Tapiolan kamerakerhon valokuvanäyttely Metro-konttorilla

Tapiolan Kamerakerhon valokuvanäyttely ”Länsimetron synty” on esillä Länsimetron konttorilla lokakuun ajan. Länsimetron synty on Tapiolan Kamerakerhon järjestämä, kaikille avoin valokuvausprojekti.

Projekti dokumentoi länsimetron myöt tapahtuvan muutoksen sekä rakennustöiden vaikutuksen espoolaisten elämään keräämällä valokuvia länsimetron reitin varrelta rakennustöiden edetessä ja myös ajalta ennen varsinaisten töiden aloittamista.

Kuvausprojektin etenemistä voi seurata Tapiolan Kamerakerhon Flickr-sivulla www.flickr.com/groups/lansimetro/.

Näyttelyn kuvaajat ovat Antti Tassberg, Erik Salo, Pirjo Lambert, Matti Mänttäri ja Jorma Airola

Tapiolan Kamerakerho

www.flickr.com/groups/tapiolankamerakerho/

Länsimetro-lehti on ilmestynyt

Länsimetron syksyn lehdessä kerrrotaan muun muassa mitä työvaiheita tunnelin louhintaan kuluuu ja mitä sen jälkeen tullaan tekemään, kun tunnelit ovat valmiita.

Länsimetron työmaa-aitoja koristavat monin paikoin upeat taideteokset. Näistä taideprojekteista kerromme myös syksyn lehdessä.

Havainnollinen aikataulukartta

Länsimetron työt ovat käynnissä jo koko linjan varrella. Lehden takakannessa on havainnollinen kartta, josta kunkin työmaan aikataulutiedot löytyvät.

Länsimetro-lehti on julkinen tiedote, joka jaetaan kaikkiin tulevan metroreitin varrella oleviin talouksiin ja yrityksiin. Lisäksi lehteä voi noutaa kaupunkien kirjastoista, yhteispalvelupisteistä, Rautatientorin ja Itäkeskuksen metroasemien Info-pisteistä, Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston info- ja näyttelytilasta (Laituri) ja Iso Omenan kauppakeskuksesta. Lehden voi hakea myös metrokonttorilta, joka sijaitsee Tapiolassa, osoitteessa Tapiontori 3A.

Lehdestä löytyy nettiversio, jonka voit ladata tästä.

Länsimetro-lehti ilmestyy kahdesti vuodessa rakentamisen ajan. Lehti toimitetaan suomeksi ja siinä on myös tiivistelmäsivu ruotsiksi ja englanniksi.

Lisätietoa

Viestintäpäällikkö Satu Linkola, puh. 046 877 3392

Pelastusharjoitus Koivusaaressa torstaina 6.10.

Helsingin ja Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokset järjestävät pelastusharjoituksen Länsimetron työmaalla Koivusaaressa osoitteessa Vaskisalmenkuja 1 torstaina 6.10.2011 klo 12.00 – 14.00.

Kuvitteellisessa onnettomuustilanteessa tunnelissa työskentelevän henkilön päälle on louhinnan aikana pudonnut kivi. Pelastusharjoituksen tavoitteena on harjoitella pelastamista tunneliolosuhteissa ja samalla testata pelastuslaitosten, Länsimetron ja urakoitsijan keskinäistä yhteistoimintaa. Harjoitus on kolmas Länsimetron työmaalla järjestettävä pelastusharjoitus.

Harjoituksen osapuolia ovat Koivusaaren urakoitsija Lemminkäinen Infra Oy, Helsingin pelastuslaitos sekä Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos. Harjoitus kestää kokonaisuudessaan noin kaksi tuntia. Yleisöä pyydetään välttämään turhaa liikkumista harjoituspaikan läheisyydessä.

Harjoitus ei vaikuta alueen liikenteeseen.

Lisätietoa harjoituksesta

Aluepalomestari Marko Järvinen, Helsingin pelastuslaitos, puh. 050 541 8459
Viestintäpäällikkö Satu Linkola, Länsimetro, puh. 046 877 3392

Haemme PROJEKTI-INSINÖÖRIÄ

Ohjaat metroasemien suunnittelua sekä koordinoit asemiin liittyvien kiinteistö- ja kunnallisteknisten hankkeiden yhteensovittamista länsimetron kanssa. Vastuullasi on neljä asemaa: Tapiola, Urheilupuisto, Otaniemi ja Keilaniemi. Lisäksi osallistut asemien rakentamisen valvontaan ja ohjaukseen. Työsi on monipuolinen näköalapaikka Suomen suurimman infrahankkeen johdossa. Toimit suoraan toimitusjohtajan alaisuudessa.

