Esiintyminen ja kuvaaminen metrossa

Länsimetro Oy omistaa, ylläpitää ja kehittää Länsimetron metrojärjestelmää, rataa ja asemia Ruoholahdesta länteen (Lauttasaari, Koivusaari, Keilaniemi, Aalto-yliopisto, Tapiola, Urheilupuisto, Niittykumpu sekä Matinkylä). Ruoholahdesta itään kulkevan rataosuuden ja asemien omistamisesta ja kehittämisestä Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy (entinen Helsingin kaupungin liikenneliikelaitos).

Huomioimme tilojen käytössä vallitsevat koronarajoitukset ja yritämme välttää tarpeettomia kokoontumisia asemilla. Voimassa on myös maskisuositus julkisessa liikenteessä.

Kuvaaminen metrojunissa ja metroasemilla

Metrojunissa ja metroasemilla kuvaamiseen ei tarvita erillistä lupaa, mutta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy toivoo yhteydenottoa, jotta he voivat  antaa turvallisuuteen ja kuvaamiseen liittyviä lisäohjeita ja informoida Kaupunkiliikenteen henkilökuntaa kuvauksesta.

Kuvaajia/kuvausryhmiä pyydetään työskentelemään siten, että matkustajien matkanteko häiriintyisi mahdollisimman vähän. Tämän vuoksi kuvausryhmä kannattaa pitää mahdollisimman pienenä. Lisäksi Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy suosittelee, että kuvaukset ajoitettaisiin ruuhka-ajan (arkisin klo 7–9 ja 15–17) ulkopuolelle. Jokaisella kuvausryhmän jäsenellä tulee olla voimassa oleva joukkoliikenteen matkalippu, kun kuvaus tapahtuu liikennevälineessä tai metroasemalla maksualueella. Lisätietoja: www.hsl.fi.

Kuvaaminen metrossa/metroasemilla: tiedustelu@kaupunkiliikenne.fi. Asian käsittelyä nopeuttaa, mikäli täytät esitietolomakkeen.

Kuvaukset, jotka vaativat Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:n henkilökunnan läsnäoloa tai muuten Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:n resurssien käyttöä, ovat maksullisia. Kaupunkiliikenne arvioi, onko kuvaus mahdollista järjestää.

Metrojunien vuokrauksesta antaa lisätietoja Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy.

Katusoittopaikat

Katusoittopaikkoja on Lauttasaaren, Aalto-yliopiston, Tapiolan  ja Niittykummun metroasemilla ja niistä voi tiedustella metrovartijoilta. Asemasta riippuen luvan saa tunniksi tai kahdeksi tunniksi kerrallaan.

Länsimetron tilojen hyödyntäminen tapahtumakäyttöön

Länsimetron asemien hyödyntämisestä tapahtumakäyttöön voi tiedustella Länsimetron viestinnästä viestinta @ lansimetro.fi.

Kaupunkiliikenne Oy tai Länsimetro voi  myös osallistua yhteistyökumppanina tapahtumajärjestelyihin ja luovuttaa tätä kautta tilan tapahtuman käyttöön. Pääsääntöisesti emme anna lupaa minkään  tilan käyttöön yksityisen yrityksen, kaupallisen tuotteen, aatteellisen/uskonnollisen tai poliittisen kannan markkinointiin tai edistämiseen. Tiloja ei myöskään vuokrata näihin tarkoituksiin pois lukien raitiovaunujen ja metrojunien lunastaminen listahinnalla tilausajoon, jolloin markkinointi on mahdollista.

Tilausajotiedustelut sähköpostitse tilausajot@kaupunkiliikenne.fi. Mahdollisuutta Kaupunkiliikenne Oy :n tilojen hyödyntämiseen tapahtumakäytössä on järjestelyjen mittavuudesta riippuen riittävän aikaisin tiedusteltava sähköpostitse:  tiedustelu@kaupunkiliikenne.fi.

Metroasemien tiloja voidaan  luovuttaa sellaiseen käyttöön, joka tukee kaupungin elävöittämistä ja matkustajien viihtymistä ja mahdollisesti on jo alun perin Espoon  kaupungin tukemaa, ei kaupallista toimintaa. Kaupunkiliikenne Oy ja Länsimetro eivät kuitenkaan automaattisesti hyväksy tapahtumapyyntöjä. Lisäksi otamme  huomioon tasapuolisuuden eri järjestäjiä kohtaan. Pääsääntöisesti tilat luovutetaan hyväksyttyjen hankkeiden käyttöön korvauksetta.

Kuva Niittykummun asemalta.
Kuva Niittykummun asemalta.