Lemminkäinen Infra Oy voitti Turvallisin metrotyömaa -kilpailun

Länsimetron Turvallisin työmaa -kilpailun on voittanut Lemminkäinen Infra Oy:n Urheilupuiston louhintaurakka. Tarkasteluajanjakso kesti heinäkuun alusta joulukuun loppuun. Kilpailu järjestetään puolivuosittain ja siihen osallistuu kaikki käynnissä olevat urakat.

Länsimetro-hankkeen työmaaturvallisuuskilpailussa kilpailukaudella käynnissä olleita louhintaurakoita arvioitiin onnettomuustaajuuden ja MVR-mittauksen perusteella (MVR, maa- ja vesirakennustyömaiden turvallisuustason arviointi ja kehittäminen). Urakkakohtaiset MVR-mittaustulokset painoivat kilpailukauden arvostelussa 80 prosenttia ja tapaturmataajuus 20 prosenttia.

Kilpailukauden painotus oli MVR-mittauksissa. Urakoitsija tekee viikoittain MVR-mittauskierroksen, jossa havainnoidaan työmaan sen hetkinen tilanne ja turvallisuustaso. Viikkotarkastukset tuovat esille työmaan mahdolliset turvallisuuspuutteet, mutta samalla antaa tunnustusta kunnossa olevista asioista.

Työmaalle luovutettiin Länsimetro-hankkeen Turvallisin työmaa -kiertopalkinto, joka on pätkä kullattua ratakiskoa.

Länsimetron projektipäällikkö Tero Palmu (vas.) luovutti palkinnon Lemminkäinen Infra Oy:n Markku Okkoselle.