Edellytämme sinulta yli 10 vuoden suunnittelu- ja/tai rakennuttamiskokemusta, rakennusalan koulutusta (DI tai insinööri) ja hyviä vuorovaikutus- ja neuvottelutaitoja. Ruotsin ja englannin kielen taito lasketaan eduksi.

Arvostamme oma-aloitteisuutta ja pitkäjänteisyyttä asioiden loppuunsaattamisessa. Tulet hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja toimit vastuullisesti kaikissa tilanteissa.

Lähetä hakemuksesi ja CV:si palkkatoiveineen osoitteeseen rekry@lansimetro.fi . Merkitse viestin aiheeksi ’Projekti-insinööri’.

Lisätietoja

toimitusjohtaja Matti Kokkinen, puh. (09) 8162 5394 ja projekti-insinööri Tero Palmu (09) 8168 3534.

Tilapäisiä pysäköintimuutoksia Lauttasaaressa

Länsimetron rakennustyöt Lauttasaaressa etenevät – väliaikaisia parkkiratkaisuja Tallbergin puistotielle ja Lahnalahden puistoon.

Lauttasaaren aseman sisäänkäyntien rakentaminen on alkamassa. Aseman työmaiden takia yleisiä pysäköintipaikkoja poistuu tilapäisesti käytöstä Otavantien, Kauppaneuvoksentien ja Gyldenintien varrelta. Lisäksi joidenkin asuinkiinteistöjen pihoilta poistuu väliaikaisesti eräitä pysäköintipaikkoja.

Asuinkiinteistöiltä poistuvia paikkoja korvaamaan rakennetaan väliaikainen pysäköintialue Lahnalahden puistoon urheilukentän itäpäätyyn. Alueelle tulee 40 autopaikkaa, joiden käyttö on luvanvaraista. Pysäköintiluvat luovutetaan niille asuinkiinteistöille, joiden pihoilta poistuu paikkoja. Alue tulee kunnallisen pysäköinninvalvonnan piiriin. Tämä väliaikainen puiston pysäköintialue ei ole yleistä pysäköintiä varten.
Yleisten pysäköintipaikkojen vähenemistä korvataan niin, että osalla Tallbergin puistotien pohjoisreunaa sallitaan tilapäisesti kadunvarsipysäköinti. Tällä järjestelyllä saadaan lisää noin 25 yleistä pysäköintipaikkaa. Näiden paikkojen rinnalle rakennetaan uusi tilapäinen jalankulkuväylä.

Tilapäiset pysäköintipaikat pyritään saamaan käyttöön lokakuun alussa.

Lisätietoja

Länsimetro Oy toimitusjohtaja Matti Kokkinen, puh. 050 347 1558

Skanska ja Länsimetro allekirjoittivat Tapiolan louhintaurakan

 

Skanska Infra Oy ja Länsimetro Oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen Tapiolan aseman, metro- ja yhdystunnelien ja yhden kuilun louhintaurakasta. Urakan arvo on noin 22 miljoonaa euroa.

Tapiolan aseman lisäksi urakkaan sisältyy Tapiolan kääntöraide. Urakassa louhitaan kaksi noin 1,3 kilometrin pituista metrotunnelia sekä lisäksi kääntöraiteen tunnelia noin 400 m. Sen louhintamäärä on noin 250 000 kuutiota.

Parhaillaan Skanska louhii Tapiolan eteläistä työtunnelia.

Lisätietoja

Länsimetro Oy toimitusjohtaja Matti Kokkinen, puh. 050 347 1558

Niittykummun urakan sopimus allekirjoitettiin

Niittykummun louhintaurakan voitti YIT Rakennus Oy. Sopimus allekirjoitettiin metrokonttorilla 23.9. Urakkaan kuuluu aseman, ajotunnelin, metro- ja yhdystunnelien ja kahden kuilun louhinta. Urakassa louhitaan kaksi noin 1,5 kilometriä pitkää metrotunnelia. Urakan arvo on 21,6 miljoonaa euroa.

