Kuilutyöt alkamassa Lauttasaaressa Pohjoiskaari 16 kohdalla

Länsimetron metrotunneliin liittyvän kuilun rakennustyöt ovat alkamassa Lauttasaaressa osoitteessa Pohjoiskaari 16. Pohjoiskaaren kohdalle tulee länsimetron poistumistie-, savunpoisto-, paineentasaus- ja ilmanvaihtokuilu. Työt alkavat syyskuun aikana valmistelevilla töillä. Kuilun louhinta tapahtuu marras-joulukuussa. Kaivanto tuetaan pontittamalla ja vahvistetaan nk. suihkuinjektoinnilla. Nämä työvaiheet näkyvät hyvin myös maanpäällä. Maanpäältä tehtäviä työvaiheita ovat myös maankaivu ja -kuljetus sekä louhintareikien poraus.

Räjäytykset tullaan tekemään alhaalta tunnelista ja syntyvä louhe kuljetetaan pois Lauttasaarentiellä olevan työtunnelin kautta. Louhe kuljetetaan Jätkäsaareen. Kuilutyömaan työt jatkuvat kevään 2013 loppupuolelle. Alue aidataan.

Lauttasaaressa Myllykallion kuilun louhinta on tehty, lujitustyöt jatkuvat. Lisäksi aseman sisäänkäynnin läheisyydessä on aloitettu kahden paineentasauskuilun rakentaminen. Näiden kuilujen louhinta ajoittuu syys-marraskuulle.

Metrotunnelissa on noin 600 metrin välein maan pinnalle ulottuva poistumistie-, savunpoisto-, paineentasaus- ja ilmanvaihtokuilu. Kuilun keskellä sijaitsee palo-osastoitu poistumistieporras. Pystykuiluja on reitin varrella yhteensä 15. Pystykuilut on sijoitettu maan päällä yleisille katu- tai puistoalueille. Kuilurakennukset suunnitellaan sopimaan sijoituspaikkaansa muodoltaan, rakenteeltaan ja julkisivumateriaaliltaan.

Lisätietoja

Vastaava mestari Martti Kähkönen puh. 0400 330 051, Kalliorakennus-Yhtiöt Oy
Länsimetron palautepuhelin, ma-pe klo 9-15, puh. 050 377 3700