Espoonlahti

Espoonlahden aseman rakennusurakka käynnistyy joulukuussa 2018, urakoitsijana toimii SRV Rakennus Oy. Louhintaurakka saatiin päätökseen marraskuussa 2018.

Työmaalla käynnissä

Rakennustyöt ovat täysipainoisesti käynnissä Espoonlahden asemalla. Solmutorin sisäänkäynnin pilari- ja seinäelementtien asennustyöt ovat käynnissä.

Asemalaiturin alueella ovat käynnissä perustus- ja täyttötyöt sekä seinien elementtiasennukset ja vedeneristystyöt. Perustukset ovat saavuttaneet läntisen kuilun rakenteet. Itäpäässä ensimmäisen tason holvin muotitus- ja raudoitustyöt ovat käynnissä. Ensimmäinen osa holvista on valettu.

Espoonlahdentorin sisäänkäynnillä rakenteet ovat valmistuneet. Maanpäällinen työmaa-alue on luovutettu jatkorakentamista varten Lippulaivalle. Asemaurakoitsijan työt alkavat sisäpuolisilla töillä ja täydentävillä rakenteilla asemahallin puolella.

Uutta Lippulaivaa rakennetaan metron  lähellä

Espoonlahden työmaan tuntumassa työskentelee Länsimetron lisäksi myös muita toimijoita – Citycon on päättänyt investoida kauppakeskus Lippulaivan kehittämiseen.

Lisätietoja uuden Lippulaivan rakentamisesta väliaikaisen kauppakeskus Pikkulaivan sivuilla.

Espoonlahden aseman rakennusurakan yhteystiedot:

Työmaan päivystävä puhelin 040 637 5377
Projektipäällikkö Juho Varelius, juho.varelius(at)srv.fi
Työmaan osoite: Tähystäjänkatu 4, Espoo

Työmaan muut osoitteet:

Solmutorin sisäänkäynti: Solmukuja 3, 02320 Espoo
Espoonlahdentorin sisäänkäynti: Maakravunkuja 6, 02320 Espoo

Mitä kuilut ovat? Asemien kuilut rakennetaan ratalinjan rakennusurakassa. Kuilujen ja asemien sijainnit löytyvät länsimetron seurantapalvelusta.

Ympäristökeskuksen määrittelemät työskentelyajat

Espoonlahden työmaa-alue:

Kuva suurempana