Niittykummussa on tällä hetkellä varaus tulevaa metroasemaa varten. Alueen kehittämiseen tähtäävä asemakaavatyö on käynnissä. Nyt päätetyssä urakassa varaudutaan alueen tulevaan kehitykseen ja tavoitteena on, että Niittykummun asema saadaan liikenteelle samassa aikataulussa muiden asemien kanssa, Matti Kokkinen toteaa.

Rakennustöiden vaiheista kerrotaan Niittykummun ja Tontunmäen asukkaille asukasinfossa Niittykummun koulun liikuntasalissa, Niittyportti 3, maanantaina 26.9. klo 18.00.

Länsimetron louhintaurakoista on sovittu 92 prosenttia ja ratatunneleista on louhittu jo 14 prosenttia. Tunnelilouhinnat valmistuvat vuonna 2013. Ensimmäiset asemaurakat käynnistyvät jo vuoden 2012 puolella. Tämän jälkeen on vuorossa rataurakka ja automaattimetron asennus ja testaus. Länsimetro valmistuu vuoden 2015 lopulla.

Niittykummun louhintaurakan sopimuksen allekirjoittivat Ari Bergström ja Jouni Forsman YIT Rakennus Oy:stä, Espoon teknisen toimen johtaja Olavi Louko sekä Matti Kokkinen Länsimetro Oy:stä.

Lisätietoja

Länsimetro Oy toimitusjohtaja Matti Kokkinen, puh. 050 347 1558

YIT Rakennus voitti toisen Turvallisin metrotyömaa -kilpailun

Länsimetron Turvallisin työmaa -kilpailun on voittanut YIT Rakennus Oy:n Matinkylän ajotunneliurakka. Tarkasteluajanjaksolla tammikuun alusta kesäkuuhun YIT Rakennuksen Matinkylän työmaalla ei tapahtunut yhtään tapaturmaa tai onnettomuutta. Kilpailu järjestetään puolivuosittain ja siihen osallistuu länsimetron kaikki käynnissä olevat urakat.

Kilpailuajalla 1.1. – 30.6.2011 kisaan osallistuivat YIT Rakennus Oy:n ajotunneliurakat Matinkylässä ja Otaniemessä, TYL Metron ajotunnelit Lauttasaaressa, Myllykalliossa ja Koivusaaressa, Kalliorakennus Yhtiöt Oy:n ajotunneliurakka Keilaniemessä ja Karhusaaressa sekä ratatunneli ja asema Lauttasaaressa, Lemminkäinen Infra Oy:n ratatunneliurakka Ruoholahdessa sekä Yleinen Pohjarakennus Oy:n johto- ja putkisiirtourakka Keilaniemessä.

– Pidämme sovitusta kiinni kaikilla työmailla, myös turvallisuusasioissa, tiivistää YIT Rakennus Oy:n vastaava mestari Eino Lehtola vastaanottaessaan palkinnon.

Länsimetro-hankkeen työmaaturvallisuuskilpailussa kilpailukaudella käynnissä olleita louhintaurakoita arvioitiin onnettomuustaajuuden, MVR-mittauksen1 ja poistovesien ympäristöystävällisen hallinnan perusteella. Urakkakohtainen tapaturmataajuus painoi kilpailukauden arvostelussa 60 prosenttia, MVR-mittaustulokset 30 prosenttia ja poistovesien hallinta 10 prosenttia.

Länsimetro-hankkeen onnettomuustaajuuteen luetaan mukaan sekä työmaalla työskenteleville tapahtuneet tapaturmat että työmaan toiminnoista kolmansille osapuolille aiheutuneet henkilövahingot. Voittajatyömaalla ei tapahtunut kilpailukaudella tapaturmia.

YIT Rakennus Oy:n edustaja sai haltuunsa Länsimetro-hankkeen Turvallisin metrotyömaa -kiertopalkinnon, joka on kullattu ratakisko.

Kolmas kilpailukausi meneillään

Turvallisin metrotyömaa -kilpailut jatkuvat puolivuosittain. Hankkeen kolmas Turvallisin metrotyömaa -kilpailu on parhaillaan käynnissä ja se päättyy 31.12.2011. Ensimmäisen kilpailun voitti suomalaisen Destian ja tsekkiläisen Metrostav a.s. muodostama työyhteenliittymä METRO.

