Haluatko tehdä vastuullista työtä ja johtaa ainutlaatuista asiantuntijaorganisaatiota, joka työllään varmistaa, että Länsimetron omistama moderni ja aikaa kestävä metroinfra Helsingin Ruoholahdesta Espoon Kivenlahteen saakka säilyy toimivana ja turvallisena pitkälle tulevaisuuteen? Haemme Länsimetroon toimitusjohtajaa.
Toimitusjohtaja vastaa yhtiön operatiivisen toiminnan järjestämisestä ja raportoi hallitukselle. Toimitusjohtajan tukena on johtoryhmä ja 16 hengen asiantuntijaorganisaatio. Lisäksi toimitusjohtaja tekee tiivistä yhteistyötä muun muassa omistajakaupunkien ja joukkoliikennealan toimijoiden kanssa.
Tehtävässä menestyminen edellyttää kokemusta asiantuntijaorganisaation johtamisesta sekä kokemusta projektitoiminnasta ja julkisen sektorin omistajaohjauksesta. Kiinteistö-, rakennus-, liikenne- tai logistiikkatoimialan kokemus on myös oleellista. Toivomme, että sinulla on korkeakoulutasoinen koulutus sekä sujuva suomen ja englannin kielen taito. Olet työskentelyotteeltasi suunnitelmallinen ja johdonmukainen, ja sinulla on kyky hallita laajoja kokonaisuuksia.
Tarjoamme monipuolisen toimitusjohtajan tehtäväkentän merkityksellisessä asiantuntijaorganisaatiossa. Meillä on asiantunteva työyhteisö, toimimme ketterästi ilman hierarkioita ja meillä on mukavaa yhdessä. Lue lisää Länsimetrosta työpaikkana.
Lisätietoja tehtävästä antaa MPS-konsultti Roy Herold tiistaina 10.9. klo 10:00–11:00, perjantaina 13.9. klo 12–13 ja torstaina 19.9. klo 15:00–16:00, puh. 0400 601 760. Lähetä hakemuksesi ja CV:si MPS:n sivujen kautta mahdollisimman pian, mutta viimeistään 24.9.2024 mennessä.
Länsimetro Oy
Länsimetro Oy Espoon ja Helsingin omistama osakeyhtiö, joka omistaa modernia ja aikaa kestävää metroinfraa Helsingin Ruoholahdesta Espoon Kivenlahteen saakka.
Tutustu Länsimetron omistamaan metroinfraan.
Metroinfran omistajana Länsimetro varmistaa, että länsimetron metrojärjestelmä asemineen on turvallinen ja luotettava matkustamisympäristö koko elinkaarensa ajan. Länsimetro toimii joukkoliikennetoimijoiden taustalla metroinfran omistamisen ja kehittämisen asiantuntijaorganisaationa. Länsimetro tukee asiantuntijuudellaan sitä, että metro on houkutteleva ja turvallinen liikkumisvaihtoehto, ja palvelisi matkustajia myös vuosikymmenten päästä.