Viimeksi päivitetty 1.2.2012

Länsimetro-lehti on ilmestynyt

Lansimetro-lehti syksy 2009Länsimetro-lehden toinen numero on ilmestynyt. Lehdessä kerrotaan
Länsimetro-hankkeen edistymisestä ja tutkimus- ja suunnittelutöistä,
jotka ovat edeltäneet rakennustöiden aloittamista. Länsimetron
rakentaminen alkaa syksyllä Ruoholahdesta, jossa on voimassaoleva
maanalainen metrokaava.

Länsimetro-lehti on julkinen tiedote, joka jaetaan kaikkiin reitin
varrella oleviin talouksiin ja yrityksiin. Kotitalouksia sijaitsee
reitin välittömässä läheisyydessä noin 54.000 ja yrityksiä vajaa
4.000. Lisäksi lehteä voi noutaa kaupunkien kirjastoista, yhteispalvelupisteistä, Kaisaniemen metroaseman Info-pisteestä sekä Kampin ja Iso Omenan kauppakeskuksista. Lehteä jaetaan myös metroasemilla. Lehden voi hakea myös metrokonttorilta, joka sijaitsee Tapiolassa, osoitteessa Tapiontori 3A. Lisäksi lehdestä
löytyy nettiversio, jonka voit ladata tästä.

Länsimetro-lehti ilmestyy kahdesti vuodessa rakentamisen ajan. Lehti
toimitetaan suomeksi ja siinä on myös ruotsinkielinen tiivistelmäsivu.

Lisätietoa:
Viestintäpäällikkö Hanna Malmivaara, puh. 046 877 3392