– Haluamme kilpailun avulla korostaa turvallisen ja huolellisen rakentamisen periaatteita, summaa Länsimetron toimitusjohtaja Matti Kokkinen.

Kilpailun juryssa ovat mukana Marjo Vuola Uudenmaan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta, työsuojeluinsinööri Jukka Hietavirta Etelä-Suomen aluehallintovirastosta, Länsimetro Oy:n toimitusjohtaja Matti Kokkinen, viestintäpäällikkö Satu Linkola ja vuorovaikutusinsinööri Reijo Jokela, sekä hankkeen turvallisuuskoordinaattorit Ulla Valtonen (suunnittelu), Aku Kallio (rakentamisen valmistelu ja hankinnat) sekä Jorma Teelahti (rakentaminen) Sweco Oy:stä.

Syyskuuhun mennessä Länsimetron ratatunneleita on louhittu jo 3 500 metriä ja työtunneleista yli puolet eli noin 3 000 metriä. 1 MVR-mittaus on havainnointiin perustuva menetelmä maa- ja vesirakennustyömaan turvallisuustason mittaamiseksi. Viikoittaisilla havainnointikierroksilla kerätään havaintoja mm. työmaan järjestykseen ja varastointiin sekä liikennejärjestelyihin liittyen sekä suojausten ja varoalueiden asianmukaiseen kuntoon ja määrään.

Lisätietoa

Länsimetro Oy toimitusjohtaja Matti Kokkinen, puh. 050 347 1558
YIT Rakennus Oy vastaava mestari Eino Lehtola, puh. 0400 243 818

Aalto-yliopiston Taideteollisen korkeakoulun Spice-näyttely 9.-22.9.

Mitä jos metroasema kertoisi tarinaa sitä ympäröivästä alueesta?

Spice-projekti on kahden vuoden ajan tarkastellut kuinka tarinallisia menetelmiä voidaan soveltaa elämystellisten julkisten tilojen suunnittelussa. Tarinankerrontaa on sovellettu eri tavoin metroasemien, urbaanin kulkemisen uudelleen ajattelussa. Projektin aikana on ideoitu erilaisia konsepteja tuleville Otaniemen ja Niittykummun metroasemille ja asema-alueille sekä luotu uudenlaista tutkimusyhteistyötä käyttäjäkeskeisen suunnittelun, lavastuksen, käsikirjoituksen sekä sosiologian välille. Mitä jos..? -näyttely esittelee projektin tuotoksia artikkeleista ja menetelmistä aina kuvakollaaseihin ja pienoismalleihin asti.

Näyttely avoinna Länsimetron konttorilla 9.-22.9.2011 ma-to klo 9-16 ja pe klo 9-15.

Tervetuloa!

Projektista lisätietoa: http://designresearch.fi/spice/about/

Näyttelyn toteuttaja
Aalto-yliopisto
Taideteollinen korkeakoulu

Yhteistyössä
Tekes, Tila-ohjelma
Cembrit Oy
Etteplan Oyj
Kone Oyj
Sito Oy
Länsimetro Oy

Lisätietoja

Kirsikka Vaajakallio, kirsikka.vaajakallio(at)aalto.fi

Lauttasaaressa harjoiteltiin pelastautumista tunnelista

Helsingin ja Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokset järjestivät pelastusharjoituksen Länsimetron työmaalla Lauttasaaren Myllykalliossa maanantaina 5.9.2011. Pelastuslaitosten tavoitteena oli harjoitella erityisesti viestiliikenteen toimivuutta sekä testata pelastuslaitosten, Länsimetron ja urakoitsijan keskinäistä yhteistoimintaa. Harjoitus oli toinen Länsimetron työmaalla järjestettävä pelastusharjoitus.

Kuvitteellisessa onnettomuustilanteessa testataan, miten viestiliikenne toimii onnettomuustilanteessa ja miten pelastustyöt etenevät Länsimetron maanalaisissa ratatunneleissa. Harjoituksen osapuolia tässä harjoituksessa olivat urakoitsija Kalliorakennus-Yhtiöt Oy, Helsingin pelastuslaitos sekä Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos.

Lisätietoa harjoituksesta

Aluepalomestari Marko Järvinen, Helsingin pelastuslaitos, puh. 050 541 8459
Viestintäpäällikkö Satu Linkola, Länsimetro, puh. 046 877 3392