Matinkylä-Kivenlahti

Espoon kaupunginvaltuusto käsitteli ja hyväksyi tarkennetun Matinkylä-Kivenlahti-osuuden hankesuunnitelman 19.3.2018 kokouksessaan. Tarkennettu kakkosvaiheen kustannusarvio on 1 159 miljoonaa euroa.  Osuus luovutetaan operaattorin käyttöön vuoden 2023 aikana. Länsimetro Oy raportoi hankkeen etenemisestä, toteutuneista kustannuksista ja muutoksista ennusteeseen säännöllisesti Espoon kaupungille. Asemien kustannusarvio sisältää metro- ja huoltotunnelien louhinnan sekä asemien rakennusurakat ja talotekniikkatyöt.

Länsimetron toisen vaiheen toteutus etenee hankkeen rahoituspäätöksen mukaisessa budjetissa

Loppuvuoteen 2019 mennessä kustannuksia on kertynyt  555 miljoonaa euroa. Hankkeen suunnittelun kustannustoteuma on saavuttanut hankesuunnitelman kustannusarvion. Toteutuksen aikana suunnittelun tehtäviä on siirretty rakennusurakoista tilaajan toteutettavaksi. Tästä syystä suunnittelun kustannukset tulevat ylittämään kustannusarvion.

Edellä mainitun lisäksi suunnittelun, kuten kaikkien hankkeen toteutusosien, toteutuvia kustannuksia korottaa rakennusalan kustannusnousu. Hankesuunnitelman kustannusarviossa tähän on varauduttu inflaatiokorjausvarauksella.

Kustannusarvio ja toteuma loppuvuosi 2019 

KustannusarvioToteuma
Finnoo159 M74 M
Kaitaa131 M66 M
Soukka146 M67 M
Espoonlahti149 M62 M
Sammalvuori103 M76 M
Kivenlahti167 M72 M
Liityntäpysäköinti75 M
Suunnittelu81 M81 M
Rakennuttaminen88 M49 M
Hankevaraus60 M
Hankesuunnitelma1 159 M546 M
Indeksikorjaus74 M
Rahoitus59 M9 M
Kokonaiskustannukset1 292 M555 M
Valtionavustus– 260 M– 109 M
Hankkeen rahoitustarve1 032 M446 M

Hankkeen hankesuunnitelman kustannusarvio on esitetty marraskuu 2017 mukaisessa arvossa.