Kivenlahden metroaseman ja ratatunnelin louhintatyöt alkavat

Kivenlahden metroaseman ja ratatunnelin louhintaurakka on alkamassa. Aseman ja ratatunnelin louhintaurakoitsijana toimii Kalliorakennus-Yhtiöt Oy. Työt alkavat välittömästi työtunnelilouhinnan päättyessä marras-joulukuun aikana.

Kivenlahden työmaa-alue laajenee siten, että Kivenlahdentie suljetaan Kivenlahdenkadun ja Merivirran väliltä 4.1.2016. Alueelle tulee metron Kivenlahdentien sisäänkäynti. Auto- ja bussiliikenne ohjataan poikkeusreitille oheisen kartan mukaisesti. Suljetulla alueella ei ole bussiliikennettä. Kivenlahdenkadun ja Merivirran bussipysäkit ovat käytössä normaalisti. Lisäksi Merivirralle tulee kaksi uutta pysäkkiä. Kivenlahdentien kevyen liikenteen reitti ohjataan kiertämään työmaa-alue. Merivirralle tulee myös uudet suojatieliikennevalot.

Toinen työmaa-alue rakennetaan väliaikaisen koirapuiston kohdalle, johon tulee metron Kivenlahdentorin sisäänkäynti. Työt alueella alkavat maansiirtotöillä. Koirapuiston käyttöön jää alue työmaan länsipuolelle. Koirapuisto saa pysyvän alueen Ruukinmäestä 2016 kesällä.

Liikenteen tilapäisjärjestelyt ovat voimassa koko rakentamisen ajan ainakin vuoteen 2020 asti.

Ympäristökeskuksen määrittämät työajat kohteessa ovat:
Maanrakennustyöt ja avolouhinta
• ma-pe 7-18 (jos sisätiloissa töistä ei aiheudu häiriöitä myös 18-22, la 9-18)
Tunnelilouhinta (injektointiporaus, poraus, rusnaus)
• ma-pe 7-18 (jos sisätiloissa töistä ei aiheudu häiriöitä myös 18-7 sekä viikonloppuisin ja arkipyhinä)
Räjäytykset tunnelissa
• ma-pe 7-22 ja la 9-18
Louheen lastaus tunnelissa ja kuljetus
• ma-pe 7-22 sekä viikonloppuisin 9-22 (jos sisätiloissa töistä ei aiheudu häiriötä myös ma-pe 22-7 sekä viikonloppuisin ja arkipyhinä)
Louhe kuljetetaan Länsiväylälle ja edelleen hyödynnettäväksi muissa rakennushankkeissa. Louheenajo määräytyy räjäytysaikojen mukaan. Vuorokaudessa saadaan 1-3 räjäytystä. Louhinta jatkuu arviolta vuoden 2017 loppuun.
Länsimetron www-sivuilla on Seurantapalvelu, josta on nähtävissä ratalinjaus sekä asemien ja kuilujen sijainti. Palvelusta voi seurata myös louhinnan etenemistä.

Mainingin koululla järjestetään asukastilaisuus 1.12. klo 19.00, jossa kerrotaan hankkeesta, työmaajärjestelyistä ja louhinnasta.

Pahoittelemme työstä aiheutuvaa häiriötä.

Lisätietoja:
Länsimetron palautepuhelin, ma-pe klo 9-15, puh. 050 377 3700
Kalliorakennus-Yhtiöt Oy työpäällikkö Meeri Kaartinen, meeri.kaartinen(at)kalliorakennus
Työmaan päivystävä puhelin 050 342 2461

Kivenlahti työmaa