Espoon kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 29.9.2014 antaa kaupungin omavelkaisen takauksen lainoille, joilla rahoitetaan Espoon maksuosuus länsimetron rakentamiseen välillä Matinkylä – Kivenlahti. Samassa yhteydessä päätettiin, että rakentamisesta vastaa Länsimetro Oy.
Rakentaminen aloitetaan Finnoon aseman työtunnelin ja Sammalvuoren varikon työtunnelin louhinnoilla loka-marraskuun vaihteessa 2014. Kivenlahdessa ja Espoonlahdessa työt alkavat marraskuussa ja Soukassa ja Kaitaalla joulukuussa. Metron Matinkylä – Kivenlahti seitsemän kilometriä pitkälle osuudelle tulee viisi uutta asemaa; Finnoo, Kaitaa, Soukka, Espoonlahti ja Kivenlahti. Lisäksi Sammalvuoreen rakennetaan metron maanalainen varikko.
Metro Matinkylästä Kivenlahteen valmistuu aikaisintaan 2020. Ruoholahdesta Matinkylään rakenteilla olevan osuus valmistuu 2015 lopulla ja avautuu liikenteelle 2016 syksyllä.
Asukkaille järjestetään asukastilaisuus Soukan koululla (Soukankuja 5) tiistaina 7.10. klo 18.00 ja Kaitaan koululla (Iivisniementie 1) torstaina 9.10. klo 18.00. Tilaisuuksissa kerrotaan koko hankkeen aikataulusta, työvaiheista ja etenemisestä. Lisäksi jokaisen aseman ja Sammalvuoren varikon läheisyydessä järjestetään erillinen asukastilaisuus louhintojen alkaessa.
Matinkylä – Kivenlahti osuuden nettisivut löytyvät toistaiseksi osoitteesta lansimetronjatke.fi ja myöhemmin osoitteesta lansimetro.fi.
Lisätietoja:
Länsimetro Oy, toimitusjohtaja Matti Kokkinen, puh. 050 347 1558, matti.kokkinen(at)lansimetro.fi
Länsimetro Oy on Espoon ja Helsingin yhteisesti omistama yhtiö, jonka tehtävänä on länsimetron rakentaminen. Tavoitteena on saada osuuden Ruoholahti-Matinkylä rakentaminen päätökseen vuoden 2015 lopulla. Matinkylä – Kivenlahti osuuden rakentaminen alkaa syksyllä 2014. Osuus valmistuu aikaisintaan 2020.