Länsimetron Turvallisin työmaa -kilpailun on voittanut Strabag Oy:n ratalinjaurakka Keilaniemi-Urheilupuisto. Tarkasteluajanjakso kesti viime vuoden heinäkuun alusta joulukuun loppuun. Kilpailu järjestetään puolivuosittain ja siihen osallistuu kaikki käynnissä olevat urakat.
Länsimetro-hankkeen työmaaturvallisuuskilpailussa kilpailukaudella käynnissä olleita urakoita arvioitiin onnettomuustaajuuden ja MVR-mittauksen perusteella (MVR, maa- ja vesirakennustyömaiden turvallisuustason arviointi ja kehittäminen). Urakkakohtaiset MVR-mittaustulokset painoivat kilpailukauden arvostelussa 80 prosenttia ja tapaturmataajuus 20 prosenttia.
Kilpailukauden painotus oli MVR-mittauksissa. Urakoitsija tekee viikoittain MVR-mittauskierroksen, jossa havainnoidaan työmaan sen hetkinen tilanne ja turvallisuustaso. Viikkotarkastukset tuovat esille työmaan mahdolliset turvallisuuspuutteet, mutta samalla antaa tunnustusta kunnossa olevista asioista.
Työmaalle luovutettiin Länsimetro-hankkeen Turvallisin työmaa -kiertopalkinto, joka on pätkä kullattua ratakiskoa.
Projektipäällikkö Timo Salmensaari Strabag Oy:stä vastaanottaa kunniakirjan ja kullatun kiskon Länsimetron Oy:n toimitusjohtajalta Matti Kokkiselta.
Lisätietoja
Länsimetro Oy, toimitusjohtaja Matti Kokkinen, puh. 050 347 1558, matti.kokkinen(at)lansimetro.fi