Tavoitteet

Hankkeen tavoitteena on rakentaa metroa, joka tuo matkustajille arjen kätevyyttä. Selkeä reitti ja tiheät vuorot varmistavat sen, että aikataulua ei tarvitse vilkuilla. Metro on välineenä luotettava ja vie nopeasti perille. Asemat sijoitetaan sinne, missä ihmiset kulkevat, lähelle palveluita.

Metroinvestoinnin tavoitteena on maksaa itsensä takaisin. Se on investointina kannattava, laadukas ja kestävä. Rakentamisessa etsitään innovatiivisia ratkaisuja ja samalla rakentaminen kiihdyttää koko Suomen kasvua.

Kakkosvaihetta rakennetaan yhdessä. Tiedonkulun pitää olla avointa joka suuntaan. Hyvästä työstä palkitaan siten, että kaikkien tavoitteena on saada metro valmiiksi ajallaan.

Metroa rakennetaan vastuullisesti ja turvallisesti. Työturvallisuus on esillä joka päivä, ja metron käyttövarmuus ja turvallisuus on kansainvälisestikin arvioiden huippuluokkaa. Vastuullisuudessa korostuu myös vastuu veronmaksajaa kohtaan; aikataulu ja budjetti pitävät ja viestintä on avointa ja läpinäkyvää.