Viimeksi päivitetty 14.5.2012

Niittykummun asema

Niittykummussa on vielä voimassa asemavaraus. Itse aseman suunnittelu on tästä syystä vielä alkuvaiheessa. Aseman teemoja ovat kallio ja taivas.Aseman suunnittelua tekee Arkkitehtitoimisto HKP Oy.

Kesäkuussa 2010 Espoon kaupungin julkistaman tavoitteen mukaisesti Niittykummun metroasema on tarkoitus rakentaa ja rahoittaa samanaikaisesti Länsimetron muiden asemien kanssa.

Aseman rakentaminen ja rahoittaminen samassa aikataulussa muiden asemien kanssa edellyttää aseman lähiympäristön rakennusoikeudesta saatavia tuloja, joilla katetaan metroaseman rakentaminen sekä tarvittavat kunnallistekniset muutostyöt katujen ja muun infrastruktuurin osalta. Länsimetron kustannusarvio ei sisällä aseman rakentamista. Metron hankesuunnitelmavaiheessa varauduttiin Niittykumpuun metroaseman toteuttamiseen myöhemmin.

Asema on huomattavasti helpompaa ja edullisempaa rakentaa samanaikaisesti muiden asemien kanssa. Metroliikenteen käynnistyttyä aseman rakennustöitä vaikeuttaa ruuhka-aikaan viiden minuutin ja muuna aikana kymmenen minuutin välein aseman ohittavat metrojunat.

Kuva on suunnitteluvaiheen luonnos eikä vastaa lopullista näkymää.

Runsaasti uudisrakentamista
Niittykummun metroaseman lähialue Merituulentien ja Haukilahdenkadun risteysalueelta varataan Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varmalle, SATO Oyj:lle ja SRV Yhtiöt Oyj:lle maankäytön suunnittelua varten. Suunnitteluvaraus on voimassa 30.6.2011 saakka. Alueella toimivat yksityiset maanomistajat ovat pyytäneet kaupunkia käynnistämään kaavamuutoksen omistamillaan alueilla osana Niittykummun metroaseman lähialueen kehityshanketta.

Tarkoituksena on suunnitella ja rakentaa alueelle asuin- ja liiketaloja. Alustavassa suunnitelmassa alueelle on suunniteltu toteutettavaksi rakennusoikeutta noin 150 000 kerrosneliömetriä.

  • Asema sijaittuu Merituulentien ja Haukilahdenkadun väliseen kulmaukseen.
  • Aseman lähistölle kaavaillaan paljon uusia asuntoja ja toimistoja. 
  • Seutua kehitetään yhdessä metrosuunnitelmien kanssa.