Kooste Länsimetro Oy:n hallituksen kokouksesta 23.3.2022

Projektijohtaja esitteli rakennusprojektin Matinkylä-Kivenlahti tilannekatsauksen. Rakentaminen etenee aiemmin ilmoitetun aikataulun ja kustannusarvion mukaisesti. Liikenteen osuudella arvioidaan voivan alkaa vuoden 2023 aikana kun myös HKL:n ja HSL:n valmistelevat työt on tehty. Koeajot alkoivat ratakalustolla päivälleen aikataulun mukaisesti 21.6. 2021 jatkuen syksyn aikana Kivenlahteen asti. Kaikkien asemien ja varikon skenaariotestaus eli kaikkien järjestelmien testaus erilaisissa poikkeustilanteissa on tehty. Käyttöönottovaihe etenee suunnitellusti.

Hallitus valtuutti toimitusjohtajan tilaamaan väliaikaisten pysäköintialueiden urakat Soukassa, Kaitaalla ja Finnoossa korkeintaan 918 300 euron hintaan. Länsimetron Matinkylä-Kivenlahti-osuuden asemien läheisyydessä on käynnissä ja alkamassa muuta rakentamista. Tästä syystä osa liityntäpysäköinnistä on järjestettävä väliaikaiseksi. Väliaikaista liityntäpysäköintiä tarvitaan Soukassa, Kaitaalla ja Finnoossa.

Projektijohtaja Heikki Viika Pääkaupunkiseudun kaupunkiliikenne Oy:stä esitteli METKA-hankkeen (metron kapasiteetin ja luottavuuden parantaminen), jonka tavoitteena on turvata metroliikenteen kapasiteetti ja luotettavuus koko metrolinjalla myös tulevaisuudessa. Kantametrossa on käytössä monia järjestelmiä, joiden elinkaari on jo hyvin pitkällä tai jo loppumassa. Sujuvan liikennöinnin kannalta on tärkeää, että näiden järjestelmien toiminta varmistetaan. Nykyinen kulunvalvontajärjestelmä on elinkaarensa lopussa ja sen käyttöikä lähenee loppuaan. Tästä syystä järjestelmä on syytä uusia. Järjestelmien uusiminen vaikuttaa myös Länsimetron osuuteen.

Länsimetro Oy:n talousjohtaja esitteli rakennusprojektin kustannusseurannan.  Rakentaminen etenee budjetin mukaisesti. Talousjohtaja esitteli tytär- ja osakkuusyhtiöiden tilinpäätökset.

Viestintäjohtaja esitteli Länsimetron toisen vaiheen käyttöönoton viestintäaikataulua ja viestinnän painopisteitä vuodelle 2022.

Seuraava hallituksen kokous on 27.4.2022.

Lisätietoja:

Länsimetro Oy:n hallituksen puheenjohtaja, Olli Isotalo, puh. 050 593 3359

Länsimetro Oy toimitusjohtaja Ville Saksi, puh. 040 823 2086

Median yhteydenotot: viestintäjohtaja Satu Linkola, puh. 046 877 3392