jatkuvat elokuulle. Avolouhintojen aloittamista tiedotetaan myöhemmin.

Työmaa-alueen perustamisen takia parkkipaikalta on poistunut käytöstä muutama parkkiruutu.

Pahoittelemme työstä aiheutuvaa häiriötä.

Kuilutyömaan sijainti löytyy www-sivuilta olevasta seurantapalvelun kartasta, josta voi seurata myös louhintojen etenemistä.

Länsimetro Seurantapalvelu

Lisätietoja:

Työmaan päivystävä puhelin, Destia Oy, puh. 040 637 5377

Projektijohtaja Esa Juhantila, puh. 0400 539 302

Länsimetron palautepuhelin, ma-pe klo 9-15, puh. 050 377 3700