Länsimetro on Espoon ja Helsingin omistama osakeyhtiö. Länsimetro vastaa noin 2,4 miljardin euron kiinteistö- ja infraomaisuudesta. Länsimetro toimii ainutlaatuisella tehtäväkentällä metroinfran omistamisen ja kehittämisen parissa osana pääkaupunkiseudun joukkoliikenneverkostoa. Metroinfran omistajana Länsimetro varmistaa, että länsimetron metrojärjestelmä asemineen on turvallinen matkustamisympäristö koko elinkaarensa ajan.

Länsimetro Oy:n toimintakertomus 2024 on ilmestynyt. Toimintakertomus kuvaa
- tilinkauden aikaista toimintaa,
- arvion tulevasta kehityksestä ja
- arvion taloudellisesta asemasta ja tuloksesta.
Tutustu vuoden 2024 toimintakertomukseen.
Länsimetron toimitusjohtaja Matias Johansson kuvaa kertomuksen toimitusjohtajan katsauksessa vuotta 2024 seuraavasti:
”Vuonna 2024 Länsimetro kehitti riskienhallintaa ja vahvisti henkilöstön osaamista. Metroakatemia käynnistettiin uudelleen, ja yhteistyötä Kaupunkiliikenteen sekä korkeakoulujen kanssa syvennettiin. Toisen vaiheen takuuvaihe takuuaika päättyi keväällä 2024, ja tämän myötä takuuorganisaatiossa työskennelleet asiantuntijat lopettivat projektin parissa.
Kehitystyötä jatkettiin myös metroinfraomistamisen ja asemakiinteistöjen elävöittämisen parissa. Vuonna 2025 valmistauduttiin uusien sisäänkäyntien rakentamiseen Kivenlahdessa ja Koivusaaressa sekä osallistuttiin metron kapasiteettia ja luotettavuutta parantavaan hankkeeseen.”